Teksti ja kuvat: Janne Tarkiainen

Pilkkiminen on tuttua puuhaa liki kaikille. Suurin osa suomalaisista on jossain vaiheessa elämäänsä pitänyt pilkkivapaa talvella kädessään. Samoilla välineillä voi pilkkiä myös kesällä veneestä.

Myös saaliskalat ovat samoja kuin talvella, mutta paksut ulkovaatteet ja kairan voi jättää kotiin. Veneestä pilkkimiseen voivat osallistua helposti kaikenikäiset, joilla vain vapa kädessä pysyy. Mukava venepilkkiretki onnistuu myös perheen pienimpien kanssa.

Välineet

Venepilkkiä voi kaikenlaisista veneistä, kunhan vapa ylettyy laidan yli, mutta parhaiten pilkkimiseen soveltuvat soutu- ja pulpettiveneet. Vapoina voi käyttää samoja kuin talvellakin, mutta jos veneen laidan ylitse joutuu kurottelemaan rakentamalla pidemmät vavat, pääsee tästä ongelmasta eroon pienellä vaivalla kotikonstein tai kukkaronnyörejä raottamalla kalastustarvikeliikkeessä.

Pilkkeinä parhaiten toimivat ne raskaimmat, jotta tuntuma pilkkiin ei katoa veneen heilahdellessa tuulen vaikutuksesta. Siimaksi kannattaa valita 0,25–0,35 millin monofiili, koska kuitusiima sotkeutuu veneessä helposti, kun siima nostetaan vedestä käsin veneeseen.

Jos kalastaa tapsipilkillä, tapsissa voi käyttää samoja siimoja kuin pilkissä. Pitkä tapsi, iso morri, reilun kokoinen mato ja pari silmää ovat monesti ison ahvenen mieleen. Ketjupilkki värikoukulla toimii myös ja on hyvän syönnin osuessa kohdalle nopein tapa saada saalista.

Lisämaustetta venepilkkimiseen tuo hyvä kaiku, jolla kaloja voi etsiä. Kaiusta on myös mukava katsoa, kun se isomus tulee pilkille. Kaiku ei kuitenkaan ole välttämättömyys, vaan saalista saa ilmankin. Venepilkkijän vakiovarusteisiin kuuluu myös kumihavashaavi, pihdit, pappi ja kylmälaukku, jossa saaliin saa vietyä rantaan tuoreena.

Helpotusta ankkurointiin

Perinteisesti vene ankkuroidaan ennen pilkkimisen aloittamista. Toiset ankkuroivat heti kalapaikalle saavuttuaan, toiset etsivät kalaparven ja ankkuroivat vasta sitten, kun haluttu kohde/kohteet, ovat löytyneet. Venepilkkiä voi myös ajoankkurin avulla, kunhan sovittaa veneen vauhdin niin, että pilkki liikkuu pohjan tuntumassa, eikä vaakasuorassa veneen perässä. Vähänkin ajelehtiva vene vaatii huomattavasti painavammat pilkit kuin paikallaan oleva.

Jos epäilee, että ankkurointi karkottaa kalat ankkurointipaikalta, voi ankkurin laskea tuulen yläpuolelle kalapaikasta, jolloin narua lisää laskemalla pääsee haluttuun kohtaan.

Koura ja naara-ankkureita käytettäessä kannattaa käyttää ankkurissa kahta narua, jotta ankkurin saa pohjasta irti, jos ankkuri jää sakarastaan kiinni kiven koloon.

Perinteinen ankkuri toimii mainiosti etenkin matalissa vesissä pilkkiessä, mutta jos haluaa helpotusta ankkurointiin, keulakoneen taivasankkuritoiminnon avulla pääsee eroon ankkurin nostamisesta ja laskemisesta.

Syötillä on väliä

Venepilkkijän yleisin syötti on mato, kastikas. Aina tällä ei kuitenkaan päästä parhaaseen lopputulokseen isoa ahventa kalastaessa, vaikka tehokas syötti onkin. Joskus ahvenen silmä tai pari, joskus särjen tai ahvenen palanen, yleensä pyrstö, toimii paremmin, joten syöttiä kannattaa aktiivisesti vaihdella. Tämä kannattaa muistaa, etenkin jos syönti alkaa hiipua.

Perinteisiä syöttejä ovat myös mudut, mutta niiden saaminen ei onnistu joka paikasta. Iso ahven on ahnas saalistaja ja syö syöntipäällä ollessaan hyvinkin isoa ravintoa, tällöin kymmensenttinen salakka, muikku tai kuore häviää ison ahvenen kitusiin helposti.

Yleensä syöttiä ja koukkua pienennetään veden kylmentyessä. Joskus jopa keskellä kesää heikolla syönnillä, ahventa kannattaa tavoitella pienemmillä välineillä, joskus jopa pelkällä morrilla. Jos syönti taas on rajua, ketjupilkki värikoukulla ilman syöttiäkin toimii mainiosti, isoa tasapainopilkkiäkin kannattaa tällöin heilutella.

Käsityksen parhaasta ottivälineestä saa niitä vaihtelemalla. Pitämällä mukana useampaa vapaa testaaminen käy helposti ja nopeasti, eikä välineiden vaihtoon tarvitse käyttää vesillä aikaa.

Oikea paikka, onko sitä?

Kokemus auttaa, mutta ydinfysiikkaa ei kalan etsiminen ole venepilkilläkään. Karttatarkastelu ennen kalalle lähtöä auttaa paljon. Monesti esiin nostetut pakat ja karikot sekä niiden penkat ja salmen suualueet ovat hyviä kalapaikkoja, mutta aina ei kala lymyile perinteisissä paikoissa, joten uusia kannattaa aktiivisesti etsiä.

Parhaat saaliit saadaan yleensä paikoista, joita muut eivät ole vielä kalastaneet. Iso ahven liikkuu pikkukalaparvien mukana, joten edellisen päivän huippupaikka saattaa vaihtua jo seuraavana. Hyvän kalapaikan osuessa kohdalle, se kannattaa painaa mieleen ja merkitä kartalle seuraavaa kertaa varten.

Venepilkkijän ei kannata unohtaa välivettä, sillä syönnöksellä oleva parvi kookasta ahventa saattaa löytyä juuri välivedestä, montakin metriä irti pohjasta. Varma merkki kalan oleskelusta välivedessä ovat tärpit pilkin laskeutuessa. Jos kala nappaa ennen kuin pilkki ehtii pohjaan, on syytä siirtyä pilkkimään lyhyemmillä siimoilla. Aurinkoisella kelillä parvi hakeutuu monesti myös veneen varjoon vain muutaman metrin etäisyydelle veneestä.

Venepilkkiä voi myös syvästä vedestä. Pilkillä saalista voi tavoitella aina liki kahteenkymmeneen metriin saakka. Näissä syvyyksissä ahvenen löytäminen aivan pohjan tuntumasta kaiunkin kanssa alkaa olemaan jo hankalaa, mutta ei mahdottomuus. Jos kalaa lähtee tavoittelemaan syvästä yli viidentoista metrin vedestä, pilkkien tulee olla painavia, jotta pääsee nopeasti pohjantuntumaan, kun kalan siellä havaitsee.

Kaiku apuna

Ahvenen, särjen ja lahnaparven erottaminen toisistaan, ei aina ole helppoa edes kaiulla. Joskus kalat ovat myös ns. samassa parvessa, mikä vaikeuttaa hommaa. Etenkin lahnat ja säyneet käyttäytyvät joskus hyvinkin samanlaisesti kuin iso ahven.

Jos kaiussa näkyy pohjasta nousevia ilmakuplia, on se selkeä merkki särkikalojen paikalla olosta ja paikan vaihdosta ahventa kalastettaessa. Käytettäessä riittävän isoja morreja tai värikoukkuja, saaliiksi tulee harvoin särkikaloja.

Vaikka kaiun käyttö ei ole välttämätöntä, on siitä monenlaista apua venepilkillä oltaessa. Kalaparvien, syvyyden ja pohjanmuodon lisäksi, kaikua seuraamalla saa käsityksen, kuinka kala käyttäytyy, kun pilkkiä heilutellaan eri tavalla.

Joskus parhaaseen tulokseen päästään pilkkiä paikallaan pitämällä, joskus pilkin heiluttaminen saa kalan aktivoitumaan. Perinteinen pilkin hitaasti nosto ylöspäin toimii myös monesti ja saa kalat iskemään. Jos tärppiä ei ala kuulua, pitkäksi aikaa paikalle ei kannata jäädä, sillä syönnillään oleva ahven antaa nopeasti merkin itsestään.

Kolmen kopla toimii

Venepilkki on suhteellisen varma keino saada saalista. Saalista voi kuitenkin parantaa ja varmistaa, käyttämällä pilkinnän yhteydessä jigiä ja lippaa. Veneen ollessa ankkurissa, aina parhaaseen lopputulokseen ei päästä sitä siirtämällä. Monesti tehokasta on harata kalaa lähemmäksi venettä, jotta sitä tavoittaa taas pilkillä.

Aktiivisesti ravintoa etsivä ahvenparvi tulee ja menee pysähtymättä veneen alla. Jos pilkkijän veneessä on samanaikaisesti ahvenen kalastajia heittämällä, on tästä hyötyä myös pilkkijälle.

Kala ei kelloa katso

Vaikka lämpimänveden aikaan parhaat syöntipiikit osuvat yleensä aamuihin ja iltoihin, saalista saa myös keskellä päivää. Tärkein tieto pilkkijälle on kalojen sijainti.

Venepilkin kulta-aika alkaa noin heinäkuun puolenvälin aikoihin ja jatkuu aina syksystä riippuen lokakuulle saakka, joten aikaa on paljon. Ahventa saa vielä aivan loppusyksystä, mutta syöntipiikki ainakin järvialueella on hyvin lyhyt ja sijoittuu päivän valoisimmalle osalle.

Kala ei pakkasessa parane

Hyvän syönnin osuessa kohdalle venepilkki on tehokas tapa kalastaa. Venepilkkijän, kuten muidenkin kalastajien on hyvä muistaa, että kala pakastimessa parane. Kireitä siimoja.