Vaelluskalojen eteen tehtiin paljon Iijoen vanhassa uomassa vuonna 2020 – lohi lisääntyi luontaisesti kolmantena vuonna perättäin

Iijoen vanhassa uomassa on tänä vuonna kunnostettu lohen ja taimenen kutu- ja poikastuotantoalueita sorastamalla. Kuva: Hauki Media.

Toimenpiteet vaelluskalojen palauttamiseksi Iijoen vanhaan luonnonuomaan tuottavat tulosta. Uiskarin kalatietä pitkin vanhaan uomaan on neljän seurantavuoden aikana noussut vuosi vuodelta enemmän kaloja, ja lohi kutee sekä lisääntyy siellä luontaisesti. Isoimmat poikaset ovat jo voineet lähteä merivaellukselle.

Tänä vuonna tehdyt toimenpiteet parantavat merkittävästi vaelluskalojen nousun ja luontaisen lisääntymisen mahdollisuuksia. Uiskarin kalatien alapuolelle, Raasakan voimalaitoksen ja Uiskarin kalatien väliselle jokiosuudelle, tehtiin joenpohjaan kulku-ura ja poistettiin kalan kulkua haittaavaa karikkoa.

Toisena tärkeänä toimenpiteenä oli virrankehitin, jonka paikalliset aktiivit ideoivat ja rakensivat hyödyntäen uitossa käytössä olleiden virrankehittimien muistitietoa. Virrankehittimen avulla aikaansaatu tekovirtaus ja kulku-ura lisäävät kalojen nousuhalukkuutta Uiskarin kalatietä pitkin vanhaan uomaan, ja karikon poistaminen tekee nousun mahdolliseksi kaikissa virtausolosuhteissa.

Kutu- ja poikastuotantoalueita kunnostettiin

Vanhassa uomassa Merikoskella ja Palukankoskella kunnostettiin lohen ja taimenen kutu- ja poikastuotantoalueita sorastamalla. Kunnostus tuotti välittömästi tulosta: kohteissa havaittiin syksyllä lohia kutupuuhissa.

Illinkoskella kutualuekunnostus tehtiin vain kosken yläpuolisella alueella, koska kosken kunnostus siirrettiin ensi vuoteen laajemman ympäristökunnostuksen yhteyteen. Pohjapatojen yläosiin kohdistuva sorastus pohjautui vuonna 2019 tehtyyn kutupaikkakartoitukseen, jossa todettiin kutualueita tarvittavan nykyistä enemmän.

Lohi lisääntyi luontaisesti kolmantena vuonna perättäin

Tänä vuonna Uiskarin kalatiellä ei ollut kalalaskuria, joten tiedot nousseista kaloista perustuvat paikallisten ja kalastajien omaan arvioon: Pitkälle jatkunut kevättulva ja ylivirtaama innostivat vaelluskaloja nousemaan runsain joukoin vanhaan uomaan, ja kesäkuussa kalatiellä todettiin varsinainen ryntäys. Lohien havaittiin nousseen vanhassa uomassa yhdeksän kilometrin matkan aina kalatieltä Raasakan säännöstelypadolle asti.

Ensimmäiset lohet tavattiin vanhasta uomasta jo toukokuun puolella, ja kesäkuussa kalastajat saivat mukavasti saalista. Lohta oli vanhassa uomassa koko kesän ja syksyn, ja syksyn koekalastuksissa todettiin kolmatta vuotta peräkkäin lohen lisääntyneen luontaisesti.

Koekalastuksessa verkosta nousi noin 20-kiloinen koukkuleuka ja komea, mutta kudun laihduttama 10-kiloinen emolohi. Nämä upeat yksilöt päästettiin jatkamaan matkaansa.

Myös nahkiainen nousee vanhaan uomaan

Yhtenä seurattavana lajina vanhassa uomassa on nahkiainen, jonka pyydystäminen kuuluu Iijoen perinteisiin. Nahkiaisen palauttamisen osalta toimenpiteet ovat jääneet vähäiseksi osittain siitä syystä, että tutkimustiedon saaminen sen liikkeistä on nahkiaisen erikoisen elinkaaren vuoksi vaikeaa. Joka syksy on kuitenkin kirjanpitokalastuksen avulla todettu nahkiaisten nousevan vanhaan uomaan.

Iijoen vanhan uoman hanke on Iin kunnan, PVO Vesivoiman ja Pohjois- ja Etelä-Iin kalastuskuntien hankekokonaisuus 2017–2021. Hankkeen tavoitteena on parantaa kalojen nousu- ja lisääntymisolosuhteita sekä lisätä alueen virkistyskäyttöä.

Koekalastuksen yhteydessä löytynyt lohenpoikanen. Kuva: Hauki Media.