Aktiivisten kalastustapojen suosio on kasvanut – verkoilla saadaan silti yhä noin kolmannes vapaa-ajankalastuksen saaliista

Luken tuoreen tilaston mukaan aktiivisten kalastustaopojen suosio on kasvanut vapaa-ajankalastajien keskuudessa. Kuva: Petri Jauhiainen/Rodeo.

Vapaa-ajankalastajat pyydystivät verkoilla vajaan kolmanneksen saaliistaan vuonna 2018, kun vielä vuonna 2000 osuus oli puolet. Heittovavalla ja vetouistelulla pyydetyn saaliin osuus oli yhteensä 38 prosenttia. Pilkillä saatiin 12 ja ongella seitsemän prosenttia saaliista.

Luonnonvarakeskuksen (Luken) uusimman vapaa-ajankalastustilaston mukaan harrastuskalastajien nostama kalasaalis pieneni neljänneksellä vuoteen 2016 verrattuna, jolloin vapaa-ajankalastusta tilastoitiin edellisen kerran.

Ahventa ja haukea yli puolet kokonaissaaliista

Saaliit pienenivät lähes kaikkien lajien osalta. Yhteensä ahvenen ja hauen osuus oli edelleen yli puolet kokonaissaaliista. Kuhan osuus saaliista oli 15 prosenttia.

”Aktiivisten kalastustapojen suosio on kasvanut ja verkkokalastuksen vähentynyt. Suosituimmat kalastusvälineet ovat edelleen perinteinen mato-onki ja heittovapa”, sanoo yliaktuaari Pentti Moilanen Lukesta.

Vapaa-ajankalastajien määrä viime vuosien tasolla

Suomessa oli vapaa-ajankalastajia vuonna 2018 puolitoista miljoonaa – yhtä paljon kuin kaksi vuotta aikaisemmin. Suomalaisista yli neljännes harrasti kalastusta. Miehistä kalasti useampi kuin joka kolmas, ja naisista kalasti lähes joka viides.

Viimeisimmät arviot vapaa-ajankalastajien määrästä ovat vaihdelleet hieman alle 1,5 miljoonasta 1,6 miljoonaan. Kolmannes vapaa-ajankalastajista on naisia.

”Kalastajamäärät ovat laskeneet vuosituhannen alun parista miljoonasta harrastajasta neljänneksellä”, Moilanen sanoo

Tiedot perustuvat väestörekisteristä poimittuun 7500 henkilön otokseen ympäri Suomea. Heille lähetettiin postikysely alkuvuodesta. Lisäksi osa postikyselyihin vastaamattomista haastateltiin puhelimitse.

Luken tilasto vapaa-ajankalastuksesta