Kirjolohet houkuttelivat 488 pilkkijää SM-lohipilkkiin – nuortenkin sarjassa kymmeniä osallistujia

Ruuhijärven ottipaikoille juoksi lähtölinjalta innokas melkein viidensadan pilkkijän joukko.

Kajaanin Ruuhijärvellä oli 17. maaliskuuta vielä täysi talvi. Pakkasmittari pelotteli yli 20 asteen lukemilla vielä pilkkijöiden starttaillessa autojaan kisamatkalle. Kirkas auringonpaiste lämmitti ilmaa onneksi nopeasti ihan kelvolliseksi pilkkisääksi, joka muuttui jo lähtölaukauksen aikaan pilviseksi.

Ruuhijärven lähistön teiden varret täyttyivät nopeasti autoista liikenteenohjaajien huitoessa sopivaa kohtaa parkkeeraukseen. SM-lohipilkkiin 2018 saapui lähes viisisataa kilpailijaa ja sehän sai järjestäjien suut messingille. Hienoa oli huomata, että nuortenkin sarjassa oli kymmeniä osallistujia.

Kajaanin kaupungin ylläpitämällä virkistyskalastuskohteella Ruuhijärvellä on jo perinteitä toimia SM-lohipilkin areenana. Järvellä on kilpailtu mitaleista ja titteleistä aiemmin kolmesti vuosina 2001, 2006 ja 2009.

Markkinointi tuotti tulosta

Nyt kilpailijoita oli paikalla enemmän kuin kahdessa aikaisemmassa Ruuhijärven SM-kilpailussa. Paikallisen piirin eli Kainuun Vapaa-ajankalastajien normaalia suurempi panostus tapahtuman markkinointiin näytti tuottavan tulosta, sillä pilkkikilpailujen osallistujamäärät ovat yleisesti hieman laskusuunnassa.

Kilpailun sääntöihin oli tullut tälle kaudelle muutoksia ja nyt kaikki kilpailijat saivat käyttää halutessaan akkuporakonetta kairaamiseen ja gps-paikanninta. Muutos ei ainakaan näyttänyt vähentävän osallistujamäärää ja suurin osa kairoista oli edelleen perusveivillä varustettuja lihaskairoja.

Tunnetuista ottipaikoista Ruuhijärven itäpään matalikko keräsi heti kymmeniä kilpailijoita.

Suurin saalis oli neljä kirjolohta

Kirjolohipilkeissä saalista saa tyypillisesti joka kymmenes tai joka viides kilpailija riippuen kalojen ottihalukkuudesta. Tällä kertaa syönti oli runsaista istutuksista huolimatta vaisua ja kalaa sai kilpailijoista noin joka kymmenes.

Miesten sarjan voittosaalis 7145 grammaa oli kuitenkin komeat neljä kirjolohta ja kilpailun suurin kala samassa pussissa painoi 2443 grammaa. Pieksämäen Urheilukalastajia edustavan mestarin Ilkka Pulkkisen joukkue voitti myös kultaa, joten mestarilla piti kiirettä palkintoja noutaessa.

Naisten sarjan mestariksi pilkki Kaisu Inget Savonrannan Urheilukalastajista tuloksella 1544 grammaa. Järjestävälle paikkakunnalle jäi yksi Suomen mestaruus. Kajaanilainen Konsta Poikkimäki vei nuorten sarjan kirkkaimman mitalin 1726 gramman kirjolohella.

Nuorten sarjan Suomen mestarilla oli kilpailussa myös huonoa tuuria. ”Minulla oli ensin kiinni kirjolohi, joka karkasi ja se harmitti paljon. Sitten tarttui toinen kala ja sain tämän kirjolohen ylös saakka. Karannut kala oli ainakin näin suuri”, levitteli Konsta käsiään palkintojenjaossa.

Nuoret 19-v.-sarjan mestari Konsta Poikkimäki oli palkituista selvästi nuorin mitalisti.

Jäällä näkyi monenlaisia virityksiä

Kirjolohenpilkkijöiden kalastusvälineet olivat monipuoliset. Useilla oli mukana nimenomaan lohikalojen pilkintää varten tuunatut ahkiot, joissa vavat sojottivat siistissä järjestyksessä vapaputkissa ja kaikki tarpeellinen välineistö oli helposti käden ulottuvilla. Vapojen kirjo oli runsas. Itse tehtyjä ja kaupan virityksiä ootto-ongintaan näkyi monenlaisia.

Yhtä usein käytössä oli tukevampi vapa ja siinä houkuttimena lusikkauistin, jota lohipilkkijät kutsuvat usein lätkäksi riippumatta siitä, mikä lusikkauistin on kyseessä. Siinä onkin koira haudattuna, sillä yksi hyvin suosittu kirjolohipilkki on Kuusamon Uistimen Lätkä-niminen uistin. Muitakin ”lätkiä” näytti saamamiehillä roikkuvan siiman päässä, oli muun muassa Kuusamon Uistimen Ilonaa, Räsästä ja Tiuran Kirjotiuraa ja Kirjotiura Junioria.

1646-grammaisen kirjolohen puntarille tuonut Tiura-uistinten valmistaja Ari Yliollitervo esitteli iloisena ottiviehettään Kirjotiuraa värissä 300/C.

Hieman kevyempää vapakalustoa ja ohuempaa siimaa nähtiin erilaisten leechien ja morrien käyttäjillä. Usein siiman päässä näytti olevan houkuttimena MA Mutu-Leechi tai Mosari.

Kainuun piirin vuodenvaihteessa ”eläköitynyt” puheenjohtaja Juha Väisänen nautti SM-pilkin tunnelmasta, vaikka kirjolohet eivät tällä kertaa siimoja kiristelleet.

Monenlaista mönjää houkuttimena

Kirjolohen pään menoksi ootto-onkijoiden syöttipurkeista löytyi monenlaista mönjää eli erilaisia syöttitahnoja, joissa haju ja väri toimivat houkuttimina. Osa kilpailijoista käytti syöttinä myös ootto-ongintaan sopivia hajustettuja silikonipalloja. Suosittuja syöttejä olivat myös kärpäsentoukat, katkaravun palat ja kirjolohen mäti.

Tällä kertaa näyttivät ainakin omaan silmään sattuneiden onnistujien takuuvieheinä usein olevan erilaiset lätkät, vaikka varmasti monilla muillakin vieheillä kalaa nousi.

Joensuulainen Toni Kämäräinen pilkki viimeistä vuottaan nuorten 19-v.-sarjassa.

Viehevinkki Vapaa-ajan Kalastajasta

Kilpailun yksi sponsori Myyntipalvelu J. Lukkari Ky:n (Asseri, Atemi) Jouni Lukkari oli kilpailun järjestelyissä tiiviisti mukana, toimi tapahtuman juontajana ja osallistui myös palkintojen jakoon. Innokkaana kalamiehenä Jouni otti osaa myös kilpailuun sijoittuen hienosti neljänneksi miesten sarjassa kahdella kirjolohellaan ja joukkueelle tuli SM-pronssimitali.

”Molemmat kirjolohet tuli Kuusamon Uistimen Ilona-lusikkauistimella. Lisäksi useampi kirjolohi kävi tärppäämässä, mutta ei tarttunut. Hopeinen Ilonahan oli viehevinkkinä Vapaa-ajan Kalastaja -lehdessä Kuljun Matin kirjoittamassa SM-lohipilkin esittelyjutussa. Se oli siis hyvä vinkki!”, paljasti Jouni ottivieheestään.

Sunnuntain ilmainen kalastuspäivä oli jättimenestys

Kainuun Vapaa-ajankalastajat järjestivät yhteistyökumppaneineen SM-lohipilkin yhteydessä kaksipäiväisen kalastustapahtuman, jossa lauantain kilpailun lisäksi sunnuntaina kalastus oli Ruuhijärvellä kaikille ilmaista.

Piirin kalakummit olivat paikalla opastamassa pilkintää. Sunnuntaina tavoiteltiin mukaan erityisesti perheitä ja nuoria. Viikonlopun tapahtumia tukivat Kajaanin kaupunki, Myyntipalvelu J. Lukkari Ky, MV Kaubad AS, Europcar, HT-Erä, Raymarine FLIR, Pörhön Autoliike Kajaani, Scandic Kajanus, Prisma Kajaani ja SVK. Yhteistyökumppanit lahjoittivat sunnuntain tapahtumaan osallistuville 300 ensimmäiselle käyttövalmiin pilkkisetin kirjolohien narraamiseen, sponsoroivat palkintojen hankintaa ja avustivat järjestelyissä.

SM-lohipilkin kilpailunjohtaja Mikko Toiviainen oli yksi pääjärjestäjistä myös sunnuntain kalastustapahtumassa ja oli tyytyväinen koko viikonlopun tapahtumiin. Hänen mielestään lauantain SM-lohipilkki onnistui oikein hyvin ja sunnuntaina pidetty ilmainen kalastuspäivä onnistui yli kaikkien odotusten.

”Sunnuntaina kalastamaan saapui paljon perheitä, joista osa ei ollut käynyt koskaan aikaisemmin pilkillä, ja kalastuksen opastus oli tarpeen. Jaossa olleet 300 pilkkisettiä loppuivat jo alkumetreillä, sillä pilkkipäivään osallistui noin 650 henkeä. Sunnuntaina kalaa saatiin joitakin kymmeniä kappaleita ja kaikki kalaa saaneet palkittiin. Koko viikonlopun aikana kalassa kävi reilusti yli tuhat henkeä.”

Tulokset

Teksti ja kuvat: Petter Nissén

Miesten sarjan kolme parasta: Toivo Korhonen, Ilkka Pulkkinen ja Taisto Hiltunen.
Naisten sarjan kärkikolmikko: Hilja Kallinen, Kaisu Inget ja Ritva Pietikäinen.
Nuorten sarjan neljä parasta: Toni Kämäräinen, Eetu Piippo, Konsta Poikkimäki ja Santtu Oinonen. Kuva: Juha Väisänen
Joukkueiden kolme parasta: Pielisen Pilkkijät III, Pieksämäen Urheilukalastajat ja Team Sisäpiiri.