Vuoden katukalastajat 2018: Niko Satto ja Mikael Jaakkola: ”Kisa meni kyllä aika putkeen”

Niko Satto ja Mikael Jaakkola kalastivat itsensä Vuoden katukalastajiksi elokuussa Turun keskustassa Aurajoella.

Tänä vuonna järjestettiin säännöiltään vertailukelpoiset Street fishing -kilpailut avovesikauden aikana peräti 13 eri kaupungissa. Voititte elokuussa Turussa järjestetyn kilpailun ja vieläpä vuoden kovimmalla voittotuloksella. Vastaaviin lukemiin ei muissa kaupungeissa kukaan yltänyt. Suorituksellanne voititte siis tänä vuonna ensi kertaa myönnetyn Vuoden katukalastajan tittelin.

Urheilupiireistä tuttu kysymys tähän alkuun: eli miltä tuntui kun saitte tästä kuulla?

Niko Satto (NS): Ajattelin lainata tähän olympiavoittaja Pertti Ukkolaa, joka sanoi, että kun edes viivähtävän hetken tietää olevansa lajissaan paras, olipa se laji sitten vaikka katukalastus, niin onhan se helkkarin hieno tunne!

Street fishing -kisoissa tulos muodostui neljän eri lajia olevan kalayksilön yhteispituudesta. Teidän voittotuloksenne oli huimat 148 cm Turun keskustasta ja Aurajoesta! Meneillään oli vieläpä ennätyksellisen lämmin kesä ja vesi oli niin lämmintä, että se ei kaikkien kalojen puruhalujen kannalta voinut enää olla eduksi. Kun ottaa olosuhteet huomioon, yllättikö tulos teidät positiivisesti vai olivatko odotuksenne kenties vielä korkeammalla?

Mikael Jaakkola (MJ): Kyllä tulos yllätti ainakin minut positiivisesti. Viime vuoden kisassa tuloksemme ei ollut lähellekään yhtä kova. Tänä vuonna tuloksemme nousivat, kun uusina lajeina olivat kuha ja ahven, jotka paransivat tasoa. En ihan noin kovaa tulosta kyllä odottanut, että kisa meni kyllä aika putkeen.

NS: Viime vuonnahan oli hauen ja pasurin lisäksi kiiski ja salakka ne kaksi muuta lajia.

MJ: Niin, kun emme saanet lahnaa silloin. Tänä vuonna yli 20 cm särki oli pitkään tuloslistoillamme neljäntenä, mutta tippui sitten pois. Ja minä kun luulin etukäteen, että saisimme sinne tuloslistalle kiisken ja salakkakin ottaa viime vuoden tapaan.

Tänä vuonna voittotuloksenne koostui 54 cm kuhasta, 30,5 cm ahvenesta, 39 cm lahnasta ja 24,5 cm pasurista. Millaisella taktiikalla lähditte kisaan ja mitkä olivat välinevalintanne Aurajoen eväkkäille?

MJ: Aika paljon panostimme ongintaan, koska ajattelimme, että niitä onkikaloja täytyy saada. Petokaloista ajattelimme, että hauen voisimme saada, mutta tuota kuhaa ei etukäteen osattu oikein vakavissaan edes ajatella. Tiesimme, että pasuri ja ahven tarvitsisi saada ja lahnakin olisi hyvä saada.

Niko keskittyi enempi petokaloihin ja minä onkimiseen. Kuha tuli täkyonkimalla ja muut lajit muutoin onkimalla, mutta kuitenkin pikkusen eri tavoin ja eri syvyyksiltä. Ahven taisi tulla pohjaongella. Niitä tuli melko paljonkin eri tavoin.

NS: Kuha tuli tosiaan täkyongella. Meillä ei ollut edes ihan sopivan kokoista täkyä, vaan olimme saaneet ongella pikkuisen turhan ison särjen. No, minä leikkasin siltä terävällä veitsellä pitkittäin mahan poikki eli tein ikään kuin särjestä salakan muotoisen.

MJ: Se oli muuten hauska ilta – oli ihan täynnä kansaa tuo keskusta.

NS: Joo, mehän saimme siinä melko lopussa sen meidän pisimmän kuhan, jolla me sitten käytännössä ratkaisimme ykköspaikan. Me näimme, että vastapuolen kaverit olivat saaneet hauen. Ajattelimme, että jos me emme saa jotain isompaa kalaa, niin emme tule pärjäämään. No, kun me sitten saimme sen kuhan, niin oikein huudettiin ja tuuletettiin – se oli hyvä kun silta kerääntyi täyteen ihmisiä, jotka pysähtyivät katsomaan, mitä täällä tapahtuu.

Montako kuhaa ja mitä muuta kalaa saitte kisassa?

MJ: Kaksi kuhaa. Eka jigiin ottanut oli alamittainen, mutta oli signaali siitä, että kuhia on ja päätimme tosiaan täyllä kokeilla, onko isompaakin paikalla. Lahnoja taisi tulla kolme. Pasureita tuli paljon. Se oli valtalaji, ja särkiä puolestaan yllättävän vähän. Salakkakin saatiin, ehkä kiiskikin eli 6-7 lajia yhteensä. Se yllätti, että hyvän kokoista ahventa tuli niin runsaasti.

NS: Sen yhden joukkueen nappaama suutarikin oli melko yllätys.

Heti ensimmäisellä heitoilla nappasi pieni kuha, joka päästettiin takaisin.

Tuloksenne oli kova, vaikka kisa-aika oli Street fishing -kilpailuissa vain kolme tuntia ja kalastettiin rannoilta ilman veneitä. Turun keskustassa taitaa siis olla ihan oikeasti potentiaalia kunnon kalapaikaksi?

MJ: Kyllä. Mietinkin tuossa, että jos saisi valita paikan ihan vapaasti ja mennä kalastamaan minne tahansa, niin ei ole selvää, että saisi noin pitkästi neljää eri kalaa.

Itse asiassa kävi niin, että vuoden kolme parasta Street fishing -kisatulosta tulivat nimenomaan Turun kisassa. Toisin sanoen Turun kolmanneksikin sijoittuneet olisivat voittaneet tuloksellaan kaikkien muiden kaupunkien kilpailut. Täällä siis ilmiselvästikin ui mukavan kokoista kalaa aivan keskustassa.

MJ: Kyllä se sen kertoo, että jos Street fishing käsitteenä on nousussa, niin Turun keskusta on siihen mitä erinomaisin paikka.

Jigin juututtua pohjaan Mikael kävelee hieman sivummalle ja nykäisee vieheen irti toisesta suunnasta.

MJ: Tämä on ehkä vähän tämän jigikalastuksen ongelma täällä kaupungissa, että tuolla on pohjassa niin paljon kaikkea, mitä siellä ei pitäisi olla. Sen takia erilaiset kohopohjaisen menetelmät ovat helpompia.

Miten tuttu tämä Aurajoki on teille kalapaikkana, oletteko käyneet täällä useinkin?

MJ: Ei tässä keskustassa, mutta tuolla ylempänä Halisten alapuolella, varsinkin nuorempana, kun kävin onkikilpailuissa. Muun muassa pari piirinmestaruutta voitin siellä ja nimenomaan lahnalla, silloin kauan sitten.

NS: On tullut jonkin verran kalastettua Koroisten ympäristöä ja Halistenkosken alapuolta, mutta tämä ihan urbaanein ympäristö on jäänyt kyllä vähemmälle kalastukselle. Street fishing -kisa oli kyllä ihan hyvä herätys, siihen, mitä tästä voikaan saada.

MJ: Minulla oli muuten iso taimen kiinni viime vuonna siinä Tuomiokirkon sillan yläpuolella mato-ongessa. Kelasin sellaista 3 cm kasiaisen pätkää sieltä kovaa pois ja siihen tälläsi kesken kelauksen suunnilleen 70-senttinen taimen. Se oli jonkin aikaa kiinni ja tuli pintaankin, mutta otti sitten spurtin ja valitettavasti irtosi. Se harmitti – se olisi ollut aika kiva yllätys saada. Mutta, että taimeniakin voisi siitä siis varmaankin saada, kun kävisi sitkeästi ja miettisi, mihin ne saisi nappaamaan.

Olette tuttu ja menestynyt parivaljakko myös lajikalastuksen puolelta. Lajikalastuskilpailuissa pyritään saamaan tietyssä ajassa ja tietyltä alueelta mahdollisimman monta eri kalalajia, mutta siellä kalojen koolla ei ole väliä (alamittaiset pois lukien). Mitä olette mieltä tästä Street fishing -kisaformaatista, jossa yhdistyy elementtejä lajikalastuksesta ja perinteisestä suurten kalojen kalastamisesta?

MJ: Minä ainakin tykkään. Nuorempana kävin perinteisissä ”mättökisoissa”, olivatpa ne sitten uistelua, pilkkimistä tai onkimista, joissa siis piti saada mahdollisimman paljon kalaa. Se tuntuu vähän väsähtäneeltä kilpailemiselta tänä päivänä ja vähän edesvastuuttomalta kalakantoja kohtaan. Paremmin toimivat nämä tällaiset uudenaikaiset Predator Classic ym. -kisat, joissa on vähän samantyyppinen konsepti kuin tässä. Mutta tykkään siitä, että tässä Street fishingissä pitää vielä sekoittaa erilaisia kalastusmetodeita.

World Predator Classicissa ja muissa on ennalta määrätty lajit, mitkä kelpaavat, ja on vapautuspakot ja muuta. Street fishingissä on jätetty hieman enemmän liikkumavaraa omille valinnoille.

MJ: Kyllä, tykkään että tähän tulee enemmän sellaista dimensiota.

NS: Tässä on se ero noihin WPC-kisoihin, Lundiin ym., että niihin on maksut niin korkeat ja se vaatii sitten jo ihan erityyppistä kalustoa ja kaikkea. Tämä Street fishing on toisaalta tällainen jokamieslaji, mutta toisaalta pärjäämisen edellytyksenä on, että ymmärtää ja hallitsee muitakin tekniikoita kuin virvelin käyttöä.

MJ: Minäkään en ole tuntenut suurta hinkua niihin huippukalliisiin kisoihin. Jos kisan osallistumismaksu on satoja euroja, niin siitä tulee samalla myös ajankäytöllinen paine. Sellaista rahaa en halua lähteä sinne kylvämään, ilman että harjoittelisin tosi hyvin sen veden ja se taas vaatisi tosi paljon aikaa. Muuten se tuntuisi vähän kuin rahan heittämiseltä kaivoon. Mutta tällaisiin kisoihin, missä ei ole niin isoista palkinnoista kyse, voi lähteä mukaan paljon kevyemmin. Voi haastaa itseään ja kilvoitellakin kevyesti. Tämmöiset on kivoja juttuja.

Street fishing -kilpailuissa mukana pidettävien vapojen määrä oli rajattu kolmeen per henkilö. Ideana on hieman tasoittaa tilannetta paljon ja vähän välineistöä omistavien välillä. Te kuulutte pitkän linjan kalastajina varmastikin siihen porukkaan, joka joutuu miettimään, mitä arsenaalista karsitaan pois ja jouduitte siten ikään kuin hieman kärsimään tästä säännöstä. Herättikö tämä ajatuksia?

NS: Meiltä oli mennyt tämä sääntö alun perin jotenkin ohi ja homma kävi meille siksi ilmi vasta kisan alla sääntökertauksessa. Vaan ei se kuitenkaan ongelmaksi muodostunut, koska yhdelläkin virvelivavalla ja kelalla voi heittää tai tehdä siihen ongen. Eli ei se ollut mikään ongelma.

MJ: Ja sitten varsinkin jos joutuu täällä streetillä kävelemään, niin se on hyvä vain, että on vähän tavaraa. Joskus liika tavaramäärä voi nostaa kynnystä vaihtaa kohtaa ja sitä ikään kuin jämähtää paikalleen. Tällä tavoin liika varustelu voi kääntyä itseään vastaankin.

Mitä mieltä olette säännöstä, jonka mukaan nuoret saavat 5 cm etua joukkueensa hyväksi?

NS: Täällä Turun kisassa tällä säännöllä ei vissiin ollut merkitystä kärkisijoihin, mutta hyvä sääntö ehdottomasti.

MJ: Ihan hyvä kannustaa nuoria. Meillä on kuitenkin enemmän kokemusta. Täällä oli niin kova tulostaso, että viisi senttiä ei ratkaissut, mutta huonommalla syönnillä se on varmasti merkityksellinen etu.

Tässä kohtaa Mikaelin ja Nikon koukuissa on käynyt jo muutama ahven, salakka, kuha. Välineinä heillä on käsissään kelaonki ja jigi. Välineet eivät ole kuulemma salaisuuksia, joten napattiin vielä kuva niistä.

Teksti ja kuvat: Janne Antila

Vuoden katukalastajien välineistöä: kelaonki ja jigi.