
Teksti ja kuvat: Juha Ojaharju
Erilaiset jigit ovat jo pitkään olleet ahvenenkalastuksessa selkeitä ykkösvieheitä. Muutama vuosi sitten tilanne hieman muuttui, kun vaaput tulivat ryminällä esiin ja ne löysivät tiensä monen ahvenenkalastajan pakkiin.
Vaappujen suosiolle on hyvät syyt, sillä ahvenenkalastus niillä on helppoa ja hauskaa, ja ennen kaikkea tehokasta. Omalla kohdallani vaaput muodostuivat nopeasti ykkösvieheiksi keskikesän ja alkusyksyn ahvenenkalastukseen. Tuohon vuodenaikaan syönnillään olevat ahvenet liikkuvat usein aktiivisesti ja ottavat ahnaasti niille tarjoiltuihin vaappuihin.
Niin hauskaa ja tehokasta kuin vaapuilla kalastaminen olikin, tuli pian esille yksi ongelma. Nimittäin koukkujen irrottaminen. Etenkin hieman pienempien ahventen suusta oli kolmihaarakoukun irrottaminen usein hankalaa, varsinkin kun koukut olivat syvällä. Pienellä ahvenella on pieni suu ja tilaa irrottamiselle kovin vähän, etenkin kun ahven on hotkaissut vaapun syvälle kitaansa.

Idea yksihaaroista
Chatterbaittien tulon myötä vaaput jäivät minulla hetkeksi pakkiin. Chatterit toimivat erinomaisesti ahvenelle ja niiden tehokkain käyttöajankohta oli sama kuin vaapuilla, eli kesällä ja alkusyksystä. Lisäksi chatterbaitit oli yksihaarakoukkunsa ansiosta helppo irrottaa kalan suusta.
Pian syntyi ajatus siirtää sama koukun irrottamisen helppous vaappuihin. Minulla oli varastossa muutama pussi viehekalastukseen tarkoitettuja yksihaarakoukkuja, joissa lenkki on koukun kidan suuntaisesti.
Irrottelin luottovaapuista kolmihaarakoukut pois ja pujottelin tilalle yksihaarakoukut. Isoimpiin, vähän reilu 10-senttisiin vaappuihin, laitoin kokoa 1 ja 1/0 olevat koukut, keskikokoisiin kakkosen ja nelosen sekä pienimpiin kuutosen koukut.

Hyvin toimii
Seuraavana päivänä suuntasimme Antin kanssa Merenkurkun saariston ahvenapajille. Antti aloitti chatterbaiteillä ja minä kaivoin ahvenvaaput esiin. Nyt laitettaisiin yksihaarakoukut testiin.
Kiinnitin siiman päähän aina varman luomuvärin; tumma selkä ja hopeat kyljet sekä vatsa. Heti ensimmäiseen heittoon tuli tärppi, mutta ei pysynyt kiinni. Toisella heitolla saan keskikarkean, noin 300 gramman ahvenen.
Kolmannella heitolla on taas tärppi, joka ei kuitenkaan pysy kiinni. Mitä ihmettä, eivätkö yksihaarat muka toimi vaapuissa! Antti vetää vieressä kalaa ja esittää oman näkemyksensä tilanteesta: ”Heitä ne yksihaaravaaput menemään ja vaihda siiman päähän chatterbait.”
En kuitenkaan aio luovuttaa heti. Kaivan esiin hieman pienemmän, ahvenkuosilla varustetun vaapun, joka on toinen erittäin hyväksi osoittautunut väri tällä alueella. Ensimmäinen heitto, pari kammen pyöräytystä ja kiinni on. Toisella heitolla sama, nyt alkaa kalat pysymään kiinni. Vika ei ollut koukuissa, väri vain piti löytää kohdalleen.

Kivaa ja helppoa kalastusta
Oikea vaapun väri on löytynyt ja kalaa nousee entiseen malliin aivan kuin kolmihaarakoukkuja käyttäessä. Selkein ero on siinä, että nyt koukut on todella helppo irrottaa kalojen suusta. Vaikka koukku olisi syvällä, se irtoaa helposti pihdeillä kääntämällä. Kiinnitän huomiota myös siihen, että koukkuihin ei juuri tartu kasvillisuutta, tai ainakin selkeästi vähemmän entiseen verrattuna. Näin ollen ne kalastavat paremmin.
Yksihaarakoukut ovat myös vähemmän alttiita aiheuttamaan sotkuja. Viehettä vaihtaessa ei viehelaatikossa ole enää vastassa koukkumyttyä, ja haavin havaksestakin ne irtoavat nopeasti ja helposti. Päivän mittaan tulee esille monia yksihaarakoukkujen etuja.

Ahvenvaappujen paluu
Antti vetää edelleen kalaa chatterbaiteillään, mutta miestä alkaa selvästi kiinnostaa, mitä keulassa tapahtuu: ”Niillä yksihaarakoukuillako sä kalastat?”, ”Tuliko tuokin yksihaaroilla?”
”Kyllä, yksihaarat ovat edelleen käytössä ja hyvin toimii,” vastaan Antille.
Irrotan siiman päässä olevan ahvenenvärisen vaapun ja tarjoan sitä Antille: ”Haluatko kokeilla, tämähän on sun luottovärisi?”.
Tarjous kelpaa ja Antti vaihtaa vaapun chatterin tilalle. Ei kulu kauaa, kun mies on yhtä lailla vakuuttunut yksihaarakoukuista kuin minä: ”Mikä näiden koukkujen merkki olikaan? Lähetä mulle se mallinumero, mun pitää hankkia näitä.”
Jo seuraavalla reissulla oli Antilla mukana useampi pussi yksihaarakoukkuja. Vaihto-operaatio tehtiin heti, kun vene saatiin vesille.

Varovaisuutta
– Kalan väsytyksessä kannattaa muistaa varovaisuus. Liian rajut otteet voivat yksihaarakoukulla kalastaessa aiheuttaa vaurioita kalan suun rakenteissa. Veto kohdistuu yksihaarakoukuissa vain yhteen kohtaan, kun se kolmihaaroissa jakautuu kolmelle haaralle.
– Älä kiinnitä vaappuun liian isoja koukkuja. Mitä isompi koukku, sen isompi on koukun kita ja sitä syvemmälle koukku pääsee painumaan. Isoimmissakaan ahvenkoon vaapuissa ei tarvitse kokoa kaksi suurempaa yksihaarakoukkua. Neloskoon koukku sopii useimpiin.
Katso video aiheesta SVK:n Youtube-kanavalta