Vanerinen Onkiapu pitää onget ojennuksessa

Koivuvanerista laserleikkaamalla valmistettu Onkiapu pitää onget ojennuksessa.

Uutuustuote Onkiapu on suunniteltu helpottamaan onkijan elämää. Se on neljä millimetriä paksusta kotimaisesta koivuvanerista laserleikattu levy, johon ongen siima koukkuineen ja kohoineen liitetään. Tämä kokonaisuus puolestaan kiinnitetään onkivapaan.

Ongen käsittely kuljetuksen ja säilytyksen yhteydessä helpottuu, kun ei ole irtoavia koukkuja ja siimoja sotkeutumassa toisiinsa. Onkiapu sopii erilaisille onkiputken halkaisijoille muotoilua muuttamalla. Tällä hetkellä tuotteesta on saatavilla vapapituuksiin 3, 4 ja 5 metriä sopivat versiot.

Tuote voidaan suunnitella myös esimerkiksi 6 metrin vapaan sopivaksi, jos on tarvetta. Onkiavun toiseen tasopintaan voidaan lisäksi asiakkaan toiveiden mukaisesti toteuttaa erilaisia kaiverruksia lasersäteen avulla, kuten vaikkapa yrityksen nimi tai logo.

Tuotteen on suunnitellut Reijo Väyrynen, joka on aiemmin tullut tunnetuksi pari kymmentä vuotta sitten kehittämästään muovisesta Onkiapurista, jota myytiin Kalastuskolmion kautta nimellä Master Onkiapuri.

”Idean tähän uuteen Onkiapuun sain toisesta kehittämästäni tuotteesta Eko-suksipidikkeestä, joka valmistetaan myös vanerista laserleikkaamalla. Onkiavun valmistamisesta vastaa Ilosen Puutyö Ky”, Väyrynen kertoo.

”Jälleenmyyjää ei vielä tuotteelle ole, mutta kuluvan syksyn aikana on tarkoitus yrittää niitä löytää. Suoramyynti kuluttajille tai esimerkiksi kalastusseuroille kuitenkin jo toimii. Tilaukset voi laittaa sähköpostiin reivay06@gmail.com. Tuotteesta kiinnostuneet jälleenmyyjät voi ottaa myös yhteyttä saman postin kautta”, Väyrynen lisää.