Turvanonginta on maassamme vielä pienen harrastajajoukon laji. Siksi hyvin moni, ellei jopa suurin osa vuosittain saatavista turvista tulee jonkin muun lajin kalastuksen sivutuotteena. Turpa on kuitenkin todella hieno kohde siitä kiinnostuneelle vapakalastajalle. Tarjolla on räjähtäviä tärppejä, kaunista jokiluontoa, ajoittaista epätoivoa ja hienoja onnistumisen hetkiä. Mitä muuta voisi kalamies toivoa. Pyöreälinjainen Avon-koho tipahtaa juuri oikeaan kohtaan,…

On kolmas yö, kun kierrän erään etelä-savolaisen järven rantakivikoita. Toisen nilkkani teloin liukkailla kivillä huolimattomuuttani jo ensimmäisenä iltana ja se muistuttaa olemassa olostaan joka askeleella. Perheen kanssa on puuhattu kaiket päivät, joten nämä yölliset löytöretkeni ovat väsyttäneet minua melkoisesti. Tuijotan otsalampun valokeilaa paljon tarkkaavaisemmin kuin ensimmäisenä yönä. Tuntuu jahdilta. Keskittyminen ja eräänlainen virittyminen on jo…

Spinnerbaitit eli henkarilipat ovat viime vuosina vallanneet itselleen lokeron hauenkalastajien vieherasiassa. Erityisesti spinnerit ovat omassa elementissään alkukesästä, kun hauki tyydyttää kutupuuhiensa aiheuttamaa energiavajetta rohmuamalla särkikaloja matalissa ja kasvustoisissa ruovikoissa. Meren lisäksi spinneri toimii hieman pienemmässä koossa myös järvillä, koska sielläkään hauki ei pysty vastustamaan sen ylenpalttista, iskuhermoja kiihdyttävää, värinää ja välkettä.

Jos haluaa siiman päähän kunnon kokoisen hauen, ahvenen tai kuhan, kannattaa kokeilla täkyongintaa. Talvella siihen avautuu erinomaiset mahdollisuudet, kun hyville kalapaikoille pääsee jäitä myöden. Jutussaan Juha Ojaharju ja Olli Saari kertovat, että täkyonginta on tehokas menetelmä isojen petokalojen tavoitteluun. Tarvitaan vain tietoa, mistä, milloin ja miten haukea, ahventa ja kuhaa kannattaa täyllä kalastaa. Myös täkykalan…

Ylläpitohoitoa sulanvedensesonkien välissä? Vai kolmas täysiverinen suurhaukisesonki? Talvinen täkyonginta on huiman jännittävä tapa pyytää haukia. Muistan kun eräs tuttavani hehkutti talvisen täkyonginnan hienoutta. Isoja haukia kuulemma tuli tutuilta paikoilta enemmän kuin niitä uskoi olevankaan. Pilkit vaan täyt aamulla ja virität onget pyyntiin. Helppoa. Tätä piti kokeilla. Ensimmäinen päivä kuluikin täkyjä pyytäessä. Ei tullut, lopetettiin siis…

Kun pilkkireiästä nousee jäälle talvihansikasta suurempi raitapaita, ei enää puhuta miljoonaveljien pyynnistä. Rukkasahvenet, ne maagiset yli kiloiset, ovat jokaisen pilkkijän unelma, mutta miten niitä voi tavoittaa? Arvioin, että maagisen kilonrajan rikkovia ahvenia saadaan Suomessa useita satoja joka vuosi. Silti sellainen on monelle vapavälineillä kalastavalle kaukainen, jopa tavoittamaton haavekala. Nykyaikainen tasurikalastus on tuonut uutta toivonkipinää tämän…