Teksti ja kuvat: Marcus Wikström

Moni suomalainen suuntaa kesällä omalle tai vuokratulle mökille, joka useimmiten sijaitsee jonkun vesistön äärellä. Mökkielämään ja kesään kuuluu luonnollisena osana myös kalastus, mutta aika usein kuulee sanottavan, että ”kävin monta kertaa viime kesänä kalassa, enkä saanut yhtikäs mitään.”

Silloin jossain kohtaa suoritusta niin sanotusti pätkii, ja mikäli toistaa samaa tai samoja virheitä kerta toisensa jälkeen, niin saalispäiväkirja saattaa tosiaan näyttää pyöreää nollaa. Käydään siis hieman läpi perusvinkkejä, joilla saattaa olla positiivista vaikutusta kalastuksen tuloksellisuuteen ja vesillä viihtyvyyteen.

Kalastusmukavuus alkaa tasapainosta ja sopivuudesta

Ennen kalaan lähtöä pitää luonnollisesti tarkistaa, että välineet ovat kunnossa ja että ne soveltuvat kyseiseen kalastusmuotoon. Mikäli kaapistasi löytyy vain yksi heittovapa ja tähyät sillä niin haukia, kuhia kuin ahveniakin, niin kalastuksesi teho kärsii varmasti. Toki näitä kaikkia kalalajeja voi pyytää yhdellä ja samalla vapasetillä mutta ahvenluokan vavalla ei pysty heittämään isompaa hauelle tarkoitettua viehettä, eikä haukivehkeillä vuorostaan ahvenelle sopivaa kevyehkön luokan lippaa. Oikein mitoitetulla kalastusvälineillä muuttuu kalastus sekä miellyttävämmäksi että tehokkaammaksi.

Ahvenkalastukseen tarvitaan ykkös- tai ultralight-luokan välineitä. Ykkösluokan vavan viehesuositus voi liikkua 5-20 gramman tuntumassa ja UL-vavan vuorostaan 2-10 gramman tietämillä. Ykkösluokan vapaan soveltuva kela on monesti haspeli kokoluokassa 1 (kelassa saattaa lukea ”1000”). Niin kutsutun microlight-vavan lukemat voivat olla niinkin pienet kuin 1-5 grammaa. Tämän tyyppisellä vavalla herkutellaan ihan pikkuruisilla vieheillä, joilla saattaa saada yllätyssaaliitakin. Micro-avokelan sopiva kokoluokka on yleensä ”500”.

Hauki vaatii ahvenvapasettiin verrattuna asteen pari jykevämpää varustusta. Hauenkalastukseen on tarjolla monenlaisia vapoja ja keloja, ja kalastussetin valintaperiaate on sama kuin ahvenenkalastuksessa: valitse varustus vieheiden mukaan. Jos tarkoituksena on viskata kevyemmän puolen vieheitä, riittää yleisluokan vapasetti, jossa viehesuosituksena 10-30 grammaa.

Sopivana haukiluokan haspelina voidaan pitää luokkaa 2500. Jos tähtäimessä sen sijaan ovat mahtihauet, niille pitäisi lähtökohtaisesti tarjota isompia vieheitä. Näiden vapojen viehesuositukset voivat liikkua esimerkiksi 20-80 gramman tuntumassa, osa jopa 150 grammaan asti. Näin painavia vieheitä on mukavampaa heittää hyrräkelalla ja tarjolla on lukemattomasti hyviä vaihtoehtoja.

Kuhan vapasetin koko asettuu ahvenen ja hauen settien välimaastoon. Sopivan vavan viehesuositus on noin 10-30 grammaa ja kelaksi sopii 2500-luokan haspeli. Oli mielen päällä mikä setti tahansa, niin kalastusvälineliikkeissä saa asiantuntevia neuvoja sopivan setin löytämiseen.

Muistetaan myös, että kela-vapakombo saisi mielellään olla mahdollisimman kevyt. Lisäksi vahvasti etupainoinen setti on käsille ja selälle raskas, erityisesti jos kalastustuokiosta muodostuu hieman pitempi. Vapa-kelasetti on tasapainossa, kun hieman kelan kiinnityskohdan etupuolelta löytyy kohta, jossa yhdellä sormella tasapainoillen vapa ei kallistu eteen-, eikä taaksepäin.

Kuitusiimalla kontakti varmistuu

Hyvä siimavalinta ahvenkelalle on noin 0,08-0,12 millin paksuinen kuitusiima hieman kalastusmenetelmästä ja kalan koosta riippuen. Kelan pohjalle kannattaa kelata kierroksen verran monofilisiimaa, jottei koko kuitusiimapaketti lähde pyörimään tyhjää kela-akselin ympäri. Vaihtoehtoisesti voidaan monofiilin sijasta käyttää palanen kaksipuolista teippiä kuitusiiman pohjaksi. Se pitää siiman yhtä lailla paikallaan. Kuhalle valitaan noin 0,10-0,16 milliä paksua kuitusiimaa ja hauelle vuorostaan noin 0,16-0,24-millinen.

Miksi juuri kuitusiima? Ensinnäkin kuitusiima on lähes venymätöntä ja kalan tärpit tuntuvat näin ollen hyvin käteen asti. Kuitusiima ei myöskään kaipaa niin voimakasta vastaiskua kuin monofiilisiima.

Monofiilisiimassa on myös ”siimamuisti”, eli jos siima on pidemmän aikaa puolalla, niin se ”muistaa” puolan muodon ja jää ikään kuin sykkyrälle veden pinnalle. Näin ollen kontakti vieheeseen katoaa ja vastaiskut tulevat liian myöhään. Kuitusiima kannattaa yleensä hankkia värillisenä, jolloin siiman tarkkailu muun muassa tärppien osalta helpottuu.

Kirkkaanpuoleisissa vesissä kalakin näkee värikkään kuitusiiman erittäin hyvin ja siksi kannattaa sitoa siiman päähän niin kutsuttu fluorocarbon-peruke. Fluorocarbon on vedessä liki näkymätöntä ja lisäksi se kestää hankaamista jokseenkin hyvin. Fluorocarbon kestää myös hauen hampaissa jotenkuten, mutta puhtaassa hauenkalastuksessa kannattaa kuitenkin varmistaa saaliis valitsemalla esimerkiksi dyneema-peruke siiman jatkeeksi.

Oikea viehe oikeaan hetkeen

Alkukesästä vesi ei yleensä ole vielä kovin lämmintä. Viileähkön veden aikana nopeasti liikkuva viehe näyttää kalojen näkökulmasta luonnottomalta, eli muistetaan pitää kelauksessa verkkaista tahtia yllä. Alkukesästä toimivat muun muassa laiskasti potkivat lusikat, vaaput sekä erilaiset jigit hitaasti uitettuna. Rauhallinen uittaminen yhdistettynä lyhyihin pysähdyksiin tuottaa yleensä tulosta.

Keski- ja loppukesästä vedet ovat lämpimiä ja kala aktiivinen. Lippa on perinteinen ja erittäin toimiva lämpimän veden viehe ja sitä voi tarjota kaikille petokaloille. Lipasta saattaa kiinnostua myös säyne, ja riittävän pienessä koossa sitä voi tarjota myös siialle ja harjukselle. Leveälehtiset versiot on tarkoitettu matalaan veteen tai pintaveteen, kapealehtiset vuorostaan syvempiin vesiin.

Lusikka-uistin on lipan tavoin kestoklassikko. Sitä on tarjolla monessa eri muodossa ja väreissä, ja lusikka soveltuu laajasti eri petokalojen pyyntiin. Pienemmässä koossa, noin 5-12-grammaisena, lusikka soveltuu erinomaisesti ahvenen kalastukseen.

Kun loppukesän hellepäivänä ahvenparvi on jahtaamassa pikkukalaparvea niin, että pikkukalat suorastaan lentelevät pinnassa, heitä silloin lusikka parven keskelle. Ala sitten heti kelata nopeasti siten, että lusikka nousee pintaan ja ”surffaa” vedenpinnan päällä. Pysäytä kelaus ja anna lusikan vajota sekunti tai kaksi, ja yleensä tärppi tulee juuri tässä vajoamishetkellä. Tämä tekniikka toimii erityisen hyvin, kun ahven mässäilee aivan pinnan tuntumassa tai matalassa vedessä.

Lusikkaa voi tietenkin uittaa myös normitavalla, jolloin lusikan annetaan vajota haluttuun syvyyteen, minkä jälkeen kelausta vuorotellaan lyhyiden pysähdysten kanssa.

Vaappu on monipuolinen

Vaappu on erittäin monipuolinen viehe, jota saa kelluvana tai uppoavana versiona, syvälle sukeltavana tai pintavedessä liplattelevana. Hieman kärjistäen voikin sanoa, että melkein joka tilanteeseen löytyy siihen soveltuva vaappu.

Jotkut vaaput on tehty puhtaasti vetouistelemiseen. Ne ovat yleensä kokoonsa nähden kevyitä ja lentävät näin ollen kehnosti. Toiset on suunniteltu heittokalastukseen ja lentävät sangen mukavasti, jopa jonkinasteisessa tuulessa. Tiuhaan tärisevät pikkuvaaput ovat monesti kesäahventen mieleen, ja laiskasti kylkiään välähtelevät versiot maistuvat usein hauelle.

Yhtenä vaappujen alakastina voidaan pitää myös erilaisia jerkkivieheitä. Ne ovat lähinnä hauelle tarkoitettuja spesiaalivieheitä, ja vaativat – painonsa takia – monesti erikoisvapaa niiden heittelyyn. Pienempien jerkkien nakkelu onnistuu toki tavallisellakin haukivavalla. Suurin osa jerkeistä on niin sanottuja käsialavieheitä, eli ne vaativat toimiakseen aktiivista uittamista, kuten kelausta/pysäytystä, vavankärjellä nykimistä jne.

Edullinen jigi pyytää hyvin

Jigi on erittäin pyytävä ja vieläpä suhteellisen halpa viehe. Se koostuu kahdesta osasta; painokoukusta sekä silikonipyrstöstä. Jigiä uitetaan perinteisesti pohjaa pitkin pomputtamalla, mutta sitä voi toki uittaa myös välivedessä. Ensin jigin annetaan vajota pohjaan tai haluttuun syvyyteen. Sitten tehdään pari kolme kammen pyöräytystä, minkä jälkeen jigin annetaan taas vajota pohjaan tai alaspäin sekunnin kaksi. Tätä toistetaan, kunnes siima kiristyy ja kala on kiinni.

Kaupoista saa nykyään vaikka millaisia hieman erikoisempiakin vieheitä. Löytyy spinnerbaiteja, blade baiteja, spin taileja, poppereita, shadeja jne. Ne ovat oikein uitettuina erittäin pyytäviä uistimia. Jos kaipaa hieman vaihtelua vieherasioidensa perinteisiin antimiin, kannattaa ilman muuta hankkia näitä erikoisuuksia ainakin muutamia. Netistä löytyy hyviä opetusvideoita liki kaikkien eri viehetyyppien uittotekniikoista ja aina kannattaa tehdä omiakin kokeiluja. Esimerkiksi kesäinen popperikalastus on hauskaa puuhaa, jossa parikiloisen hauen pintatärppi saattaa olla räjähtävän näyttävä.

Vieheiden värit ja koko

Vieheiden väreillä on merkitystä siinä mielessä, että sameissa vesissä värikkäät fantasiavieheet näkyvät luonnonvärejä paremmin. Kalat aistivat kyllä ”pakoon säntäävän” vieheen kylkiviiva-aistillaan, mutta pienikin näköhavainto auttaa kalaa iskemään kiinni uistimeen.

Rusehtavassa vedessä toimivat yleensä punaiset ja oranssiset sävyt, savisameassa vedessä vuorostaan keltainen ja valkoinen. Kirkkaissa vesissä kannattaa ensin kokeilla luonnonmukaisia värityksiä, sillä liian värikkäät vieheet saattavat näissä paikoissa ennemmin säikäyttää kuin houkuttaa. Siniset ja vihreät sävyt toimivat monesti luonnonvärien rinnalla ja ovat siten myös kokeilun arvoisia värityksiä.

Vieheen koko valitaan ensisijaisesti saaliin mukaan, eli pienempiä vieheitä varataan mukaan pikkuahventen kotinurkille ja suurempia taas, jos tiedossa on kunnon körmyniskoja. Normaali ahvenjigi on 5-7 senttiä pitkä, mutta isomuksille voidaan tarjota kymmensenttisiä ja suurempiakin silikoniherkkuja. Samat kokoluokkaspeksit koskevat muitakin viehetyyppejä.

Kuhalle tarjotaan yleensä 10-15-senttisiä vieheitä, mutta suurkuhan jahtaajan kannattaa isontaa siiman päässä olevaa herkkupalaa pykälä tai kaksi. Isompi viehe karsii tehokkaasti pienempiä kuhia, mikä on erityisen tärkeää vesistöissä, joissa esiintyy paljon alamittaista kuhaa.

Hauelle voi tarjota vieherasian isoimpia vieheitä. Hauki on opportunisti, joka pyrkii saalistamaan mahdollisimman isoa saalista mahdollisimman vähällä energialla. Isommat hauet eivät vierasta pinnassa räpiköivää sorsanpoikasta tai omaa lajitoveriaankaan. Eli krokoluokan hauille voidaan tarjota jopa 20-30 sentin pituisia vieheitä, jotka toki vaativat raskaamman luokan heittovälineitäkin.

Muistetaan kuitenkin, että hauelle voidaan tarjota myös normikokoisia vieheitä. Syönnillään oleva viherkylki tuntuu kelpuuttavan lähes minkä tahansa ohitsensa vipeltävän otuksen.

Pikkuvieheet pelastavat vaikean päivän

Tulee myös päiviä, jolloin mikään viehe tai uittotyyli tunnu kaloille kelpaavan. Silloin on mikrojigien ja pikkuvieheiden aika. Normaalikokoiset tai isot vieheet näyttäytyvät kaloille kokonaisina aterioina, mutta jos ruokahalua ei sillä hetkellä ole, niin suut pysyvät supussa.

Pikkuruinen viehe näyttää sen sijaan lähinnä ”karkilta” ja sen osuessa nokan eteen, voi kalalla olla sangen vaikeaa pysyä passiivisena. Keskipäivän kesähelteellä, jolloin hauet eivät viitsi edes vilkaista laajapotkuiseen megavaappuun päin, voi pieni ärsyttävästi pärisevä lippauistin olla se ainut iskurefleksiä laukaiseva lääke.

Myös ahven voi välillä murjottaa pohjalla, ja normijigit saavat lähinnä haukotuksia aikaiseksi. Kun vieherasiasta kaivetaan ne kaikkein pienimmät, niin kutsutut mikrojigit, saattaa ääni kellossa muuttua. Kunhan saa pikkuruisella silikonitoukalla sen yhden ahvenen ärsytettyä iskuun, niin tämän jälkeen on yleensä peli auki. Muutaman ahvenen jälkeen voidaan palata takaisin normikokoisiin jigeihin, ja syönti yleensä sen kun jatkuu.

Syksyllä, kun kalat ”tankkaavat” tulevaa talvea varten, voidaan viehettä monesti suurentaa. Hauet ovat tulleet rantamatalaan ja isotkaan ”kumiankat” eivät niitä hätkäytä. Ahvenet ja kuhat ovat syvemmällä ja niille tarjotaan hieman normaalia isompia jigejä, suhteellisen hitaasti uitettuna. Venepilkintäkausi on parhaimmillaan juuri syksyllä ja rasiasta voidaan nyt kaivaa niitä suurimpia pysty- ja tasapainopilkkejä siiman jatkeeksi.

Ottipaikat ahvenelle

Loppukeväällä tai alkukesällä kevätkutuiset kalat ovat juuri kuteneet ja ovat nälissään. Ahvenet eivät vielä ole parveutuneet, vaan esiintyvät hajanaisesti kutualueiden tuntumassa. Ne ottavat kuitenkin hanakasti kalastajan tarjoamiin vieheisiin. Kudun jälkeen ne ovat monesti hyvinkin laihassa kunnossa, eivätkä tarjoa kotikokille parasta makuelämystä. Keskikesää kohti mentäessä ne ovat ehtineet hiukan tankata ja lihan laatu on jo huomattavasti parempi.

Keskikesän kuumimpina päivinä kannattaa suunnata vesille aamutuimaan sekä illalla, kun keskipäivän porottavassa säässä kalat viettävät mieluusti siestaa. Keskitä kalastuksesi virtaaviin paikkoihin tai näiden tuntumaan. Niihin kerääntyy isoja parvia pikkukalaa ja ahvenet seuraavat perässä. Salmet ja silta-aukot ovat hyviä esimerkkejä kesäahventen oleskelupaikoista, ja myös laiturit ympäristöineen ovat kokeilemisen arvoisia paikkoja. Perinteisiin ottipaikkoihin kuuluvat myös ahvenvitakasvuston ja lumpeiden reuna-alueet.

Jos huomaat lokkiparven jahtaavan pikkukaloja pinnasta, on todennäköistä, että pikkukalojen alta löytyy niitä hamuava ahvenparvi. Heitot kannattaa suunnata suoraan näihin pikkukalakeskittymiin, ja antaa uistimen vajota sekunnin tai kaksi ennen kelaamisen aloittamista. Tärppi tulee todennäköisesti nopeasti ja päättäväisesti!

Syksyllä vedet viilenevät ja ahvenparvet suuntaavat lämpöisempiin vesiin. Katseet kannattaa suunnata paikkoihin, joista löytyy ympäristöä edes aavistuksen lämpimämpää vettä. Näitä ovat esimerkiksi suojaiset lahdet ja erityisesti sellaiset, joista löytyy myös hieman syvempää vettä. Vedenalaiset montut keräävät lämpimämpää vettä ja siten myös ahvenia. Monttureunojen ”ronkkiminen” jigillä tai isohkolla pilkillä on tehokasta ja saa takuuvarmasti raitapaitojen kidat ammolleen.

Kuhaa kesäiltaisin

Kuhaa voidaan pitää ahvenen ”serkkuna”, sekin on lämpimän veden kala ja kesäiltojen hiipivä saalistaja. Keväällä kuhakoiraat jäävät vartioimaan mätiä ja iskevät aggressiivisesti kiinni kaikkeen niiden reviirille tulevaan. Koiraat kannattaakin jättää rauhaan, jotta mädistä kuoriutuisi uusia sukupolvia. Kohteekseen voi tässä vaiheessa ottaa naaraat, jotka heti kudun jälkeen siirtyvät syönnökselle kutualueen ulkopuolelle.

Myöhemmin kesällä kuha viihtyy päivisin pitkälti pohjan tuntumassa, erityisesti aurinkoisina päivinä, ja nousee hämärän tullessa kohti pintaa jahtaamaan pikkukaloja. Kuha ei ole nopea saalistaja, vaan se liikkuu hitaasti, saalista vaanien. Lämpöisinä kesäiltoina se saalistaa niinkin pinnassa, että sen selkäevä saattaa näkyä vedenpinnan yläpuolella. Tällöin on tarjolla kuhanuistelijan herkkuhetkiä. Sopivaa pintavaappua vedetään moottori- tai soutuveneellä ja vauhtia pidetään juuri sen verran, että vaappu ui. Koukkujen on syytä olla teräviä, jotta ne uppoaisivat kuhan luiseen suuhun.

Hauki viihtyy viileässä vedessä

Viileämmässä vedessä viihtyvä hauki pitää erityisesti kevät- ja syyskeleistä. Keväisin hauki on otillaan heti kudun jälkeen. Silloin vatsat ovat mädistä ja maidista tyhjentyneet ja ruokahalu on kova. Nyt sopii tarjota isompia, laiskasti potkivia vaappuja, kumivieheitä ja lusikoita. Kelaus pidetään maltillisena veden ollessa vielä viileää.

Kesähelteillä isompi hauki suuntaa ulommaksi, syvempiin ja viileämpiin vesiin. Sieltä se saattaa saaliskalojen toivossa tehdä pikavisiittejä rantamatalaan, ja nämä pistokset tapahtuvat yleensä hyvinkin aikaisin aamulla, ennen niin sanottua kukonlaulua.

Aamu-unisten kesäihmisten kannattaa sen sijaan metsästää haukia syvänteiden reunoilla ja ihan selkävesilläkin. Viimeksi mainitussa tapauksessa on laadukkaasta kaikuluotaimesta suuresti apua. Syksyllä hauet jälleen rantautuvat. Tuulenpuoleiset rannat, virtapaikat ja niiden reunat sekä kivikkojen – myös vedenalaisten – ympäristöt ovat kokeilemisen arvoisia paikkoja. Ruohikot, jotka kesähelteellä tarjosivat lähinnä hauentumppeja, ovat tähän vuodenaikaan isojenkin haukimammojen suosiossa. Ruohosuojatulla vieheellä pääsee haravoimaan näitäkin paikkoja ja nyt voi saada todellisia mahtitärppejä.

Täyllä isomuksia

Isot kalat ovat yleensä nähneet monenlaisia vieheitä ja mahdollisesti olleet jopa koukutettuina kerran kaksi. Siksi ne osaavat karttaa kalamiehen tarjoamia herkkuja, eivätkä kovinkaan herkästi haksahda hyviinkään jäljitelmiin. Tähän pulmaan on olemassa yksi keino ylitse muiden; täkykalastus. Moni suurkalojen tavoittelija vannookin täyllä onkimisen tehokkuuteen, koska siinä ”viehe” on aito. Tätä reseptiä isomukset eivät siis osaa samalla tavalla varoa, vaan jäävät herkemmin niin sanotusti nalkkiin.

Täyksi kelpaavat liki kaikki kalat; pienistä salakoista aina puolen kilon lahnoihin, tai ylikin asti. Salakat ovat mainioita syöttejä ahven- ja kuhakalastuksessa, lahnat kelpaavat vuorostaan haukisuvun isoimmille matameille. Koukut ja kohot valitaan täkykalan koon mukaan, hyviä vinkkejä ja virityksiä on netti pullollaan. Tulee vain muistaa, että lain mukaan täyn tulee ehdottomasti olla kuollut ennen koukkuun laittamista.

Luvat, liivit ja järki mukaan

Kalastajaa koettelevat välillä kelit ja mukava reissu on pitkälti kiinni vaatetuksesta. Kylminä päivinä kannattaa varustautua kerrospukeutumisella ja hellepäivinä suojaavalla aurinkorasvalla, aurinkolaseilla sekä lippiksellä. Muistetaan myös laittaa pelastusliivit päälle ennen vesille menoa.

Kalastonhoitomaksu tulee jokaisella heittokalastusta harrastavalla 18-69-vuotiaalla olla suoritettuna, ja sen voi hoitaa kuntoon vaikka rannassa, kuitenkin aina ennen kalastuksen aloittamista. Osoitehan on eraluvat.fi/kalastus/kalastonhoitomaksu.