Pitkästä aikaa pilkkimistä SM-tasolla – kiiskipilkinnän taitajat kokoontuivat mitalimittelöihin Rantasalmen Hakojärvelle

Kiiskipilkinnän taitajat kokoontuivat 6. päivä maaliskuuta Rantasalmen Hakojärvelle kisaamaan lajin SM-mitaleista.

Teksti ja kuvat: Janne Tarkiainen

SM-kiiskipilkin mestaruudet ratkottiin 6.3. Rantasalmen Hakojärvellä. Mitaleita tavoittelemassa oli 52 kiiskipilkinnän taitajaa. Edellisestä SM-tason pilkkikilpailusta oli vierähtänyt aikaa jo reipas pari vuotta. Miesten sarjan voiton ja koko kilpailun suurimman saaliin pilkki kaikille kilpapilkkijöille tuttu kisaaja Raine Kortet.

Kisa Hakojärvellä onnistui mainiosti, kun sää suosi ja kalaa nousi. Siirtymäajan alkaessa 9.30 väki lähti kohti kilpailualuetta. Kiirettä ei kuitenkaan pidetty ja moni kävikin tuttujen kisakavereiden kanssa lähtörannassa jutustelutuokion ennen ensimmäiselle reiälle siirtymistä.

Peruspilkkivälineillä ei voiteta

Kilpailussa mukana oli myös Mika Hämäläinen, joka kuuluu kilpailun järjestävään seuraan VaPa Varkauteen. Kun jututin Mikaa, hän kertoi hyviä vinkkejä kiiskipilkinnästä. ”Ihan perus ahvenvälineillä tätä kisaa ei tulla voittamaan, sillä pienisuinen kiiski tarvitsee pienet välineet”, Mika kertoi samalla, kun veti kilpailukalan avannosta.

”Minulla on pieni tumma pystypilkki, jonka alla on lyhyessä tapsissa pieni musta mormuska surviaisella syötitettynä”, Mika esitteli irrotettuaan kalan koukusta. ”Morri olisi paras, mutta näin syvässä hidas. Kiiski on pohjakala, joten välivedestä sitä on turha pyytää”, Mika lisäsi samalla, kun pilkki meni takaisin avantoon.

Mika Hämäläisen (kuvassa) mukaan kiiskillä on pieni suu, joten sen pilkkiminen vaatii myös pienet välineet.
Tällaisilla välineillä saa kiiskin tärppäämään.

Raine Kortet pilkki yli kahden kilon saaliin

Kisan suurimman kiiskisaaliin 2106 grammaa ja kilpailun ainoan yli kahden kilon ylityksen pilkki Pohjois-Karjalan UK:n Raine Kortet. Naisten ykköseksi tuli Paula Saarinen samasta seurasta 336 gramman tuloksella.

Nuoret 15-v. sarjassa voiton vei Nummi-Pusulan Kalaseuran Lauri Åman 347 grammalla ja 19-v. sarjassa Petrus Kajova Punkaharjun Kalaveikoista 154 gramman saaliilla. N60-sarjassa eniten kiiskiä pilkki Kuusamon Uistinseuran Raija Veteläinen tuloksella 909 grammaa.

M60-sarjassa voitto meni Itä-Päijänteen Kalakavereiden Jouni Neuvoselle ja Tikkakosken Kalamiesten Hannu Kerkelälle. Molemmat pilkkivät saman tuloksen 581 grammaa. Joukkuemestaruuden naisissa voittivat Seija Kokkarinen ja Päivi Savinainen Puijon Pilkistä 434 gramman ja miehissä Pertti Palhomaa, Asa Palhomaa ja Waltteri Ramula 1864 gramman tuloksella.

Kilpailu oli suunniteltu pidettäväksi Hakojärvellä jo vuonna 2020 sekä 2021, mutta koronaepidemia torppasi suunnitelmat. Tällä kertaa kisa päästiin pitämään, kilpailun järjestelyt toimivat hyvin.

Tulokset

Raine Kortet voitti miesten sarjan pilkkien ainoana yli kahden kilon kiiskisaaliin.
Paula Saarinen oli naisten ykkönen.
Alle 15-vuotiaiden ykköseksi pilkki Lauri Åman 347 gramman tuloksella.
Petrus Kajova oli alle 19-vuotiaiden kultamitalisti.
Miesten joukkuekilpailussa voiton vei Vapa Varkaus, jossa pilkkivät Asa ja Pertti Palhomaa sekä Waltteri Ramula.
Naisten joukkuekilpailun voiton vei Puijon Pilkin parivaljakko Seija Kokkarinen ja Päivi Savinainen.
Naisveteraaneista parhaaksi pilkki Raija Veteläinen 909 gramman kiiskisaaliilla.
Miesveteraanien mitalikolmikon muodostivat Jouni Neuvonen, Hannu Kerkelä ja Pekka Auvinen.