Itämeren lohen ruskuaispussipoikasten M74-kuolleisuusprosentti voidaan laskea mädin tiamiinin pitoisuudesta Luonnonvarakeskuksessa (Luke) kehitetyn uuden mallin avulla. Tiamiinipitoisuudet voidaan mitata heti kudun jälkeen syksyllä, eli yli puoli vuotta ennen kuin M74-kuolleisuus voidaan todeta ruskuaispussipoikasista.
M74-oireyhtymä on Itämeren lohen lisääntymishäiriö, jonka aiheuttaa runsas rasvainen kalaravinto. Tämän seurauksena mädissä on liian vähän B1-vitamiinia eli tiamiinia, ja poikaset kuolevat ruskuaispussivaiheen aikana.
Jo aiemmin M74-oireyhtymästä kärsivien emojen lukumäärä on pystytty ennustamaan mädin tiamiinista. Nyt koostettu malli mahdollistaa yksittäisten emolohien jälkeläisten M74-kuolleisuusprosentin arvioinnin kustannustehokkaasti ilman yli puoli vuotta kestävää mätimunien ja ruskuaispussipoikasten haudontaa.
Uusi malli auttaa lohikantojen hoidossa ja hyödyntämisessä
”Malli perustuu laboratoriohaudonnassa ruskuaispussipoikasten M74-oireista ja kuolleisuudesta 16 vuoden aikana saatujen tulosten vertaamiseen hedelmöittämättömän mädin vapaan tiamiinin pitoisuuksiin. Uusi malli auttaa lohikantojen hoidossa ja hyödyntämisessä”, kertoo johtava asiantuntija Petri Heinimaa Lukesta.
Tiamiini-malli esitellään heinäkuussa 2021 ilmestyneessä tieteellisessä artikkelissa, jossa on myös yhteenveto M74-oireyhtymän vaihtelusta ja vaihtelun syistä sekä poikaskuolleisuudesta yli 30 vuoden ajalta (1985–2020).
Lohen ja ravintokalojen koko vaikuttaa M74:n voimakkuuteen
Lohen tärkeimmistä ravintokaloista, kilohailista ja silakasta, kilohailit ovat rasvaisempia, ja nuorissa kilohaileissa on rasvaa kaikkein eniten. M74-oireyhtymää ilmenee enemmän silloin, kun kilohailista on syntynyt suuria vuosiluokkia, ja etenkin kun kilohailia hyödyntävät turskakannat ovat olleet heikot.
”Lohen ja sen ravintokalojen koko vaikuttaa M74-oireyhtymän voimakkuuteen. Pienemmät lohet pystyvät syömään pelkästään pieniä kaloja, eli lähinnä pieniä kilohaileja. Sitä vastoin isot lohet voivat syödä myös isompia kilohaileja ja silakoita. Silloin kun meressä on paljon rasvaa sisältäviä nuoria kilohaileja, isotkin lohet syövät pääosin niitä”, selventävät M74-tutkimuksia Lukessa tehneet filosofian tohtori Marja Keinänen ja dosentti Pekka Vuorinen.
Koska suurin osa kaikkien Perämeren jokien lohista vaeltaa syönnösvaelluksellaan eteläiselle Itämerelle, M74-kuolleisuus vaihtelee eri jokien lohissa vuosittain samalla tavoin. Vuosien sisäinen vaihtelu johtuu lohien vaelluseroista ja siten niiden ravintonaan käyttävien kalojen eroista.
Luke ennustaa ja seuraa M74-oireyhtymän esiintymistä
Ruskuaispussipoikasten lisäksi myös emolohet, naaraat ja koiraat, voivat kärsiä tiamiininpuutoksesta. Niillä oireyhtymä ilmenee passiivisuutena ja kylkiuintina, ja ne voivat kuolla jo ennen kutua.
M74-kuolleisuus on vaihdellut lähes 60 prosenttia peräkkäisissä lohen kutuvuosiluokissa, ja sen esiintyvyys voidaan ennustaa vain yhdessä lohen kutuvuosiluokassa kerrallaan.
”M74:n esiintymistä ja kuolleisuutta on ennustettava ja seurattava vuosittain. M74-oireyhtymä on uhka niin luonnonvaraisille lohikanoille kuin kalanviljelyssä poikastuotannolle luonnonemoista saadusta mädistä. Pahimmillaan suurin osa lohien ruskuaispussipoikasista kuoli useana vuonna M74-oireyhtymään 1990-luvulla, ja lohikantojen elvyttäminen vaati mittavia taloudellisia ponnisteluja. Vuosina 2016–2019 keskimääräinen M74-kuolleisuus oli 7–27 prosenttia”, Petri Heinimaa toteaa.
