Teksti ja kuvat: Ilkka Heikkinen
Purokalastusta, jossa saalis näyttelee vain pientä sivuosaa. Pääroolissa ovat luonnonrauha ja tunnelma. Näytelmän ohjaa ja käsikirjoittaa kukin itse, oman mielensä mukaan. Jos kalantulo on pääasia, lienee luvassa tragedia. Silamusjoki tarjoaa kuitenkin kulkijoilleen myös vaihtoehtoisia genrejä.
Silamusjoki näyttäytyy meikäläisen silmissä eeppisempänä kuin se kenties oikeasti onkaan. Asetelman selittävät kenties tunnepitoiset muistot: juuri Silamuksella minä kauan sitten sain ensimmäisen kosketukseni virtavesikalastuksen maailmaan. Ja tietenkin minä myös jäin sille tielle.
Silamus tarjosi yllättävän erämaisia ja jylhiä maisemia ollakseen kuitenkin melko lähellä jonkinasteista sivistystä. Korkeat kalliot, kiviset solisevat uomat ja paikoin ryteikköinen metsikkö, tiheäkasvustolliset rantatörmät; ei kalastus aina sellaisissa olosuhteissa helppoa ole. Mutta ei sen tarvitse helppoa ollakaan.
Eipähän ainakaan kalastuspaine äidy sietämättömäksi, eikä kalojen (jos niitä siellä on) tarvitse väistellä rapalaparvea tai saalista väijyvää sarjakuvanallea. Olen sattunut paikalle niin tulva-aikaan kuin vähävetisyydenkin vallitessa. Tällöin haasteellinen kalastus on paikoitellen tuntunut suorastaan mahdottomalta.
Ei kalastajamassoja, eikä papitustalkoita
Aikoinaan Silamusjoella sai useimmiten saalista. Säyneitä, ahvenia, haukia, joskus pieniä taimeniakin. Pienimuotoinen joki on kuitenkin aina ollut altis muuttuville olosuhteille. Kuumat ja kuivat kesät ovat tehneet osaltaan tuhojansa. Välillä uoma on ollut hälyttävän kuivana ja erityisesti taimenet henkitoreissaan, elleivät kuolleita.
Syystä Silamuksella vallitsi vuosikausia kalastuskielto. Nykyään kalalle pääsee taas, mutta ehdot ovat varsin tiukat. Se on kuitenkin erinomainen asia. Ei tällainen herkkä pikkupuro kestäisi kalastajamassoja tai minkäänlaisia papitustalkoita.
Metsittyneet maisemat
Uudelleen avaamisen jälkeen olen käynyt paikalla kolmesti. Koskaan en ole törmännyt kanssakalastajiin, enkä muihinkaan eräjormiin tai -jenneihin. Satunnaisia matonpesijöitä olen joskus morjestanut asiaan pyhitetyllä pesupaikalla, jonka tietämistä pääsee muuten ylittämään joen siltaa pitkin.
Uskoakseni kalalle ei kuitenkaan ole ollut tunkua. Pari vuosikymmentä sitten kävelemiäni polkuja ei viimeksi enää ollut olemassa. Oli umpeen kasvanutta ryteikköä ja tiettömiä teitä. Oli jopa jättiputkea, jonka kanssa ei huvittanut tehdä lähempää tuttavuutta. Oli kyltti merkiksi kohdasta, jossa muistaakseni kerran sijaitsi melko avaraan maastoon rakennettu nuotiopaikka. Nuotiopaikkaa ei enää näkynyt. Eikä näkynyt maaston avaruutta.
Mutta missään ei myöskään näkynyt siimasotkuja, sähköjohdoissa killuvia Helmi-Räsäsiä tai nuotiopaikalle unohdettuja, tyhjiä makkarapaketteja ja oluttölkkejä. Kun ihmiset pysyttelevät poissa, pysyttelevät yleensä roskatkin. Ja luonto kiittää. Eikä kalojenkaan tarvitse nakertaa tupakannatsoja.
Yhtaikaa uutuuden viehätystä ja nostalgiaa
Rytelikön läpi tetsaaminen oli ainakin viime käynnillä jokseenkin haastavaa, mutta pienen vaivannäön jälkeen pääsin rantatörmälle vapa ehjänä. Siellä eteeni avautui pitkät pätkät antoisan näköistä kalasteltavaa. Edelliskerrasta niillä kohdin jokea oli niin kauan, ettei maisema näyttänyt tutulta. Siinä oli siis tavallaan yhtaikaa uutuuden viehätystä ja nostalgian romantiikkaa.
Täällä oli pitkälle veden ylle kaartuvia puunoksia ja rantakasvustoa sekä lukuisia herkullisen näköisiä kiventaustoja. Siis piilopaikkoja eväkkäille vaikka millä mitalla. Pohjatärppejä täältä tuli jokunen, mutta ei muuta. Edes tuikkeja ei näkynyt. Ei vaikka önniäisiä pörräsi vedenpinnalla välillä runsaastikin. Aikani kalastin, sitten otin jatkaakseni matkaa. Oli jälleen könyttävä läpi melkoisen puskan ja oksiston.
Tuttuja paikkoja kopaisemassa
Jossain vaiheessa yhytin kohdan, josta joskus 2000-luvun alkuhämärissä (saattoi se olla 1900-luvun loppuakin) yhytin elämäni ensimmäisen jokihauen. Muistin suuren kiven, jonka taakse syntyneestä peilistä hauki ponkaisi vieheeseeni. Muistaakseni väsyttelin sitä innosta väristen taimenena.
Alavirrasta löytyi jälleen maisemaa, jossa muistin käyneeni. Silti kohta näytti vieraalta. Täällä joen yli kaatuneet puut, erittäin matala vesi ja sakea kivikko tekivät kalastuksesta vaikeaa, mutta kävinpä ainakin kopaisemassa. Muistaakseni kalakaverini Kalju oli yhyttänyt näiltä main useampiakin pikkutaneja ja ihan pulskiakin säyneitä joskus buurisotien aikaan.
Kävin vielä ”Metsä Boardin sillan” alla spotilla, jolta kerran narrasin elämäni suurimman säyneen, yli kaksikiloisen komistuksen. Myös haukia oli tullut jokunen suvantomaisesta osiosta. Kuvittelisi, että myös jalompi kala saattaisi viihtyä tässä hiukan syvemmässä kohdassa, jonne virta syytää ehtimiseen ötökkää.
Mutta ei. Ketään ei ollut kotona. Ei jaloja kaloja, ei juonikkaita haukia, eikä parin kilon säyneitä. Itse asiassa koko päivän aikana en ollut vielä saanut tärpin tärppiä. Myönnettäköön, että sama ilmiö taisi toistua myös edellisellä käyntikerralla. Ja sitä edellisellä.
Ruokakaloja muualta
Silamusjoen hienous ei kuitenkaan ole kalasaaliissa tai tapahtumissa. Silamusjoki on purokalastuksen ja koskemattoman luonnon (siinä määrin kuin se näinä aikoina on mahdollista) ystävän rauhoittumispaikka, jonne ei kuulukaan lähteä kalankiilto silmissä tai ahvenfileen maku valmiiksi suussa. Ruokakaloja kannattaa etsiä muualta. Silamukselle ei istuteta kirjolohta tai pyyntikokoista taimenta. Lailliseen jalosukuiseen et siis vahingossakaan törmää.
Silamusjoki on muuten Hiitolanjoen sivujoki. On hyvinkin mahdollista, että tulevaisuudessa sieltä saattaa yhyttää vaikkapa Laatokan lohen. Toivottavasti mahdollinen elpyminen ei kuitenkaan koskaan tyssää kalastajaryntäykseen. Jokainen kalastaja tarvitsisi oman, pikku rentoutumispaikkansa, jossa pääasia ei olisi saalis, vaan tunnelma. Siksi on toivottavaa, että tämän mainion pikkupuron lupaehdot pysyvät tiukkoina Hiitolanjoen vapautumisen jälkeenkin.
Ehkä sinäkin haluat kokea Silamusjoen tunnelman? Etsivä löytää joen kyllä. Lupien maksutiedot löydät internetistä.
Säännöt
Silamusjoen lupaehdot
Kaikki taimenet ja lohet on vapautettava välittömästi ja vahingoittumattomina takaisin veteen.
Kalastuksen on tapahduttava väkäsettömillä koukuilla (enintään 1 kolmihaara).
Kalastus lopetetaan, jos veden lämpö ylittää +20 astetta. Luvanostajan tulee huolehtia seurannasta ja informoida tarpeen vaatiessa luvanmyyntiä.
Kalastajakiintiö: enintään 3 kalastajaa kerrallaan.
Saaliiksi tulleet lohet ja taimenet täytyy ilmoittaa vapaamuotoisella saalislomakkeella sähköpostiosoitteeseen: silamusjoki@gmail.com.
Kalastus on sallittua vain 1.5.-31.8. välisenä aikana.
Jos lupaehtoja olennaisesti rikotaan tai kalastuksen havaitaan aiheuttavan haittaa joen taimenkannalle, voidaan lupa peruuttaa.
Kalastuksen päätyttyä ilmoitetaan saaliit sekä muut mahdollisesti huomionarvoiset tapahtumat yllä olevaan sähköpostiosoitteeseen.
