
Liikunta- ja kulttuuriedun verovapaa enimmäismäärä noussut 400 eurosta 540 euroon vuodessa. Samalla etua voi hyödyntää entistä monipuolisemmin, myös kalastus- ja metsästyspalveluihin. Muutos tarjoaa suomalaisille uusia mahdollisuuksia löytää itselleen mielekkäitä tapoja liikkua, palautua ja huolehtia hyvinvoinnistaan.
Tasavallan presidentti vahvisti 9.10.2026 lakimuutoksen, joka nostaa liikunta- ja kulttuuriedun verovapaan enimmäismäärän 540 euroon vuodessa. Muutos tuli voimaan 13.10.2026, ja korotusta sovelletaan takautuvasti koko vuoteen 2026. Työnantajat voivat halutessaan kasvattaa henkilöstölleen tarjoamansa liikunta- ja kulttuuriedun määrää vielä kuluvan vuoden aikana.
Kyseessä on ensimmäinen liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärän korotus sitten vuoden 2009.
Hyvinvointi syntyy eri ihmisille eri tavoin
Työelämän vauhti ja jatkuva tavoitettavuus korostavat palautumisen merkitystä. Liikunta- ja kulttuurietu tarjoaa mahdollisuuden irrottautua arjesta ja käyttää aikaa itselle mielekkäisiin harrastuksiin, jotka tukevat jaksamista ja hyvinvointia.
Siinä missä yksi palautuu kuntosalilla tai kulttuurielämysten parissa, toinen löytää tasapainoa luonnosta ja vesiltä.
Jasper Pääkköselle kalastus on tapa rauhoittua
Näyttelijä, yrittäjä ja aktiivinen kalastaja Jasper Pääkkönen kertoo, että kalastus on hänelle ennen kaikkea tapa rauhoittua ja päästä hetkeksi irti arjen kiireistä.
”Kalastus merkitsee minulle ennen kaikkea rauhoittumista ja läsnäoloa. Vesillä ei tarvitse olla jatkuvasti tavoitettavissa tai suorittaa mitään. Luonnossa vietetty aika auttaa palautumaan sekä henkisesti että fyysisesti ja antaa perspektiiviä myös työelämään”, Pääkkönen kertoo.
Muutoksen myötä liikunta- ja kulttuurietua on mahdollista hyödyntää aiempaa monipuolisemmin ja entistä laajemman palveluntarjoajien joukon tarjontaan.
”Ihmiset löytävät tasapainoa ja jaksamista hyvin erilaisista asioista. On hienoa, että liikunta- ja kulttuurietu kehittyy vastaamaan nykyajan tarpeita ja mahdollistaa etujen hyödyntämisen omien kiinnostuksenkohteiden mukaan. Monelle luonnossa liikkuminen ja kalastus ovat juuri niitä hetkiä, jotka auttavat palautumaan ja lataamaan energiaa arkeen”, toteaa Pääkkönen.
Luontoliikunta mukaan liikuntaedun käyttömahdollisuuksiin
Lakimuutos tuo lisää euroja käyttöön, mutta myös uusia mahdollisuuksia hyödyntää etua. Jatkossa liikuntaetua voi käyttää myös kalastus- ja metsästyspalveluihin sekä tietyin ehdoin liikuntavälineiden vuokrauksiin.
Edenred Suomen toimitusjohtaja Petteri Poutiainen uskoo uudistuksen vastaavan monien työntekijöiden toiveisiin.
-”Liikunta- ja kulttuuriedun tarkoituksena on kannustaa ihmisiä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan heille luontevalla tavalla. Kaikki eivät löydä omia hyvinvointirutiinejaan kuntosalilta tai joukkueurheilusta. Nyt etua voi hyödyntää entistä monipuolisemmin myös luonnossa tapahtuvaan harrastamiseen”, Poutiainen sanoo.
Jopa 140 euroa enemmän hyvinvointiin
Korotuksen myötä työnantaja voi tarjota työntekijälle jopa 140 euroa enemmän liikunta- ja kulttuurietua vuodessa. Työntekijöille tämä tarkoittaa enemmän mahdollisuuksia liikkua, harrastaa ja osallistua kulttuuriin. Työnantajille muutos tarjoaa entistä vahvemman keinon tukea henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja palautumista.
”Kyse ei ole vain henkilöstöedusta, vaan investoinnista ihmisten hyvinvointiin. Kun ihmiset löytävät itselleen mielekkäitä tapoja liikkua, palautua ja viettää aikaa vapaa-ajalla, vaikutukset näkyvät myös työssä jaksamisessa ja arjen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa,” Poutiainen korostaa.
Muutoksen odotetaan hyödyttävän työntekijöiden lisäksi myös liikunta- ja kulttuuripalveluja tarjoavia yrityksiä eri puolilla Suomea.