Syksyinen meritaimen haastaa kalastajan

Matalat rikkonaiset rannat ovat erityisesti loppukauden kalapaikkoja. Pelastautumispuvussa tai kahluuhousuissa kahlaamalla saa laajennettua kalastusaluetta.

Meritaimenen räjähtävä tärppi, nopeatempoiset potkut ja syöksy, joka jatkuu korkeaan hyppyyn, ovat parasta mitä seisovan veden heittokalastaja Suomessa voi kokea. Taimenen saaminen siiman päähän on mielenkiintoinen haaste ja monen tekijän tulee osua kohdalleen ennen tuota ikimuistoista kokemusta.

Meritaimenen pyynti myös uistellen on hienoa kalastusta, mutta valitettavasti kelvollisten yhtenäislupa-alueiden vähäisyys rajoittaa uistelua. Toivottavasti uusi kalastuslaki ja perustettavien kalatalousalueiden velvoite selvittää yhtenäislupajärjestelmää osana käyttö- ja hoitosuunnitelman laatimista tuo apua tilanteeseen.

Taimenkantojen tila avainasemassa

Itse aloitin taimenen pyynnin 1980-luvun lopussa uistelemalla, mutta viimeistään ensimmäinen heittämällä saatu 74-senttinen hopeatorpedo koukutti nuoren miehen taimenen kalastukseen. Sen raju tärppi ja sitä seuranneet loikat ja lähes väsymätön taistelu olivat jotain, mitä nuori mies ei ollut heittokalastuksessa ennen kokenut.

Kookkaita taimenia riitti Saaristomerellä vielä 1990-luvun puoliväliin, mutta sen jälkeen kalojen keskikoko laski ja pian tärppivälikin harveni huomattavasti. Alhoa kesti pitkään, mutta viime vuosina mereltä kantautuneet viestit ovat kertoneet tilanteen olevan paranemassa.

Kalojen vähyys on johtanut osittain pyytäjien verenpuutteeseen, mutta kenties uusi taimenbuumi on aluillaan. Ratkaisevaa on kuitenkin se, miten pilkkukylkiä meressä riittää. Suomenlahden puolelta on muutamia rohkaisevia esimerkkejä meritaimen luonnonkierron palauttamisessa.

Toivottavasti jokien ja purojen kunnostukset tuottavat tulosta ja taimenkannat saadaan elvytettyä. Siihen asti kalastajien on tyydyttävä eräksi otettavien kalojen osalta rasvaeväleikattuihin yksilöihin, sillä ensi vuoden alusta lähtien kaikki rasvaevälliset meritaimenet ovat rauhoitettuja Suomenlahden ulkopuolellakin.

Nykyinen viidenkymmenen sentin alamitta on rasvaeväleikatulle taimenelle ehdottomasti liian pieni ja sitä tulisi korottaa. Jokainen kalastaja voi omilla valinnoillaan kuitenkin vaikuttaa asiaan ja antaa keskenkasvuisten jatkaa syönnöstään. Muutenkin taimenta kannattaa verottaa maltilla, sillä eväleikatuillakin kaloilla on tärkeä rooli luonnonkierron palauttamisessa.

Hyväkuntoinen 3,5 kilon taimen on haksahtanut Kihdin reunalla Vekkuli-uistimeen.

Välineet taimenen pyyntiin

Taimenkalastajien heittokalusto on kokenut mullistuksen 2000-luvun aikana. Aiemmin käytössä olleet raskaat hyrräkelat ja painavat vavat ovat vaihtuneet pikkuhyrriin ja suhteellisen kevyisiin avokeloihin. Paksut monofiilit on korvattu kuitusiimoilla ja vavatkin ovat muuttuneet herkemmiksi.

Näin muilla, mutta harvoina kalapäivinäni pyydän edelleen 6500 CS Rocket döörillä ja suhteellisen raskaalla vavalla. Illalla päivän lukuisat heitot tuntuvat hartioissa ja vaihtaminen kevyempään kalustoon on yhä useammin mielessä.

Heittovälineiden ohella viehevalikoima on laajentunut. Perinteisten lusikoiden ja kevennettyjen ohella siiman päähän sidotaan yhä useammin tuulenkaloja jäljitteleviä ”puikkoja” sekä sopivissa olosuhteissa heittämiseen suunniteltuja vaappujakin. Innokkaimmat perhokalastajat ovat myös löytäneet paikkansa mereltä. Suhteellisen pienet katkajäljitelmät sekä streamerit ovat käytetyimpiä perhoja.

Vetouistelijoilla toimivat edelleen samat vieheet kuin järvilläkin, mutta usein pykälää verran järeämpänä. Käytetympiä ovat 12-15-senttiset vaaput sekä kevyet vetopellit.

Vanhan sanonnan mukaan taimen tulee rantaan katsomaan ensilunta. Loppukaudesta taimenen tavoittaakin varsin usein matalasta.

Meritaimenen vuosikello

Veden lämpö ja muut olosuhteet liikuttavat taimenta. Onneksi taimenen vuosikello toimii siten, että syksyllä kauden alkaessa taimenet ovat usein ”ulkona” syvän veden ääressä ja vesien viiletessä siirtyvät lähemmäs rannikkoa ja sisäsaaristoa kohden.

Kova merenkäynti ja pakkaskeli eivät ole houkuttelevin olosuhde ajaa paatilla ulkomeren luodoille, mutta onneksi kalat löytyvät tuolloin jo lähempää ja veneettömänkin kalastajan mahdollisuudet taimenen tavoittamiseen ovat paremmat.

Aktivisten meritaimenenpyytäjien kokemuksia

Valitettavasti oma taimenenkalastukseni on jäänyt viime vuosina yksittäisiin päivän tai parin piipahduksiin tutuilla merialueilla Saaristomerellä. Päätinkin haastatella kahta aktiivista pitkän ajan taimenenkalastajaa heidän lähestymistavastaan mertsarin pyyntiin.

Haastateltavina olivat Jarno Vähämäki (JV) ja Markku Tiusanen (MT). Nyt kannattaa lukea Pro-miesten vastaukset huolella ja imeä oppi omaan kalastukseen!

Mikäs olet miehiäsi ja millainen suhde sinulla on meritaimenen kalastukseen?

JV: Olen intohimoinen meritaimenenkalastaja Jarno Vähämäki Somerolta. Olen kalastanut lähes pelkästään meritaimenta 1990-luvun alusta tähän päivään. Kannan myös paljon huolta meritaimenkannoista ja olen ollut mukana monissa jutuissa, joilla meritaimenen selviytymistä on parannettu. Myös meritaimenuistimien valmistus ja kalastusoppaana toimiminen lisää intohimoa meritaimenenkalastukseen.

MT: Olen Vantaan kaupungin kalastusteknikko ja sivutoiminen kalastusopas. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan toimin Suomenlahden meritaimentoimikunnan puheenjohtajana. Meritaimentoimikunta organisoi vapaaehtoisia taimenen poikasten istutuksia Suomenlahdella ja siihen laskevissa joissa sekä järjestää meritaimenen istuttamiseen, elinympäristöön ja kalastukseen liittyviä seminaareja. Meritaimenen kalastus on ollut rakkain harrastukseni jo 1980-luvulta lähtien.

Jarno Vähämäki kalastaa taimenta eniten Saaristomeren alueella.

Mikä taimenenpyynnissä viehättää niin paljon, että tuima tuuli ja pimeä taivaskaan eivät estä sinua lähtemästä kalaan marraskuun olosuhteissa?

JV: Meritaimen kalana on upea siiman päässä. Sen tavoittaminen on helpompaa, kun vedet jäähtyvät ja päivät lyhenevät. Syksyisin merellä on hieno olla, kelit viilenevät ja luonto valmistautuu talveen. Jollain tavalla nautin, kun kelit hurjenevat, sellaista itsensä haastamista.

MT: Taimenen heittokalastuksessa kiehtoo kaksi asiaa. Ensimmäinen on taimenenpyynnin vaikeus. Koska kaloja on verraten vähän, on niiden löytäminen haasteellista ja kun kala tai kaloja löytyy, ei ole ollenkaan varmaa, että ne saa ottamaan uistimen tai väsytettyä haaviin asti. Toinen itseeni voimakkaasti vetoava piirre taimenen kalastuksessa on uskomattoman kaunis ympäristö, missä taimenta kalastetaan.

Missä kalastelet taimenta enimmäkseen Suomen vesillä ja kuinka etsit ottipaikat?

JV: Suomen vesillä kalastan eniten Hangon ja Uudenkaupungin väliin jäävällä merialueella. Kalastan myös Ahvenanmaalla, Suomenlahdella ja Perämerellä. Saaristomeren alue on ollut kuitenkin aina ykkösalue. Ottipaikat etsin karttojen avulla. Lisäksi kokemukset alueista eri vuodenaikojen mukaan auttaa paljon.

MT: Nykyisin kalastan pääasiassa Helsingin ja Porvoon välisellä merialueella. Vielä 1990-luvulla kalastin paljon Inkoon suunnassa, mutta nykyisin siellä tulee käytyä harvemmin.

Ennestään tuntemattomilla vesillä tutustun alueeseen ensin merikortin avulla ja koitan päätellä siihen vuodenaikaan mahdollisesti potentiaalisia kalapaikkoja. Sen jälkeen kalastan paikat ja katson, millainen pohjan rakenne niissä on. Rakkolevä ja kivet lisäävät paikan kiinnostavuutta, vaikka sieltä ei heti taimenta löytyisikään. Tutuilla vesillä kalastaessani seuraan lähinnä tuulen suuntaa ja pohdin, mihin paikkoihin se kokemusteni mukaan sopii parhaiten.

Taimensesonki on pidentynyt lähes ympärivuotiseksi jääpeitteen vähetessä. Milloin aloitat syyskauden ja kuinka pitkään jatkat kalastusta?

JV: Aloitan ”syyskauden” yleensä heinä-elokuussa Suomenlahdella ja Perämeren alueilla. Varsinaisesti syyskausi käynnistyy kunnolla Saaristomerellä lokakuussa vesien jäähdyttyä. Kalastan aivan jäiden tuloon asti. Monesti varsinkin Ahvenanmaalla on päässyt kalaan tammi-helmikuussa. Käytännössä Suomessa on mahdollista kalastaa ja tavoittaa meritaimenta koko avovesikauden.

MT: Syyskauden aloitan yleensä viimeistään lokakuun puolivälissä, mutta rehellisesti sanottuna kausi pitäisi aloittaa jo syyskuussa ja joinakin vuosinahan kalaa tulee ihan hyvin jopa heinä-elokuussakin. Kauden aloitus tuppaa minulla myöhästymään muiden lajien kalastuksen takia, mutta ne eivät ole häiritsemässä kauden lopetusta, joka tapahtuu vasta sitten, kun jääkansi peittää kotisatamani Vuosaaressa. Viime vuosina kautta on monena vuotena pystynyt jatkamaan tammikuun puolelle asti.

Markku Tiusasen mielestä jokainen reissu syksyiselle merelle on elämys. Kuva: Markku Tiusanen

Taimen vaeltaa veden lämmön muuttuessa. Miten kalastuspaikkasi vaihtuvat kauden aikana?

JV: Varsinkin Saaristomerelle Kihdin alueelle olen lähtenyt käymään kalassa jo syyskuussa voimakkaan pohjoistuulen jälkeen. Veden lämpö on voinut laskea hetkeksi jopa useamman asteen riippuen virtauksen voimakkuudesta ja kestosta.

Alkukaudesta heitän uloimpia saariston alueita, saarien reunoja, joissa on syvää vettä lähellä. Kalat ovat tuulenpuoleisilla rannoilla varsinkin alkukaudesta. Kauden edetessä ja vesien jäähtyessä kalat siirtyvät tuulen ja tyynen rajoille. Loppukaudesta kaloja saadaan aivan tyynestä vedestä. Kalastuspaikat määräytyvät paljon myös vallitsevien olosuhteiden perusteella.

MT: Kalastuspaikkani vaihtuvat veden lämpötilan ja aallokon voimakkuuden mukaan. Nyrkkisääntönä sanoisin, että mitä kylmempi vesi on, sitä suojaisempaan paikkaan taimenet hakeutuvat. Syyskuussa taimenta voi kalastaa menestyksellisesti ulkoluodoilla, mutta joulukuussa siellä saa ulkoiluttaa uistintaan ihan rauhassa taimenten häiritsemättä.

Välineistö ja vieheet ovat monipuolistuneet. Vanhassa vara parempi vai ovatko uutuudet löytäneet käyttöösi – millaisella setillä ja vieheillä kalastat?

JV: Käytän tällä hetkellä enimmäkseen avokeloja, kokoluokassa 2500-3000 ja 8-10-jalkaisia vapoja. Jos uistinta heitetään veneestä, käytän lähes pelkästään 8-jalkaista vapaa. Vastaavasti rannalta kalastan 9-10-jalkaisella vavalla. Käytän yleensä kuitusiimoja, mutta pakkaskeleissä monofiiliä.

Vieheinä käytän lähes pelkästään itsevalmistettuja Vekkuli-vieheitä. Keväällä vieheet ovat isoja 15-19-senttisiä ja syksyllä 8-15-senttisiä. Pääsääntöisesti kalastan aika pitkillä ja kapeilla lusikkauistimilla. Myös heitettäviä vaappuja tulee käytettyä.

MT: Kalastusvälineeni ovat vuosien saatossa kaikella tapaa keventyneet, valitettavasti niin ovat tehneet saaliskalatkin. Nykyisin heitän 8–9-jalkaisella vavalla, jonka viehesuositus on käytettävän vieheen mukaan joko 10–30 grammaa tai 15–45 grammaa. Kelana minulla on 2500-kokoluokan haspeli tai pienehkö hyrräkela. Siimana käytän 0,18 millin Power Pro kuitua ja siinä noin 1,5 metriä pitkää fluorocarbon-peruketta, jonka paksuus on 0,30-0,35 milliä. Vieheen kiinnitän siimaan uistinrenkaan ja kuulalaakeroidun leikarin välityksellä ilman viehelukkoa.

Viehepuolella olen aika konservatiivinen. Toki pakistani ja välillä siiman päästäkin löytyy nykysuuntauksen mukaisia puikkoja, mutta aika paljon kalastan vanhoilla hyviksi koetuilla lusikoilla, kuten Kulp Krokodillilla, Inkoolla ja Salamanderilla. Täytettyjä käytän vesien jäähdyttyä. Niistä suosikkejani ovat Forellit, Trout Quiver ja Great Heron. Uistimen lisäksi kalastan taimenta myös perhokalastusvälineillä.

Kerrohan joku pieni salaisuus, jolla saat taimenen iskemään? Uittokäsiala, nopeus vai kenties hajusteet vieheessä?

JV: Uskon omaan käsialaan vieheen uittamisessa. Uitan viehettä nopealla kelauksella tehden säännöllisesti uintikatkoja. Vesien jäähtyessä en hidasta kelausta, vaan lisään uintikatkoja entisestään. Lisäksi uitan vavan avulla viehettä kevyesti jerkkaamalla. Kylmässä vedessä käytän koukkuun sidottua ”perhoa”, jonka tarkoituksena on rauhoittaa uistimen uintia ja tietysti toimia ylimääräisenä ärsykkeenä.

MT: Ei minulla mitään varsinaisia salaisuuksia ole taimenen iskuun houkuttelemisessa. Pysäyttelen kelausta tosi usein ja ennen vieheen näkyville tuloa vajotan sitä 3–5 sekuntia. Jo näillä kikoilla kalastaja saa kaksinkertaistettua saaliinsa.

Hangon rannoilla on hieno kalastaa perheen kesken. Tilaa on ja maisemat ovat upeat. Jarno Vähämäen puoliso Kati Hyttinen on juuri heittämässä uistinta. Kuva: Alina Vähämäki

Millaiselle taimentilanne kalapaikoillasi vaikuttaa ja uskallatko ennustaa tulevaisuuteen?

JV: Kalastan paljon Ruotsin vesillä, ja siellä tilanne on paljon parempi kuin meillä, vaikka kyllä sielläkin haasteita riittää. Meillä Suomessa tilanne on aika surullinen, vaikka tunnelin päässä näkyy ehkä valonkajoa. Varsinkin Saaristomerellä on kalakanta lähes täysin istutusten varassa, joidenkin yksittäisten ojien/jokien satunnaisia onnistumisia lukuun ottamatta.

Meritaimenen lisääntymismahdollisuuksia voidaan parantaa, jos vaan tahtoa on. Vantaanjoki sivuojineen on hyvä esimerkki tuloksekkaasta toiminnasta. Kannatan myös vastuullisuutta vesillä ja esimerkiksi jokaista pientä kalaa ei tarvitse nostella kuvattavaksi. Meritaimenelle tehdään jatkuvasti lisää mahdollisuuksia lisääntyä, mutta vaatii vielä todella paljon työtä. Vaatisi valtiovallan taholta toimenpiteitä, jotta oikeasti saataisiin kalakannat elpymään.

MT: Kappalemääräiset saaliini ovat mielestäni nykyään hyvällä tasolla, mutta ongelmana on saaliin huono keskikoko. Koko 2000-luvun ajan alamittaista, ensimmäisen merivuoden kalaa on ollut syksyllä paljon saaliin joukossa, mutta seuraavana vuotena toisen merivuoden kaloja tulee saaliiksi vähän. Mistä se johtuu, ei pysty kukaan varmasti sanomaan. Luultavasti kysymys on monen osatekijän summasta.

Itämeri voi huonosti ja Suomenlahdella on paljon alueita, missä happea ei ole ollenkaan viittätoista metriä syvemmissä vesissä. Rehevöitymisen seurauksena vihreä rihmalevä valloittaa rantoja ja tukahduttaa rakkoleviä. Omien havaintojeni mukaan katkoja on nykyään levän seassa todella vähän ja nekin vähät ovat yleensä kovin pieniä taimenen ravinnoksi.

Kalastuksella on luonnollisesti iso merkitys saaliskalojen keskikokoon ja nykyinen viidenkymmenen sentin alamitta Suomenlahdella ei tue saaliin keskikoon kasvattamista. Hylkeilläkin voi olla joku merkitys taimenkantoihin, mutta tuskin niin merkittävä kuin usein kuulee väitettävän.

Taimenen kannalta tilanne ei näytä kovin hyvältä juuri nyt, mutta valoa tunnelin päässä on näkyvissä. Taimenen luonnonkannat voivat Vantaanjoella paremmin kuin moneen vuosikymmeneen. Tämän kesän massiiviset sinileväesiintymät ovat herättäneet päättäjiä tiedostamaan Itämeren surkean kunnon. Ennemmin tai myöhemmin vesiensuojelu on laitettava sellaiselle tasolle, että merellä on mahdollisuus toipua.

Jäikös jotain vielä mielen päälle? Millainen on ollut ikimuistoinen kalareissu syystaimenen perässä?

JV: Ikimuistoisimmat reissut eivät synny aina pelkästään hyvistä saaliista. Parhaimmat reissut syntyvät hyvällä porukalla ja rennolla asenteella. Yksi ikimuistoisimmista reissuista on, kun olimme perheen kesken kalassa. Toivoisinkin, että nuoret innostuisivat enemmän liikkumaan luonnossa ja kalastamaan. Iso vastuu on vanhemmilla: Antavatko he tähän mahdollisuuden ja kannustavatko. Meillä on upea saaristomeri, jossa on jokaisella tilaa liikkua.

MT: Jokainen reissu syksyiselle merelle on elämys ja saaliin saaminen tai karkaaminen luo vahvoja, mieleen syöpyviä muistoja.

Teksti: Janne Rautanen, Kuvat: Janne Rautanen ja Jarno Vähämäki

Kivikon rikkoma pohja, jossa on rakkolevää, suorastaan haisee taimenelle!