Naisten järjestyksessään 25. kilpaonginnan maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin tänä vuonna Puolan Wroclawissa Oder-joella. Joukkuekisan voitto meni Ranskalle ja henkilökohtaisen kisan paras oli Alankomaiden Anja Groot. Suomen joukkue onki sijalle 14.

Kyrönjoella ja Kyläsaaressa käytyjen karsintojen perusteella paikan Suomen joukkueeseen lunastivat Heidi Pernu,Tarja Huhtala, Sarianne Snellman, Riitta Isokorpi, Eija Saarela-Mäkynen ja Stina Koivisto.

Kapteeniksi valikoitui nuoresta iästään huolimatta kokenut maajoukkueonkija Tero Kankaanpää ja varakapteeniksi taitava onkija Tomi Etelä-Aho. Joukkueen avustajiksi saapuivat vielä Jaana Vetikko, Kimmo Koivisto, Minna Eskola sekä tälläkin hetkellä Portugalissa maajoukkueuraansa aloitteleva Aku Isokorpi.

Tuttuja kohdekaloja

Joukkue saapui kaupunkiin jo kilpailua edeltävänä viikonloppuna hyvissä ajoin ennen maanantaina alkavaa harjoitusviikkoa. Sen aikana käytäisiin läpi kaikki ongittavat alueet eli sektorit.

Ennakkotietojen mukaan kohdekalat olisivat aika pitkälti samoja kuin Suomessa. 11 metrin partilla kohdekaloina olivat lahnat ja pasurit, lisäksi yllätysmomentin mukaan toivat isot monnit eli kissakalat, joita nousi harvakseltaan pitkin viikkoa.

Lyhyemmällä teleskooppivavalla tai partilla ongittiin noin 6 metrin päästä ahvenia ja piikkimonneja pohjasta, mutta viikon kuluessa tämä alue vaikutti koko ajan huonommalta. Ilmeisesti pienet kalat söivät nopeasti itsensä täyteen ja kilpailussa se ei tulisi tuottamaan haluttua tulosta.

Kolmas vaihtoehto oli salakan onkiminen, mikä suurimmalle osalle joukkueesta olikin jo tuttua hommaa Suomen kisoista. Rannan kasvillisuus vaikeutti hieman salakanongintaa, ja joissain kohdissa jouduttiin käyttämään jopa 5 metrin salakkavapoja.

Salakkaa ei ollut paljon kilpailualueella ja rannassa petokalat säikyttelivät koko ajan parvea, joten salakkaakaan onkimalla ei voittotulosta tultaisi ottamaan kilpailussa, mutta siten voisi kuitenkin nousta pari pistesijoitusta ylöspäin vaikeassa tilanteessa.

Hyvää tulosta loppuviikon treeneissä

Harjoitusviikon perusteella Suomen joukkue hylkäsi ahvenien/monnien onginnan lähipenkasta ja keskittyi loppuviikosta erityisesti 11 metrin partilla onkimiseen. Joukkue tekikin hyvää tulosta loppuviikon treeneissä.

Suomen parhaat onkijat olivat ihan kärkijoukkueiden tahdissa lahnan ja pasurin pyynnissä. Torstain ja perjantain parhaat tulokset ylsivät päälle viiden kilon, mikä tietäisi kilpailussa hyviä pistesijoja.

Kapteenien laskelmien mukaan emme myöskään olleet salakanonginnassa kärkimaita jäljessä. Joukkue saattoi siis hyvillä mielin lähteä valmistautumaan viikonlopun kaksiosaiseen kilpailuun.

Ongintaa 11 metrin partilla

Kilpailun taktiikaksi tulisi nousemaan 11 metrin partilla onkiminen ja varsinkin huonommilla alueilla kohtuulliset sijoitukset turvattaisiin salakalla. Kilpailumäskiksi valikoitui Van den Eynden Turbo, johon lisättäisiin yli puolet leamia eli savea. Lisäksi onkijoille tehtiin pelkkä leamisekoitus ylläpitoa varten. Salakkamäskinä toimi Mondialin Rapide.

Alkumäskäyksessä 11 metrin partille heitimme ensin 6 litraa (noin 15 isoa palloa) mäski/leamisekoitusta, jossa oli vähän syöttejä mukana. Sitten kupitimme 1,5 litraa leamia (noin 15 palloa), jonka sekaan lisäsimme saksittuja matoja, castereita, kuollutta toukkaa ja runsaasti jokeria.

Onginnan aikana ylläpito tehtäisiin kupittamalla leamin seassa jokeria sekä matohakkelusta ja casteria. Treenien perusteella ylläpidon tulisi olla aggressiivista, siis melkein joka kalan jälkeen kupitus. Ylikasteltuun salakkamäskiin lisäsimme myös runsaasti jokeria ja kuollutta toukkaa. Salakkaa ongittaessa tuli käyttää runsaasti mäskiä, josta syntyvän pilven oli pysyttävä onkialueella koko ajan.

Kohtuullinen avauspäivä

Ensimmäisen päivän onginta sujui joukkueelta kohtuullisesti: Heidi 6 p, Eija 10 p, Riitta 14 p, Tarja 10 p ja Sarianne 9 p. Suomi oli ensimmäisen päivän jälkeen sijalla 11. Kilpailualue oli kuitenkin muuttunut. Joukkueemme ei ollut treeneissä saanut juurikaan isompia 1-2,5 kg lahnoja, vaan enimmäkseen pienempiä lahnoja ja pasureita. Nyt pienemmät kalat kuitenkin loistivat poissaolollaan ja parhaat sijoitukset otettiin nimenomaan harvoilla, mutta isoilla kaloilla.

Tämä korostui vielä enemmän sunnuntain osakilpailussa, kun emme enää pysyneetkään muiden maiden tahdissa, lukuun ottamatta Tarjaa, joka parin isomman kalan turvin onki hienosti itsensä viidennelle sijalle omalla sektorillaan.

Sunnuntain pisteet olivat seuraavat: Eija 16 p, Stina 15 p, Heidi 11 p, Tarja 5 p ja Sarianne 16 p. Joukkue ylsi lopulta sijalle 14. Taakse jäivät Kroatia, Serbia ja Portugali.

Liian aggressiivista syöttämistä

Jälkikäteen ajateltuna lähdimme varmaan syöttämään turhankin aggressiivisesti isoja kaloja ajatellen, sillä kalat vaikuttivat kilpailupäivinä tulevan onkialueelle yksi kerrallaan ja meillä oli alueella evästä koko kalaparvelle.

Kilpailualueena joki oli vaikea, jopa epätasainen, ja monilla huippumaillakin oli vaikeuksia päästä sinuiksi onginnan kanssa. Oman vaikeutensa ongintaan toi varsinkin loppuviikolla alkanut vedenpinnan nouseminen ja laskeminen. Sen takia piti koko ajan olla kartalla vedenpinnan muutosten kanssa.

Kilpailun aikana huomasi myös selvästi, kuinka kalat keskittyivät tietyille alueille ja reunoille. Ja kuten aina isojen kalojen kanssa pelatessa, voi yksikin kala muuttaa sijoitustasi todella merkitsevästi.

Omalta osaltani iso kiitos onkijoille, apujoukoille ja tietenkin joukkueen tukijoille! Seuraavat naisten kilpaonginnan kisat ovat jo helmikuussa Etelä-Afrikassa, toivon menestystä sinne lähtevälle joukkueelle!

Teksti: Heidi Pernu, Kuvat: Jaana Vetikko

Tuloksia

Maiden välinen kisa:
1. Ranska
2. Etelä-Afrikka
3. Venäjä
…
14. Suomi

Henkilökohtainen kilpailu:
1. Anja Groot, Alankomaat
2. Isabelle Hawryhuk, Ranska
3. Sarina Mertens, Belgia
…
33. Tarja Huhtala, Suomi
38. Heidi Pernu, Suomi
58. Sarianne Snellman, Suomi
65. Eija Saarela-Mäkynen, Suomi
84. Riitta Isokorpi, Suomi
89. Stina Koivisto, Suomi

Lomamatka helvetissä

Eli roudarin mietteitä Puolasta eli miten pystymetsästä mukaan revitty appari näki naisten kilpaonginnan MM-kisat vuonna 2018

Jostain kumman syystä naisetkin haluavat reissata maailmalla kisaamassa mukanaan kamala määrä kalastukseen liittyvää rekvisiittaa, vapoja, onkilaitteita, istuimia, ämpäreitä, vapatelineitä jne.

Koska tuo määrä tavaraa ei mitenkään mahdu suureenkaan käsilaukkuun tahi reppuun, niin niiden kuljettamiseen tarvitaan tilava auto. Siispä ensimmäinen hankinta kisamatkalle oli Stinan onkiauto, punainen paku. Koska siiihen jäi vielä hivenen tyhjää tilaa Stinan kamojen pakkaamisen jälkeen, haalittiin mukaan parin muunkin onkihullun kamat, jottei tarvinnut liki tyhjällä autolla ajella Puolaan saakka.

Kauas on pitkä matka

Samalla pari kisaajaa appareineen säästyi pitkältä ja uuvuttavalta automatkalta. Meidän kohdalla automatka oli tosin puolta lyhyempi kuin muilla autolla liikkuvilla, kun tulimme lauttakyydillä välit Turku-Tukholma ja Nynäshamn-Gdansk.

Silti Puolan maaseutua tuli nähtyä ja haisteltua ihan riittävästi. Puolan yleisin petolintu, hiirihaukka, tuli myös tutuksi, kun moottoritien varrella niitä päivysti muutaman kilometrin välein riista-aidan tolpilla.

Kuumaa, kuumempaa, kuuminta

Hotellin paikka oli valittu taitavasti, kävelymatkan päästä kisa-alueesta ja samalla läheltä erinomaisia ruokapaikkoja. Ja ennen kaikkea, hotelli oli hyvin ilmastoitu, mikä oli erityisen mukavaa, kun treeniviikon viileimpänäkin päivänä oli hellettä.

Kisa-alue oli pätkä Stara-Odraa eli Oderin kanavaa. Rutikuiva karkeasti niitetty kivinen joenpenkka oli viikon ajan treeninäyttämönä, kun 17 joukkuetta yritti saada selville kikat, joilla suuret kalat saadaan uitettua sumppuun saakka.

Meillä oli tiukka ohjelma joka päivälle: aikainen aamiainen, rantaan, mäskin teko ja jako, samalla kamat valmiiksi ongintaa varten. Sitten ongittiin ja saatiin kalojakin vähän vaihtelevasti, kukin taitotasonsa mukaan. Ensimmäisen treenipäivän lopuksi sain minäkin kastaa koukun veteen ja onnistuin jopa saamaan neljä salakkaa.

Kuumaa oli siis koko viikon ajan, pahimpana päivänä läheisen sillan mittari näytti +34 astetta. Siis varjossa, mitä ei kisa-alueella ollut lainkaan. Ihmettelin vain, mistä nuo kilpailijat saivat voimia istua joka päivä paahteessa täydet neljä tuntia, vaikkei kalantulo ollut useimpina päivinä edes kohtalaista.

Alue ja kalat

Kisa-alue oli tavattoman tylsä, sillä liki joka paikassa oli kivisen rantapenkan jälkeen vähän kasvillisuutta ja sitten tasaista. Syvyydetkään eivät eri sektoreilla olleet mainittavasti toisistaan poikkeavia. Mutta pisteet tästä järjestäjille, alue oli taatusti tasapuolinen kaikille.

Periaatteessa tuohon jäi kolmenlaista taktiikkaa: syvältä isoa kalaa, heti kasvien ulkopuolelta välikoon kalaa tai sitten rannasta/pinnasta salakkaa. Bonuksena siellä täällä liikkui paria lajia monneja, mutta niiden saamiseen varaan ei voinut taktiikkaa laskea. Taktiikaksi meille jäi isoa kaukaa ja varasuunnitelmaksi salakkaa.

Kisapäivät

Lauantai valkeni taivaallisen ihanana, lämpötila oli selvästi alle 20 astetta. Viikon aikana hioutunut taktiikka oli ensimmäisenä päivänä jokseenkin toimiva, joukkueena sijoitus oli puolivälin tuntumassa, mikä oli ilahduttavaa.

Heidin 6. sija etukäteen hyväksi arvioidulta, mutta kilpailussa vaikeaksi osoittautuneelta sektorilta oli mainio suoritus. Sarianne oli myös erityisen ilahtunut voitettuaan monta aiemmin hyviin suorituksiin kyennyttä kilpasiskoaan.

Sunnuntaille odotukset olivat siis kovat, mutta aika nopeasti kävi ilmi, että taktiikan hiomiseen olisi tarvittu ehkä toinenkin viikko, kun kalaa ei alkanutkaan tulla meille. Tarja tosin otti aloitustunnin kahdella isolla lahnallaan kisojen parhaan suomalaissijan ollen viides, mutta muiden sijoitukset jäivät sitten likemmäs häntäpäätä.

Mitä muuta jäi haaviin?

Suurempi määrä erityisesti aiemmin mukana olleita olisi ollut tarpeen apulaisina, jotta olisi saatu enemmän vakoilutietoa treeneistä jo mäskäysvaiheessa. Olisi hyvä tietää, paljonko paikkaa on edellisenä päivänä mäskätty.

Treenipaikat kun olivat valmiiksi tiedossa, niin urkkija olisi voinut olla ruudun takana heti aamulla seuraavaa päivää pohjustamassa. Tämän tiedon valossa olisi voinut kokeilla rohkeammin muutakin kuin runsasta alkumäskäystä joka päivä. Useilla muilla joukkueilla oli selvästi panostettu riittävään määrään apulaisia, kun niitä aamuisin aivan parveili mäskinsekoituspaikoilla.

Apupojan tehtävistä: Oli kiva seurata appareiden sinkoilua joka tunnin jälkeen keräilemässä sektorin tuloksia/kalamääriä pikku tauluista. Varsinkin Englannin työskentely oli mallikasta, kaikki oli saatu kirjattua, jopa sektorin kalojen koot oli jostain saatu vihkoon.

Tuon keruun hyöty jäi kuitenkin minulle hieman hämäräksi, jos mahdollista suuren kalan saamista ei saatu muutettua oman onkijan tiedoksi esimerkiksi syötistä tai ylläpitokäytännöstä. Ja meidän kohdallahan tuo oli vain masentavaa, kun liki kaikki muut saivat toisena kisapäivänä kalaa, mutta me emme…

Tekniikka: Vavan käsittelyssä ei ollut suuria eroja meidän ja muiden välillä, partti liikkuu kyllä riittävän vauhdikkaasti ja salakkapiiska soi samaa tahtia. Kalojen ylösotto sen sijaan vaatii joillakin vielä treeniä, varsinkin suurempien kalojen kanssa.

Tätähän voi toki harjoitella jo kotimaassa, onhan meilläkin ison kalan paikkoja. Kun mukana oli aloittelijoita, niin oli hyvä, että annettiin tarkka malli onkilaitteesta. Se auttoi rakentelua oleellisesti. Syöttien kanssa emme olleet muita jäljessä, survareita käyttivät muutkin.

Taktiikka: Viikon aikana ehti selvitä voiton tuovien kalojen olinpaikka: Se oli vavan mitan päässä rannasta. Sen sijaan ei saatu selville mäskäyksen ja ylläpidon oikeaa suhdetta, kuten jälkikäteen kuulimme. Runsas alkupommimäskäys kisassa ei ollutkaan se juttu, vaan vähän mutta hyvää ylläpitona tarkasti kupilla.

Ihmeelliseltä kylläkin tuntuu, jos tuota ei olisi jossain aiemmissa kisoissa huomattu ja annettu tietona eteenpäin kaikille tuleviin kisoihin. Näinkin pienessä maassa kuin Suomi olisi hyvä saada kaikki tiedonmuruset yleiseen jakoon, ettei joka joukkueen tarvitse lähteä nollasta.

Kiitokset unohtumattomasta matkasta Eija, Heidi, Riitta, Sarianne, Tarja, Aku, Jaana, Minna, Tero, Tomi ja ennen kaikkea Sinulle, henkilökohtainen kuljettajani Stina!

Teksti: Kimmo Koivisto