Street fishing -kilpailut tarjosivat elämyksiä kaupungeissa

Kaupunkien keskustojen tarjoamat kalastusmahdollisuudet yllättivät monet positiivisesti. Kuva: Mikko Kulmala.

Suomen Vapaa-ajankalastajien järjestämät kuluneen vuoden Street fishing -kilpailut tarjosivat hienoja elämyksiä. Kussakin 11 kilpailukaupungissa kruunattiin kilpailun voittajat kyseisen kaupungin ”Kalakunkuiksi 2020”.

Näihin matalan kynnyksen kalastuskilpailuihin osallistui 154 joukkuetta, osallistujien ikähaitarin ollessa huimat 2-81 vuotta. Kilpailuista käytetty lausahdus, ”sopii kaikille lapsesta vaariin”, piti siis täysin paikkansa. Peräti 39 prosenttia kalastajista oli alle 18-vuotiaita eli nuoria ja seitsemässä eri kaupungissa Kalakunkun titteliin ylsi vähintään yksi nuori.

Nyt kolmatta kertaa jaettavan ”Vuoden katukalastajan” tittelin ansaitsivat Turun kilpailun voittaneet Ilkka ja Aleksi Saariranta. Veljesten saavuttama 128,5 sentin voittotulos asetti riman heti aloituskilpailussa sen verran korkealle, että siihen ei seuranneissa kymmenessä kaupungissa aivan ylletty.

Ilkan ja Aleksin kisatulos oli siis lopulta vuoden kovin. Heidän kilpailukalansa olivat 53 cm kuha, 35,5 cm lahna, 27 cm ahven ja 13 cm särki. Street fishing -kilpailuissahan pyritään yksinkertaisesti saamaan mahdollisimman paljon yhteispituutta neljällä eri lajia olevalla kalalla.

Kaupunkikohtaiset tulokset löydät sivulta fisuun.fi/streetfishing2020 .

Vuoden 2021 Street Fishing -kilpailut

Alustavan kaupunkikattauksen ja aikataulun vuoden 2021 Street fishing -kilpailuille näet alta. Kannattaa merkitä oman kaupungin ajankohta kalenteriin! Tilanne saattaa vielä elää, mutta ajantasaiset tiedot löytyvät aina osoitteesta fisuun.fi/streetfishing2021 .

Vaasa Ke 19.5. klo 17:30-20:30
Lahti Ke 26.5. klo 17-20
Kajaani Ti 8.6. klo 17-20
Oulu Ti 15.6. klo 17-20
Varkaus Ke 30.6. klo 17-20
Turku Ma 26.7. klo 17-20
Uusikaupunki Ke 4.8. klo 17 – 20
Mikkeli To 5.8. klo 17-20
Helsinki To 12.8. klo 17:30-20:30
Tampere Ke 18.8. klo 17-20
Valkeakoski Pe 20.8. klo 17-20
Hämeenlinna Ti 24.8. klo 17-20
Jyväskylä Ti 7.9. klo 17-20

Tervetuloa katukalastamaan taas ensi vuonna!

Teksti: Janne Antila

Turun kisassa odotellaan tuloksia. Kisojen palkintolahjakortit olivat Ruodon verkkokauppaan.
Kajaanissa kisattiin Linnanvirran varrella aivan keskustan tuntumassa.