Tenojoen lohiseurannat käynnistyneet poikkeusoloissa – kaikuluotausseurannan tulokset korostuvat, kun kalastus- ja saalistiedot puuttuvat tänä vuonna kokonaan

Tenon nousulohia seurataan kaikuluotaimilla tänäkin kesänä kalastuskiellosta huolimatta. Kuva: Janne Rautanen.

Luonnonvarakeskus (Luke) on käynnistänyt vuosittaiset Tenojoen nousulohiseurannat kaikuluotaimilla ja vedenalaisilla videokameroilla. Seurannat toteutetaan täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa, kun lohen kalastus on kokonaan kielletty Tenojoessa, Tenovuonossa ja Tenovuonon viereisillä rannikkoalueilla.

Luken tiedotteen mukaan Tenojokeen nousevien lohien kokonaismääriä on viimeisen kolmen vuoden ajan seurattu kaikuluotauslaskennoilla Polmakissa, noin 55 kilometriä Tenojokisuulta ylävirtaan. Seuranta jatkuu myös kesällä 2021.

”Polmakin kaikuluotausseurannalla saadaan jopa aiempaa kattavampi arvio Tenojokeen nousevasta lohimäärästä, kun pyyntiä luotauspaikan alapuolella ei ole, kertoo tutkija Panu Orell Lukesta.

Laskennan tulokset seurattavissa nettisivuilta

Orellin mukaan kaikuluotausseurannan tietojen arvo korostuu, kun kalastus- ja saalistiedot sekä saalisnäytteet puuttuvat kokonaan.

Kaikuluotauslaskennan tuloksia voi perinteiseen tapaan seurata Luken nettisivuilta. Tietoja pyritään päivittämään sivustolle mahdollisimman usein, vähintään viikoittain kesäkuun alkupuolelta lähtien.

Myös Utsjoen ja Vetsijoen lohet lasketaan

Luke seuraa nousulohien määriä myös kahdessa Tenon Suomen puolen merkittävimmässä sivujoessa, Utsjoessa ja Vetsijoessa. Utsjoessa seuranta toteutetaan vedenalaisilla videokameroilla ja Vetsijoessa kaikuluotaamalla.

Utsjoen videoseurannan osalta käynnissä on jo 20. seurantavuosi. Vetsijokeen nousevia lohimääriä on sitä vastoin laskettu vain vuonna 2016.

”Utsjoen osalta saadaan erittäin arvokasta tietoa lohikannan koosta tilanteessa, jossa kantaan ei kohdistu lainkaan pyyntiä. Samalla voidaan myös arvioida, kuinka paljon Utsjokeen olisi noussut lohia, jos kalastusta ei olisikaan rajoitettu,” Orell kertoo.

Norjalaisilla kaikuluotauslaskennat Tenon latvajoilla

Luken lisäksi Tenon eri osiin nousevia lohimääriä seuraavat norjalaiset NINA-instituutin tutkijat, jotka laskevat nousulohien määriä kaikuluotaamalla kahdella Tenon latvajoella, Inarijoella ja Karasjohkalla. Molemmilla joilla nousulohien määriä on laskettu myös aiempina vuosina.

Nousulohilaskentojen lisäksi Tenon pienten sivujokien kutulohimääriä selvitetään pintasukelluksilla syksyllä juuri ennen lohen kutuaikaa. Näitä laskentoja tehdään ainakin kolmelle eri sivujoella.

”Kaikkiaan Tenon lohiseurannoilla saadaan erittäin kattava kuva vesistön eri osiin kudulle vaeltavien lohien määristä, Orell toteaa.