Suomen ympäristökeskuksen tutkija Jarno Turunen on tutkinut väitöstyössään maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutuksia jokien ekosysteemien toimintaan, elinympäristöihin ja eliöihin, kuten vesikasveihin ja pohjaeläimiin. Väitöstutkimuksen mukaan virtavesien kunnostuksessa avainasemassa on ympäröivältä valuma-alueelta tulevan maatalouden hajakuormituksen vähentäminen. Lisäksi tutkittiin uoman kunnostustoimien vaikutuksia metsäojituksista hiekoittuneiden purojen eliöihin ja niiden elinympäristöihin. Tutkimustulosten perusteella puroihin kannattaa lisätä sekä kiviä että…

Mäntyharju on pieni ja idyllinen pitäjä eteläisessä Savossa. Talvisin unelias, mutta kesäisin runsaslukuisten mökkiläisten rikastuttama. Runsaasti jylhää luontoa ja lukuisia antoisia kalavesiä. Siis sellainen kuin niin moni muukin suomalainen paikkakunta. Mielenkiintoisia virtavesiäkin Mäntyharjulta löytyy. Vaikka omalta kotipaikkakunnaltani kertyy Mäntyharjulle matkaa töin tuskin sata kilometriä, ovat alueen virtavedet jääneet minulle koko lailla vieraiksi. Jotenkin sitä vain…

Pohjois-Ruotsissa virtaavan Lainiojoen latvavedet ovat pitkään olleet suomalaisten kalastajien suosiossa. Valuma-alueen latvat sijaitsevat kuuluisalla Sandåslandetin eli hiekkaharjujen seudulla, joka kuvaillaan ruotsalaisessa kalastuskirjallisuudessa yhdeksi maan parhaista kalastuskohteista. Lainiojoki alkaa Tavva- ja Rostojoen yhtymäkohdasta jatkuen alavirtaan. Luonteeltaan latvavedet ovat tunturialueella virtaavia kirkkaita vesiä. Pitkä sivujoki laskee Tornionjokeen noin kaksisataa kilometriä etelämpänä. Yläjuoksu sijaitsee Kiirunan ja alajuoksu Pajalan…