Kajaanin Ruuhijärvellä oli 17. maaliskuuta vielä täysi talvi. Pakkasmittari pelotteli yli 20 asteen lukemilla vielä pilkkijöiden starttaillessa autojaan kisamatkalle. Kirkas auringonpaiste lämmitti ilmaa onneksi nopeasti ihan kelvolliseksi pilkkisääksi, joka muuttui jo lähtölaukauksen aikaan pilviseksi. Ruuhijärven lähistön teiden varret täyttyivät nopeasti autoista liikenteenohjaajien huitoessa sopivaa kohtaa parkkeeraukseen. SM-lohipilkkiin 2018 saapui lähes viisisataa kilpailijaa ja sehän sai…

Lohipilkin SM-mitaleista kisattiin Valkeisenlammella Kuopion keskustassa 26.3.2017. Kilpailuihin osallistui yhteensä 372 pilkkijää. Kirjolohien lisäksi Valkeisesta nousi ainakin kolmen kilon hauki, jokunen siika ja ahvenia. Kirjolohia sai 79 osallistujaa, joten monella oli kotiin viemisinä ainakin ruokakala, vaikka palkintosijat jäivät saavuttamatta. Tapahtuman järjestelyt toimivat hyvin ja aamulla vihmonut vesisadekin lakkasi sopivasti juuri ennen kilpailun alkua. Siirtyminen jäälle…

SM-lohipilkin mestaruudet ratkottiin vuoden tauon jälkeen jälleen Enonkoskella 20. maaliskuuta. Kahdeksatta kertaa Pirttilahdella järjestetty kilpailu keräsi paikalle 560 lohipilkinnästä kiinnostunutta kalastajaa. Tällä kertaa kilpailun järjestäminen oli varmaa jo hyvissä ajoin, eikä vuoden 2014 spekulaatiota jään kestävyydestä tarvinnut käydä. Siitä pitivät huolen alkutalven paukkupakkaset. Jotta kilpailijoille riittäisi pilkittävää koko kilpailun ajaksi, Pirttilahteen laskettiin pari päivää ennen…