Suomen kalastusmatkailu halutaan nousuun uudella kehittämisohjelmalla – nyt Suomella on heikko imago kansainvälisillä markkinoilla

Kalastusmatkailuohjelman kunnianhimoisena tavoitteena on, että Suomessa on Euroopan laadukkaimmat kalastuspalvelut kymmenen vuoden kuluttua.

Kalastusmatkailun edistämiseksi esitetään kunnianhimoista ohjelmaa: visiona on, että Suomessa on monipuoliset ja Euroopan laadukkaimmat kalastuspalvelut vuonna 2033. Maa- ja metsätalousministeriö lähettää ohjelman vielä lausunnoille, joiden jälkeen ohjelma vielä viimeistellään.

Suomessa on 511 kalastusmatkailuyritystä ja ne työllistävät 935 henkilötyövuotta. Suomen vesistöissä ja kalakannoissa on hyvä potentiaali kalastusmatkailun kehittämiseen. Suomella on kuitenkin heikko imago kansainvälisillä markkinoilla ja palvelutarjonta ei kaikilta osin vastaa kysyntää.

Myös kehittäminen ja markkinointi on vähäistä. Muun muassa näistä tunnistetuista lähtökohdista työryhmä laati kehittämisohjelman, jolla Suomen kalastusmatkailu nostetaan kasvuun.

Kunnianhimoinen ohjelma hyvässä yhteistyössä

Kehittämisohjelma sisältää toimenpide-esitykset palvelujen ja liiketoiminnan, myynnin ja markkinoinnin sekä toimintaympäristön kehittämiseksi.

”Olen tyytyväinen, että on saatu yhteinen näkemys kalastusmatkailun kehittämiseen seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Haastan toimijoita ohjelman toteuttamiseen, jotta niin suomalaiset kuin ulkomailta tulevat kalastusmatkailijat saavat jatkossa entistä parempia palveluja ja myös yritystoiminta saadaan kasvuun”, toteaa maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.

Työryhmä koostui kala- ja matkailualan sekä aluekehittämisen asiantuntijoista. Esitettyjen toimenpiteiden toteutukseen tarvitaan asiantuntemusta ja työpanosta laajasti kalastusmatkailuun linkittyviltä toimijoilta.

”Kalastusmatkailun kehittämiseen saatiin työryhmässä laadittua kunnianhimoinen ohjelma hyvässä yhteistyössä. Uskon, että tämä heijastuu myönteisesti sitoutumisena ohjelman toimeenpanoon, kertoo työryhmän puheenjohtaja, kalastusneuvos Eija Kirjavainen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Kalastusmatkailun kehittämisohjelma