Teksti ja kuvat: Janne Rautanen

Aurinkoa, palmujen reunustamat hiekkarannat sekä turkoosin sininen vesi tulevat mieleen, kun puhutaan Malediiveista. Kalastava kansa tuntee saarivaltion maineen todellisena kalaparatiisina, jossa valtameriltä tunnetut kookkaat ja vahvat kalat ovat pääosassa.

Saaliista tavoitelluimpia ovat eri tonnikalat, snapperit, wahoo (raitamakrilli) sekä valtameren härkänä tunnettu giant trevally (GT, jättipiikkimakrilli). Malediiveilla verkkokalastus on laitonta, joten kalastuspaine on pysynyt maltillisena, ja kalakannat ovat siitäkin syystä loistavat.

Kalastusta moneen lähtöön

Monia saattaa hirvittää mielikuva kalastuksen korkeasta hintatasosta. Varta vasten kalastajille järjestetyt matkat ovatkin kalliita, ja viikon reissun hintataso lähtee parista-kolmesta tonnista, kun lennot on itse hankittu. Matkaan saa kuitenkin helposti käytettyä kymppitonnejakin, jos kohde sijaitsee kaukana pääkaupunki Malesta, ja majoitus on tasokkaassa resortissa.

Kauimmaisille saarille lennetään vesitasolla, mutta lähemmäksi pääkaupunkia järjestyy eritasoisia venekyytejä. Lähempää Malea saa omatoimisesti järjestettyä kalastusmatkan kohtuulliseen hintaan. Tässä artikkelissa kerron kuinka sain järjestettyä kalastuspäiviä muun matkailun oheen reissullani vuoden 2023 lokakuussa.

Pomppulennoilla Maleen

Minulle tuli mahdollisuus tutustua Malediiveihin, kun tyttäreni oli sopinut tekevänsä luokanopettajan harjoittelun pääkaupunki Malessa. Kyllähän vastuullisen isän pitää tytär kouluun viedä, joten matkaan oli lähes velvollisuus lähteä.

Aloitimme vaimoni kanssa matkan 11. päivä lokakuuta. Lennot olivat Helsingistä Frankfurtin kautta Maleen. Tyttäremme oli varannut omat lentonsa aiemmin, ja lensi Istanbulin kautta. Malesta matkustimme yhdessä eteläisen Ari-atollin paikallissaarille Dhangethille ja Dhigurahille.

Olimme valinneet saaret matkakohteeksi lähinnä internetin tutkimisen tuloksena. Halusimme nimenomaan mennä paikallissaarille emmekä resortteihin, joissa on tarjolla perinteiset lomakohteiden palvelut ja tuotteet alkoholia myöden. Kalastusmahdollisuuksista kohteissamme ei ollut ennakkoon löytynyt mitään tietoa, mutta matkassa hätävarana kulki 7–8-luokan perhovapa sekä rasiallinen perhoja.

Seikkailuiden siivittämänä Dhangethille

Malediiveilla lentokenttä sekä satama sijaitsevat vierekkäin pienellä saarella Malen kupeessa. Lennot ja merimatkat hoituvat näppärästi lähes samasta kohteesta. Saarelta lähtevät niin vesitasot, pikaveneet kuin paikallislautatkin.

Olimme ennakkoon varanneet pikavenekyydin ensimmäiselle paikallissaarelle Dhangethille, joka sijaitsee 90 kilometriä Malesta lounaaseen. Kyydin oli tarkoitus lähteä iltapäivällä, ja perille saapuisimme pimeän laskeutuessa. Vilkkaan sataman syöveristä löysimmekin venefirman oppaan, joka johdatti meidät kookkaaseen pikaveneeseen kaikkien kantamustemme kera.

Vene toisensa jälkeen lähti satamasta, mutta me pysyimme laiturissa. Varmistimme vielä miehistöltä, että kulkeehan vene määränpäähämme? Alkoikin melkoinen säpinä, kun he tajusivat, että meidät oli ohjattu väärään alukseen. Juoksujalkaa ennätimme oikeaan pikaveneeseen, joka oli kohdesaarelle päivän viimeinen.

Merenkäynti oli varsin voimakas ja jo alkumatkasta osa matkustajista alkoi voimaan pahoin. Kaiken kukkuraksi matkalla yksi veneen kolmesta perämoottorista hajosi, ja miehistö joutui hetkeksi huoltohommiin. Onneksi matka jatkui, ja pimeän jo laskeuduttua pääsimme perille.
Majoituksemme oli pienessä muutaman asunnon Sunset Beach view -hotellissa, jonne pääsimme kävellen oppaamme Muhammedin johdattamana. Rinkkamme vietiin perille mopokyydillä.

Paratiisisaari vaatimattomilla palveluilla

Dhangethin saaren ja meren kauneus paljastuivat nauttiessamme paikallisten hedelmien sävyttämää aamupalaa rannassa. Vaikka saaren tiet olivat vaatimattomia hiekkapolkuja ja rakennukset osin rähjääntyneitä, niin rannat ja meri näyttivät täydellisiltä. Rantapalmuja, valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä.

Olimme paikalla ennen varsinaista turistikautta, joten meno oli muutoinkin leppoisan laiskaa. Muita turisteja ei juuri näkynyt ja paikalliset elivät rauhassa omaa elämäänsä. Saari tulikin nopeasti tutuksi, sillä se on kooltaan vain muutama sata metriä kanttiinsa.

Ravintolatarjonta oli vaatimatonta, mutta ruoka maukasta ja kohtuuhintaista. Paikallisen ravintolan erikoisuutena oli rauskujen ruokinta rantavedessä, mitä rohkeimmat asiakkaat saivat kokeilla. Rauskut ottivat kalan palan kädestä, mutta samalla piti varoa pyrstön tyvessä sijaitsevaa piikkiä, jota kala käyttää puolustautumiseen pelästyessään.

Kysymällä kalaan

Vaikka maisemien ja meren ihailu sekä snorklaaminen veivätkin ensimmäisten päivien huomion, niin kalaan oli myös päästävä. Koska venekyydeistä merelle ei ollut tietoa, niin kasasin mukanani tuodun perhosetin ja lähdin kahlailemaan hiekkarantoja. Saalis jäi kuitenkin vaisuksi ja sain pyydettyä muutaman tunnistamattoman pienehkön riuttakalan. Tavoittelemastani kohdekalasta bonefishista (neitokala) sain yhden epävarman havainnon.

Majoituksessa kysyin isännältämme Muhammedilta, että olisiko saarelta mahdollista vuokrata opasta, joka veisi merelle kalaan. Kuten pelkäsinkin, niin varsinaisia kalastusoppaita saarella ei toiminut.

Onnekseni Muhammed kertoi harrastavansa kalastusta, ja lupasi kysyä ystävältään venettä lainaan. Pian meillä olikin kalareissu sovittuna, ja merelle lähtisimme aamulla auringonnousun aikaan. Aikaisen aamupalan jälkeen kävelimme vavat kainaloissa satamaan, jossa odotti vene 60-heppaisella perämoottorilla.

Riuttakalastusta Dhangethilla

Sunnuntaina aloitimme kalastuksen saaren läheiseltä riutalta popperoiden. Tekniikassa pintaviehe heitetään, ja kelataan sisään vauhdilla samaan aikaan vavalla uintia tehostaen. Muhammed ei halunnut aluksi kalastaa, vaan sanoi vain toimivansa konemiehenä.

Ensimmäinen riutta ei antanut merkkiä kaloista, mutta toiselta kohteelta vieheeseen iski pieni grouper (meriahven). Kolmas riutta tarjosi mahtitärpin. Veden pinnassa näkemäni kuohahduksen jälkeen kala ryntäsi parinkymmenen metrin syöksyn veden alla tummana siintävään kivikkoon, jossa tukeva kuitusiima katkesi koralleihin. Vaikka kelan jarru oli todella kireällä, niin tällä kertaa kala vei ja kalastaja ihmetteli.

Muhammedia tapahtuma huvitti ja hän totesi: ”Whooo! Really big red snapper or GT. Wasn’t it nice?”

Kyllä oli hauskaa, mutta olisi ollut kiva nähdä, mikä kala vieheen rohmusi. Aamun edetessä harmitus karanneesta kalasta kasvoi, sillä sen jälkeen saaliiksi tuli muutamia pienehköjä groupereita. Kivoja kaloja nekin, mutta eivät mitään verrattuna menetettyyn kalaan. Aina ne isot…. Vesillä vierähti nopeasti kolme tuntia, vaikka olimme alun perin sopineet pikaisesta parin tunnin kopaisusta. Sovimme uuden reissun seuraavalle aamulle kello viideksi.

Uusi yritys

Maanantaiaamu alkoi sarastaa puoli kuuden aikaan, kun pienen viivästyksen jälkeen pääsimme starttaamaan satamasta. Vaimoni sekä tyttäreni lähtivät mukaan vastaanottamaan upean auringonnousun. Suuntasimme edellisen päivän ottipaikalle, joka osoittautui tyhjäksi. Pian jatkoimme uusille riutoille, joille venematkaa kohtuullisessa aallokossa kertyi muutama kilometri.

Pian aloituksen jälkeen kookas kala seurasi popperia, mutta ei lyönyt kunnolla vieheeseen. Seuraava riutta tarjosi kalatapahtumia, ja saaliiksi sain kaksi emperoria (keltahuuliputsari), grouperin sekä tunnistamattomaksi jääneen pienehkön kalan.

Kohtuullisessa merenkäynnissä oli tasapainon säilyttäminen haastavaa. Kenties siitä syystä tartutukset osin epäonnistuivat, vaikka käytössäni oli jämäkkä vapa ja 6000-sarjan avokela kuitusiimalla. Vastaiskun tulee olla todella raju, ja repäistä saa niin kovaa kuin hartioista lähtee.
Kalastuksessa käyttämämme vieheet olivat poppereita sekä uintilevyttömiä ”käsialavaappuja”.

Kalastuksen kustannukset jäivät mielestäni pieniksi, sillä olimme sopineet kahdesta parin tunnin kalastussessiosta, mutta vesillä vietimme yhteensä kuusi tuntia. Etukäteen hinnaksi olimme sopineet 50 dollaria tunnilta, mutta lopulta kuuden tunnin kalastus maksoi vain 200 Yhdysvaltain dollaria.

Unelmabiitsien Dhigurah

Viiden päivän jälkeen oli koittanut aika tehdä maltillinen puolen tunnin pikavenematka läheiselle Dhigurahin saarelle. Se on myös paikallissaari, mutta siellä saattoi jo aistia hiljalleen kasvavan turismin. Turismi on ollut Malediivien paikallissaarilla sallittua vasta muutaman vuoden ajan, ja palvelut ovat vasta kehittymässä. Dhigurahilla majapaikkanamme toimi Seaside Dhigurah -hotelli, joka oli aivan oikean hotellin näköinen.

Hotellilta sai lainaksi polkupyörät, joilla matka kävi näppärästi kolmisen sataa metriä leveän, mutta lähes neljä kilometriä pitkän saaren katsastamiseen. Jos rannat olivat edellisellä saarella upeat, niin Dhigurahin rannat hakevat vertaansa maailmasta. Auringonpalvojien on syytä tietää, että pukeutumissäännöt paikallissaarilla ovat Islamin uskonnon takia tiukat, joten bikineissä on soveliasta viettää aikaa vain erikseen niille osoitetuilla rannoilla.

Tarkoituksenamme oli viettää vain pari yötä Dhigurahilla, joten aloin samoin tein kyselemään hotellilta mahdollisuutta päästä merelle kalaan. Jälleen minulla kävi tuuri, ja hotellin varsin nuori asiakasvastaava kertoi harrastavansa kalastusta. Hän lupasi viedä minut merelle. Hinnaksi sovittiin 80 dollaria tunnilta.

Iltapäivä käynnistyikin pienellä kiertoajelulla, kun kävimme noutamassa kalastusvälineet ja hakemassa hotellin työntekijän veljen sekä kaverin mukaan. Satamasta suuntasimme merelle tukevalla kuusimetrisellä lasikuituveneellä, johon oli asennettu pieni hytti kuljettajan suojaksi.

Popperi tuotti vesiperän

Kalastus aloitettiin popperikalastuksella ja kohdekaloina olivat red snapper sekä GT. Vesi murtui vaahtopäiksi tumman riutan päällä. Kalastajan silmään paikka vaikutti upealle, mutta se tuotti vesiperän.

Vaihdoimme kalapaikkaa ja kalastustekniikaksi valittiin jigaus, josta myös käytetään termiä pikajigaus (speed jigging). Tekniikassa raskas viehe pudotetaan pohjaan ja viehe kelataan ylös nopeasti liikettä vavalla tehostaen.

Kalapaikka sijaitsi kahden resorttisaaren välissä ja vettä veneen alla oli noin neljäkymmentä metriä. Hiljaista oli tässäkin paikassa, vaikka neljä miestä teki kaikkensa kalojen narraamiseksi.

Jigaus toi saalista

Pienen siirtymän jälkeen alkoi tapahtua. Tärppi oli terävä, mutta nopeasti kala osoittautui maltillisen kokoiseksi. Pian nostin siimasta veneeseen ensimmäisen saaliimme, joka oli rainbow runner (sateenkaariharppoja). Yhdellä nuorista oppaista nappasi myös, ja saalis oli identtinen.

Rainbow runner on lämpimien valtamerien piikkimakrilleihin kuuluva kala, johon olin törmännyt aikaisemmin Thaimaassa. Silloinen saaliimme oli niistä vesistä oppaan veneen ensimmäinen. Laji on levinnyt vasta viime vuosina Thaimaan vesiin valtamerten vesien lämmettyä.

Seuraavia kalatapahtumia ei tarvinnut kauaa odotella, kun kahdella kaverilla oli samaan aikaan siiman päässä villi vastapeluri. Saaliskaloihin suhteutettuna heppoiset vavat olivat luokilla kahvaan asti. Valitettavasti molemmat kalat menetettiin. Siimojen päässä oli ollut gobiat-nimisiä kaloja (okamakrilli), jotka veivät mennessään vieheistä koukut.

Seuraava tärppi tarjosi minulle saaliiksi parikiloisen GT:n. Pian tämän jälkeen kalan isku tuntui hartioissa asti, kun viehettä vietiin vauhdilla. Kala pyrki syvyyksiin, mutta hiljalleen aloin saada siimaa sisään. Kalan voimien ehdyttyä saimme veneeseen GT:n, joka painoi noin 6-7 kiloa.

Syönti lakkasi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja siirryimme kotimatkalle parin riutan kautta. Upea auringonlasku siinsi taivaanrannassa, kun riutan murtuvissa aalloissa vieheitämme tavoitteli pari red snapperia (napsija, useita lajeja). Ne eivät kuitenkaan pysyneet kiinni. Rantaan saavuimme pimeän laskeuduttua.

Hotellin virkailijan kanssa sovimme, että voisin syödä perheeni kanssa illalliseksi yhden rainbow runnerin ja samalla maksaisin laskuni. Parin tunnin päästä upea illallinen olikin katettuna hotellin kattoravintolassa. Yllätys oli melkoinen, kun maksoin kulut illallisesta sekä kolmen tunnin kalastuksesta. Summa oli yhteensä vain 117 dollaria. Ilmeisesti saamieni kalojen arvo oli vähennetty loppulaskusta.

Maafushin turistisaari

Maafushi oli kolmas saarikohteemme. Se sijaitsee noin kolmenkymmenen kilometrin etäisyydellä Malesta. Vaikka saaresta puhutaan paikallissaarena, niin siellä on jo kehittynyttä turismia. Kohde ei paljoa eroa Välimeren tunnetuista turistipaikoista.

Meitä tarjolla ollut palveluviidakko suorastaan harmitti, kun mielessä siinsivät edellisten saarten rauha ja upea luonto. Päätimme vaimoni kanssa kuitenkin käydä kalassa Maafushillakin.

Turistikojusta ostettu (30 dollaria/hlö) perinnekalastusmatka tarjosi pari tuntia pohjaongintaa käsisiimalla pimeän jo laskeuduttua. Kalareissun jälkeen muutamasta riuttakalasta koostuneesta saaliista laitettiin vaatimaton ateria. Ei mitään luksusta, mutta merelle on silti aina upea päästä.

Palveluhenkisyyttä huokuva matkakohde

Malediivit osoittautui upeaksi matkakohteeksi, jossa kalastus järjestyi paikan päältä kyselemällä. Vaatimattomankin turismin kanssa työskentelevien ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus olivat suoraan sanoen hämmästyttävällä tasolla. Jos jollekin asialle on tarvetta, niin homma kyllä järjestetään!

Malediivit
– noin 800 kilometriä pitkä saaristovaltio, joka sijaitsee Intian valtameressä
– kieli divehi, mutta englantia ymmärretään laajasti
– valuutta US dollari tai rufiyaa (yhdellä eurolla saa noin 17)
– lennot pääkaupunki Maleen (ei suoria lentoja Suomesta)
– matkustus saarille paikallislautalla dhonilla, pikaveneellä tai vesitasolla
– vaarassa jäädä veden alle (keskikorkeus 1,5 metriä ja korkein kohta 2,4 metriä)
– pääuskontona islam (rajoituksia pukeutumiseen, alkoholiin ja sianlihan tarjontaan muualla kuin resorteissa)