
Teksti: Juha Ojaharju
Kesäkuun viimeinen viikonloppu tarkoittaa monelle suurkalojen onkijalle osallistumista Onki24-kilpailuun. Tänä vuonna Onki24 järjestettiin jo viidennen kerran. Mukana oli paljon tuttuja nimiä, mutta myös runsaasti uusia onkijoita. Kaiken kaikkiaan kisaan ilmoittautui mukaan 87 kahden hengen joukkuetta. Joukkueista 69 osallistui Fiilistely-sarjaan ja 18 Pro-sarjaan.
Kilpailu alkoi perjantaina 27.6. klo 21.00. Siitä eteenpäin joukkueilla oli 24 tuntia aikaa onkia omilla parhailla apajillaan.
Tavoitteena Onki24-kilpailussa on saada seitsemästä eri särkikalalajista kolme mahdollisimman pitkää yksilöä, joiden kaikkien tulee olla eri lajia. Tieto suurkalojen elinpaikoista ja taito niiden onkimiseen ovat tässä kilpailussa ensiarvoisen tärkeitä.
Parhaat suurkalapaikat ja taktiikat on syytä olla selvillä jo ennen kilpailua. Myös välineet kalojen onkimiseksi kannattaa olla valmisteltuna. Moni joukkue mäskää omia paikkojaan jo hyvissä ajoin ennen kilpailua. Etukäteismäskäämisellä onkin selkeä saalisvarmuutta parantava vaikutus. Myös varapaikkoja on hyvä olla mietittynä, sillä kilpailun aikana hyväkin paikka voi pettää.
Sade heikensi tulostasoa
Viime vuonna Onki24-kilpailun aikana maan yli vyöryi saderintama, mutta tänä vuonna satoi lähes koko kilpailun ajan. Ei tosin joka paikassa. Suurin osa kilpailijoista joutui kuitenkin onkimaan sateessa.
Huono keli näkyi myös kilpailun kärjen tulostasossa, joka kummassakin sarjassa jäi jonkin verran viimevuotisesta. Mutta isoja kaloja kilpailussa kuitenkin taas saatiin ja moni osallistuja paransi omia ennätyksiään. Kilpailijoiden somepäivityksistä oli helppo aistia hyvää kisatunnelmaa, jota sadekaan ei pystynyt latistamaan.
GoFish Kokkola uusi voittonsa Pro-sarjassa
Pro-sarjassa kovimman tuloksen 184 cm onki GoFish Kokkola, jonka muodostivat Markus Sällinen ja Juho Kuoppala. Sama joukkue voitti Pro-sarjan myös vuonna 2023, silloin tuloksella 198,40. Toiseksi Pro-sarjassa sijoittuivat Turaukko ja Vellu, eli Tomi Valkamaa ja Veli-Matti Fagerroos. Heidän tuloksensa oli 181,92. Töttörön Kittaajat, eli Niko Vehviläinen ja Henry Merikallio sijoittuivat tässä sarjassa kolmanneksi tuloksella 178,80.
Fiilistelysarjassa kova taso
Fiilistelysarjassa ei jääty kauaksi Pro-sarjan tasosta. Suurimman tuloksen onki Nilakan vetäjät, jonka jäsenet Eetu ja Otto Hirvonen onkivat hienon tuloksen 179,32. Pro-sarjassa he olisivat sijoittuneet kolmanneksi.
Kakkoseksi onkivat Ilkka Reijonen ja Ville Saarikivi joukkueella Vastarannan Kiisket. Heidän tuloksensa oli 174,48.
Kolmannen sijan nappasi Team Nikki tuloksella 173,20. Tiimissä onkivat Aleksi ja Arttu Nikki. Kisan sääntöjen mukaan kaikki kolme parhaan joukkoon sijoittuneet kilpailevat jatkossa Pro-sarjan puolella.

Kilpailun suurimmat kalat
Fiilistely, top5
1. Ruutana 44 cm, Onkivat Hobitit
2. Ruutana 42 cm, Vastarannan kiisket ja Pian jysähtää
3. Sorva 39 cm, Team RattoPojat
4. Ruutana 40 cm, Pian jysähtää
5. Särki 35 cm, Nilakan vetäjät
Pro, top 5
1. Ruutana 42 cm, Töttörön Kittaajat
2. Sorva 39 cm, Turaukko ja Vellu
3. Ruutana 40 cm, Team Otsanahka, GoFish Kokkola ja Species Fishing Team
4. Säyne 53 cm, Mäskit ostettu osamaksulla
5. Suutari 52 cm, Species Fishing Team
Tätä on Onki24
– Ongitaan kahden hengen joukkueissa, kilpailualueena koko maa ja kilpailuaikaa 24 h
– Kilpailukaloina ovat lahna, ruutana, salakka, sorva, suutari, särki ja säyne.
– Joukkueiden tulokseen lasketaan kolmen eri lajin yhteispituudet.
– Lajikohtaisilla kertoimilla saadaan eri lajit saman arvoisiksi.
– Osallistujat lähettävät kalasta mittalaudan päällä otetun kuvan sekä syöttävät laji- ja pituustiedon tulosohjelmaan.
– Tuomaristo tarkastaa ja hyväksyy ilmoitukset. Ohjelma muodostaa tuloslistat
Yhteistyökumppanit
Onki24-kilpailun palkintopöydän kattoivat koreaksi Happy Anger ja Onkitukku.fi
Kummankin sarjan kolme parasta joukkuetta sai palkinnoiksi lahjakortteja. Iso kiitos yhteistyökumppaneillemme.