Kalastusta kansallismaisemissa Olavinlinnan vesillä – Isoilla jigeillä kookkaita kuhia

Olavinlinna sijaitsee keskellä hyvää kalavettä.

Kuuluisa Kyrönsalmen virta aukenee nykyään kalastajien ulottuville osana Savonlinnan viehekalastusaluetta.

Aina hyvälle kalapaikalle pääsy ei edellytä sitä, että on ensin autoiltava kuoppaisia ja kivisiä kärrypolkuja ja paarustettava vielä pari kilometriä lähes läpitunkematonta ryteikköä, jotta olisi jokirannassa.

Toki vaikea saavutettavuus tarkoittaa usein myös pienempää kalastuspainetta ja sitä kautta suurempia saaliita, mutta myös aivan taajamien, jopa kaupunkialueiden, läheisyydestäkin voi löytää ässäpaikkoja, joilla kalastajia ei ole jonoksi asti.

Yksi tällainen paikka löytyy Savonlinnasta, aivan kuvauksellisen Olavinlinnan tuntumasta. Niin sanottu Kyrönsalmen virta tai Linnanvirta, kuten sitä kuuluu myös kutsuttavan, tarjoaa etenkin jigikalastajalle oivallisen mahdollisuuden kookkaisiin kuhiin ja ahveniin.

Kuhia jigaamalla

Koska itse linnasaarelle ei ole kalaan menemistä täytyy kalastajan hankkiutua ”vastarannalle”, jonka kallioisilta törmiltä löytyy pienellä vaivannäöllä aimo tukku oivallisia heittopaikkoja. Ranta on hiukan vaikeakulkuista täälläkin, ja etenkin liukkailla kallioilla liikuskellessa on syytä kiinnittää huomiota varovaisuuteen.

Mutta minkälaisia saaliita Linnanvirta oikeastaan antaa? Ainakin hyvänkokoisia kuhia, jotka tavoittaa kenties helpoiten jigikalastamalla.

Toki ahvenia ja haukiakin saattaa siunaantua kuhanjigailun sivusaaliina. Saattaa lisäksi hyvinkin olla, että virtaava salmipaikka houkuttelee silloin tällöin myös jalokaloja kalastajien tavoiteltaviksi.

Raskaat jigipäät avain onneen

Kyrönsalmen virta on profiililtaan kohtalaisen syvää ja virtaamaltaan suhteellisen rauhallista. Syvyyden ja virtaaman tähden jigikalastajan on syytä varustautua suhteellisen raskailla jigipäillä, sillä kala tuntuu usein nappaavan aivan pohjan tuntumasta.

Kauasheittoisesta kalustostakaan ei ole haittaa, joskin kaloja tavoittaa kyllä myös rannan läheisyydestä. Pitkävartinen haavi joka tapauksessa helpottaa myös kalastamista.

Isoilla jigeillä kookkaita kuhia

Olen koettanut tarjota Linnanvirran kaloille myös lippa- ja lusikkauistimia, mutta parhaisiin tuloksiin olen silti yltänyt jigaamalla. Oman jigipakkini valikoima koostuu lähes yksinomaan K.P Baitsin jigeistä, mutta kaikkia yleisestikin toimivia merkkejä ja värejä kannattaa toki kokeilla.

Osin raskaiden jigipäiden takia käyttämäni jigit ovat yleensä kookkaamman puoleisia. Tiedä häntä, mutta ehkä juuri siitä syystä alamittaisia kuhia on tarttunut koukkuihini Linnanvirralla harvoin.

Filekoon juhat ja ahvenet mukava bonus

Takavuosina Linnanvirta oli allekirjoittaneelle todellinen lähikalastuskohde. Opiskelijakämppäni sijaitsi muutaman minuutin kävelymatkan päässä rannasta ja kuhien kiusana tuli tällöin notkuttua paikalla useampana iltana viikossa.

Yleensä sain kalastaa rauhassa, muita onnenonkijoita näkyi paikalla harvoin. Toki kotiin tuli usein poistuttua tyhjin käsin, mutta ajoittaiset fileekoon kuhat ja ahvenet toivat toisinaan illalle mukavan bonuksen.

Kyrönsalmen virta keskellä Savonlinnaa tarjoaa etenkin jigikalastajalle mahdollisuuden kookkaisiin kuhiin ja ahveniin.

Kiehtova lähikalastuskohde

Vaikka kyllä Linnanvirran rantakallioilla viihtyy, vaikka saalista ei siunaantuisikaan. Aivan kivenheiton päässä nököttävä Olavinlinna antaa paikan kalastukselle tai ihan vain yleiselle tunnelmoinnille aivan oman viehätyksensä.

Harvoin sitä pääsee kalastamaan yhtä historiallisissa maisemissa, ja kun kalaakin on luvassa, voi Linnanvirtaa pitää kaiken kaikkiaan oivallisena ja kiehtovana lähikalastuskohteena.

Lupahinnat eivät rasita kukkaroa

Linnanvirran lupahinnatkaan eivät rasita kukkaroa liikaa. Kaiken lisäksi lupa-alue on varsin kattava, joten samaan hintaan pääsee Linnanvirran lisäksi koluamaan Pihlaja- ja Haukiveden ottipaikkoja varsin laaja-alaisesti.

Katso lisätietoa lupaehdoista ja kalastusalueesta osoitteesta: www.viehekalastusalue.com.

Teksti ja kuvat: Ilkka Heikkinen