Vapaa-ajankalastajat on mukana Miljoona roskapussia -kampanjassa – osallistuuhan myös teidän seuranne!

Miljoona roskapussia -kampanjaan osallistuminen onnistuu mainiosti vaikkapa siianonginnan ohessa.

Suomen Vapaa-ajankalastajat osallistuu tänä keväänä Ylen järjestämään valtakunnalliseen Miljoona roskapussia -kampanjaan, jonka tavoitteena on innostaa suomalaisia keräämään ympäristöstään miljoona pussillista roskia.

Kampanja on käynnissä 13.4.–14.6.2023. Kampanjan tavoitteena on paitsi innostaa ihmisiä keräämään ympäristöstään roskia, myös vähentää välinpitämättömyyttä ympäristön roskaamista kohtaan sekä havahduttaa ihmiset ymmärtämään ja näkemään roskien määrä.

Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Luvassa on yhteisen hyvän lisäksi leikkimielinen kisa Suomen paikkakuntien välillä!

Laskuri aukeaa maanantaina 10.4. osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia, mistä löytyvät jo nyt mukana olevat paikkakunnat. Roskapussin kokoa ei ole tiukkaan määritelty, eli roskapussiksi kelpaa niin hedelmäpussin kokoinen pussi kuin muovikassikin. Tärkeintä että roskia kerätään!

Toivomme, että viestitte kampanjasta seuranne jäsenille ja osallistutte!

Jokainen vapaa-ajankalastaja voi vaikkapa yksin, perheen, kaverien tai kalastusseuran voimin osallistua kampanjaan keräämällä roskia ympäristöstään tai järjestämällä kalastustapahtuman tai kerhokerran yhteyteen roskienkeräystalkoot. Erityisesti kaikki siianonkijat haastetaan siivoustalkoisiin. Siianonginta on leppoisaa, keväistä puuhaa. Siikakellojen kilinää odotellessa vastuullinen kalastaja tekee hyvää ja kantaa kortensa kekoon puhtaamman ympäristön puolesta.

Jos järjestätte kampanjaan liittyvän talkootapahtuman, voitte vinkata siitä myös Suomen Vapaa-ajankalastajille: koordinaattori Johanna Antila, johanna.antila@vapaa-ajankalastaja.fi, p. 050 573 9332. Voitte myös laittaa talkookuvia sähköpostitse, niitä jaetaan apaa-ajankalastajien sosiaalisessa mediassa eteenpäin.

Jos viestitte talkoista Instagramissa, muistakaa tägätä @vapaa_ajankalastajat ja merkitä #miljoonaroskapussia. Kannattaa myös vilkaista oman kunnan tai kaupungin nettisivuja, miten siellä on viestitty kampanjan osallistumismahdollisuuksista.

Vapaa-ajankalastajan keräysvinkit pähkinänkuoressa:

Ota mukaan roskapihdit, hanskat ja tyhjä pussi
Lähde ulos – yksin tai porukalla
Kerää roskia ympäristöstä, vaikka kalastuksen ohessa. Vastuullinen vapaa-ajankalastaja ei roskaa ympäristöään!
Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi
Merkitse keräämiesi roskapussien määrä sen kaupungin/kunnan kohdalle, josta olet roskat kerännyt osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia
Haasta kalakaverisi mukaan!

Jenni Haukio kampanjan suojelijana

Miljoona roskapussia -kampanjaan on tähän mennessä ilmoittautunut mukaan yli 130 kuntaa ja kaupunkia sekä useita järjestöjä. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, tohtori Jenni Haukio. Mukana on myös monia tunnettuja kasvoja, kuten Yleltä tutut toimittajat Mikko ”Peltsi” Peltola, Inka Henelius ja Olli Haapakangas sekä meteorologit Anniina Valtonen ja Kerttu Kotakorpi.

Miljoona Roskapussia starttaa suorassa lähetyksessä Yle TV1 ja Yle Areena torstaina 13.4. klo 20.
Tulos julkistetaan Yle TV1:ssä 14.6. klo 20.

Lue lisää kampanjasta:

#miljoonaroskapussia