Teksti ja kuvat: Juha Ojaharju

Karpinonginta on Suomessa melko pieni laji. Sen harrastajat ovat kuitenkin asialleen omistautuneita, eikä ihme, sillä karppia onkiessa voi kokea huikeita elämyksiä. Karpit ovat usein isoja ja todella vahvoja. Siiman päässä ne tarjoavat todella kovaa kyytiä.

Kesäillan hiljaisuus rikkoutuu äkisti, kun järven rannassa alkaa kuulua kovaäänistä piippausta. Ääni kuuluu sekä vapatelineeseen kiinnitetystä hälyttimestä että Janilla olevasta vastaanottimesta. Äänen lisäksi hämärtyvässä illassa näkyy myös valon välkettä. Jokaisella hälyttimellä on oma väri ja vastaanottimessa vilkkuu nyt punainen.

Juoksemme puiden lomitse kohti rantaa, samalla kun hälyttimen piippausääni jatkuu edelleen kovana. Vapojen luokse päästyämme ei ole epäselvyyttä, mihin vapaan tärppi on tullut, sillä yhden kelan puola pyörii vimmatusti kalan viedessä siimaa ulos. Jani tarttuu vapaan ja kiristää kelan jarrua. Jo seuraavassa hetkessä vapa on isolla kaarella. Samalla piippaus loppuu ja sen tilalla alkaa kuulua kelan jarrun naksutus.

Urpojen kanssa ongella

Edellä oleva tapahtumasarja on ensimmäiseltä onnistuneelta karppireissultani, joka tapahtui edelliskesänä. Urpoerämies -tiimin Jani, Olavi, Pauli ja Teo olivat olleet aikaisemmin keväällä kanssani säyneitä onkimassa ja nyt olin vastavuoroisesti lähtenyt heidän mukaansa onkimaan karppia. Vaikka olin aikaisemminkin ollut muutaman kerran karppia onkimassa, oli suurkalarajan ylittävä karppi vielä saamatta. Nyt siihen oli erinomaiset mahdollisuudet.

Paikka oli asiaankuuluvasti ennakkomäskätty, keli oli helteinen ja tunnelma sekä odotukset korkealla. Kohdejärvessä oli kuulemma isoja karppeja.

Kävelimme jonossa metsän läpi raskaita kantamuksia kantaen. Helteinen keli alkoi todella tuntua kropassa. Tämä kuului kuitenkin asiaan: yön yli suuntautuvalla karppireissulla tarvitaan tavaraa ja ne on jokaisen itse kannettava rantaan.

”Oikaistaan tuosta läpi, niin päästään suorempaa reittiä” kuului ensimmäisenä kulkevan Janin suusta.

Oikopolku muuttui kuitenkin pian melkoiseksi ryteiköksi, eikä se ainakaan nopeuttanut perille pääsyä. Lopulta onkipaikalle saavuttuamme olivat kaikkien paidat hiestä märkänä ja mielessä vain yksi asia: nyt oli päästävä uimaan.

Välineet vireeseen

Uinnin jälkeen olo oli taas virkeä. Seuraavaksi piti laittaa vavat pyyntikuntoon. Pauli kaivoi rigikukkarostaan rigin ja näytti sen virityksen. Ronnie-rig oli jo jonkin aikaa ollut Urpoerämies-porukan luottorigi, joten sillä mentiin myös tällä kerralla. Syötiksi vielä perusvarma ananaksen makuinen pop-up boilie. Tällä setillä pitäisi karppi nousta.

Pauli osoitti järven selällä noin sadan metrin päässä kelluvia lumpeita. Niiden viereen oli edellisinä päivinä mäskätty ja sinne pitäisi myös rigi syötteineen heittää. Ensimmäinen heitto jäi hieman vajaaksi, niin myös toinen. Kolmas heitto meni muutaman metrin päähän, mutta Pauli ei ollut tyytyväinen.

”Melko hyvä, mutta ei tarpeeksi lähelle. Ota uusiksi”, kuului komento.

Neljäs heitto osui juuri siihen mihin piti ja se sai myös Paulin hyväksynnän. Laitoin vavan vapatelineeseen ja kytkin hälyttimen päälle.

Arvotut paikat

Tällä aikaa myös Jani ja Olavi olivat saaneet omat vapansa käyttökuntoon. Seurasi onkipaikkojen arvonta, joka tapahtui kivi-sakset-paperi -menetelmällä. Aikaisempien kokemusten perusteella tietyt kohdat olivat parempia kuin toiset ja kaikki halusivat tietenkin parhaille paikoille.

Olavi jäi arvonnassa viimeiseksi, mutta ei jostain syystä vaikuttanut pistävän asiaa ollenkaan pahakseen. Päinvastoin mies ihmetteli, eivätkö muut tajunneet hänelle osuneen onkipaikan erinomaisuutta. Olavi tuntui tietävän jotain, mitä muut eivät.

Kun kaikki onget saatiin oikeille paikoilleen pyyntiin, heitettiin kuhunkin kohtaan vielä parikymmentä boilieita ja hieman pellettejä.

Ensimmäinen kala

Ilta kului pakollisten toimien parissa. Tehtiin ruokaa, viritettiin riippumatot nukkumavalmiiksi ja juteltiin kalastuksesta sekä kaikesta muusta tärkeästä. Hälyttimet pysyivät mykkinä koko illan ja vähän puolenyön jälkeen kömmimme nukkumaan. Oletuksena tai ainakin toiveena oli, että herätys tulisi jossain vaiheessa yötä hälyttimen pärähtäessä soimaan.

Näin kävikin. Kello oli puoli viisi aamuyöllä, kun heräsin vireisen riippumaton suunnasta kantautuvaan hälyttimen ääneen. Pääsin lopulta ulos riippumattoa ympäröivän hyttysverkon suojista ja juoksin sukkasillani kohti rantaa. Olavi oli ollut minua vikkelämpi ja oli jo rannassa vapa kädessään. Siima oli kireällä ja vapa luokilla.

Pauli tuli paikalle haavin kanssa ja Jani alkoi viritellä vapautusmattoa ja punnitusvälineitä valmiiksi. Kala oli selvästi iso ja voimakas. Väsytys sujui kuitenkin hyvin, eikä karppi päässyt uimaan itseään kasvillisuuden sekaan jumiin. Lopulta Olavi sai sen lähelle rantaa, josta se muutaman yrityksen jälkeen saatiin haaviin.

Kala lepäsi hetken haavissa, minkä jälkeen se nostettiin vapautusmaton päällä olevaan punnituspussiin. Punnituspussi sisältöineen nostettiin kolmijalassa roikkuvaan puntariin. Karpin painoksi saatiin todella komeat 17 kiloa ja muutama gramma päälle. Olipa todella hieno avauskala.

Hiljainen aamu kääntyy riemuksi

Loppuyön saimme nukkua rauhassa, tosin nukahtaminen oli moisen herätyksen jälkeen vaikeaa. Aurinko oli noussut jo korkealle, kun lopulta heräsin. Hiljalleen myös kaikki muut heräilivät ja tulivat rantaan.

Alkoi näyttää siltä, että lisää tärppejä ei enää tulisi. Kukaan ei sanonut sitä ääneen, mutta kaikki tiesivät, että karpit ovat aktiivisimmillaan pimeän ja hämärän aikaan. Nyt kello oli jo yli yksitoista.

Aamukahvi valmistui Trangiassa. Istuskelimme Paulin kanssa vapatelineen vieressä kahvia hörppien ja kaikenlaista jutellen. Yhtäkkiä yksi hälyttimistä alkoi soida. Minun vapani!

”Vihdoinkin. Nyt on suurkarppiin mahdollisuudet,” sanoin Paulille.

Tartuin vapaan ja kytkin baitrunnerin pois.

Siiman päässä tuntui raskasta painoa, raskaampaa kuin ikinä ennen.

”Älä päästä sitä lumpeisiin,” varoitteli Pauli.

Mutta karppi oli jo siellä, vaikea sitä oli estää. Lumpeiden varret kuitenkin katkeilivat yksi kerrallaan ja pian karppi oli taas vapaassa vedessä.

Lumpeikossa riehuminen oli ilmeisesti karsinut karpilta kovimmat menohalut, mutta kyllä sillä silti vielä virtaa riitti. Hetket ennen haaviamista olivat hermoja repiviä, mutta lopulta karppi oli turvallisesti haavissa. Jännitys vaihtui saman tien huikeaan helpotuksen ja onnen tunteeseen. Kala oli upean näköinen ja se oli iso, ihan varma suurkala. Jani, Olavi ja Pauli hoitivat punnituksen puolestani. Itse seurasin vierestä kädet ja jalat yhä täristen. 14,6 kilon lukema kuulosti oikein hyvälle.

Onnistuminen vaatii etukäteisvalmisteluja

Karpin saaminen koukkuun on usein pitkän valmistelun ja selvittelyn huipentuma. Karppia saadakseen on nähtävä jonkin verran vaivaa, sekä käytettävä aikaa ja rahaa. Aivan kuten monessa muussakin kalastusmuodossa.

Jotta karppia voi menestyksekkäästi onkia, tulee ensin löytää paikka, jossa niitä elää. Lisäksi on löydettävä sopiva ranta onkimiseen, mikä ei välttämättä ole ihan helppoa. Karppipaikkaa kannattaa hakea istutus- ja koekalastustietojen perusteella. Myös kaikki karppeja koskevat saalistiedot ovat paikkaa etsittäessä kullan arvoisia.

Kun paikka on löydetty, tulee sitä mäskätä ennakkoon. Tämä tarkoittaa syöttien heittämistä onkipaikalle vähintään yhtenä, mieluimmin useampana päivänä ennen ongintaa. Jotta karppi osaa napata koukussa olevaan syöttiin, tulee sen ensin oppia syömään kyseistä syöttiä.
Karppia ongitaan useimmiten boilieilla, joten veteen heitetään nimenomaan niitä. Boilieiden lisäksi voi ennakkomäskäyksessä käyttää esimerkiksi tiikeripähkinää tai pellettejä.

Suomen karppien alkuperä

Karppi on todennäköisesti kotoisin Vähän-Aasian ja Kaspianmeren väliseltä alueelta. Sieltä se on levinnyt ja sitä on levitetty kaikkiin maanosiin Etelämannerta lukuun ottamatta.

Suomeen karppia tuotiin ensimmäisen kerran vuonna 1861 ja uudestaan 1930-luvulla. Kummallakaan kerralla ei onnistuttu muodostamaan lisääntyvää viljelykantaa.

Vuonna 1951 limnologian professori Heikki Järnefelt tuotti Ruotsin Anebodasta Porlan kalanviljelylaitokselle neljänkymmenen yksilön erän karpinpoikasia. Anebodasta tuotiin kolmesataa karpinpoikasta lisää vuonna 1955. Samana vuonna syntyivät jo ensimmäiset karpinpoikaset Porlassa.

Vuonna 1958 tuotiin Porlaan Neuvostoliitosta, Ropshan koeasemalta 450 karpinpoikasta. Nämä karpit olivat kahden eri kannan risteymiä. Tavoitteena oli ollut luoda kestävä karppi, joka pärjäisi myös Pohjois-Suomen vesissä. Ropshan kantaa olevat karpit olivat kyllä kestäviä, mutta Anebodan karppeja hidaskasvuisempia.

Ropshan kantaa olevista karppiemoista luovuttiin Porlan laitoksella vuonna 1977.

Suomessa karppi-istutukset on tehty Porlan kalanviljelylaitoksen kantaa olevilla karpeilla.

Särkikaloihin perehtyneen Jussi T. Pennasen mukaan Anebodan ja Ropshan kannat voivat olla jonkin verran sekoittuneet Porlassa.

Lähde: Karppi Suomessa – Katsaus viljely- ja istutustoimintaan 1951–1981. Ahlfors, Pekka; Kummu, Pekka; Westman, Kai (1987) https://jukuri.luke.fi/handle/10024/536936

Välineet karpin ongintaan

Koska karpinonginta on Suomessa pieni laji, ei siinä käytettävää välineistöä useimmiten löydy tavallisista kalastusvälineliikkeistä, tavarataloista puhumattakaan. Käytännössä välineet hankitaan kotimaisista onginnan erikoisliikkeistä tai tilataan ulkomailta.

Perusvälineistö

Vapa: Karppivapa on keskimäärin 3,6–3,9 metriä pitkä. Vavan jämäkkyydestä kertova testikäyrän (test curve) on suotavaa olla kolmen paunan molemmin puolin. Vavalla tulee pystyä heittämään raskaita kuormia kauas, joten siinä on oltava voimaa.
Kela: Keloina käytetään avokeloja, yleensä kokoluokassa 4000–8000. Helpointa on valita sellainen kela, jossa puola voidaan kytkeä vapaaksi (Baitrunner tai Freespool). Toinen hyvä vaihtoehto on kela, jossa jarru saadaan kiristettyä väsytyskireyteen pienellä pyöräytyksellä (Quick drag reel). Yhdistävänä tekijänä on, että tärpin tullessa kala voi viedä vapaasti siimaa, mutta tartutuksessa jarru saadaan helposti ja nopeasti kireälle.
Vapatuki tai –teline: Suomessa karpinonginnan tärppiväli on useimmiten pitkä; tavallisesti vähintään tunteja, mutta joskus jopa päiviä. Kukaan ei jaksa vahtia vapaa niin pitkään herkeämättä. Siksi karppia ongitaan pohjaongella, jolloin vavat ovat telineessä tai vapatukea vasten ja hälytin ilmoittaa tärpin.
Hälytin: Hälytin kiinnitetään vapatuen tai -telineen päälle. Vapa on hälyttimen päällä ja hälytin rekisteröi siiman liikkumisen. Laadukkaampien hälyttimien herkkyyttä sekä äänen voimakkuutta ja väriä voi säätää.
Haavi: Karpit ovat usein isoja ja vahvoja, joten haavin on oltava tilava ja kestävä. Lisäksi haavin verkon on oltava pienisilmäinen ja solmuton, jotta kalojen pinta ei vahingoitu haavissa.
Vapautusmatto: Kala lasketaan koukun irrottamisen ajaksi kostutetulle vapautusmatolle, joka suojaa kalaa kovalta alustalta. Vapautusmatossa on hyvä olla reunat, jotta karppi pysyy paremmin sen päällä.
Punnituspussi ja vaaka: Valmisteltaessa kuvausta ja punnitusta karppi säilyy sen aikaa hyväkuntoisena ja elinvoimaisena, kun se laitetaan tilavaan punnituspussiin ja pussi veteen.
Syötit: Karpinonginnassa kuluu ennakkomäskäykseen kilokaupalla boilieita, tiikeripähkinöitä ja pellettejä. Koukun kanssa tarjoiltavan syötin tulee erottua edukseen muista syöteistä.
Perusvälineiden lisäksi tarvitset ainakin nämä: boiliepora ja -neula, etupainot (back led), koukkuja, painoja siimaa, tarvikerasia, otsalamppu ja heittoputki tai ritsa.
Varsinaisten kalastusvälineiden lisäksi tarvitaan yön yli karppireissulla monenlaista muutakin, tärkeimpinä teltta tai riippumatto (hammock), eväät, juomista, kamera, varavaaka ja -vaatteet.
Kalastuslupa: Useammalla kuin yhdellä kelaongella onkiminen vaatii vesialueen omistajan luvan. Pelkän kalastonhoitomaksun turvin voi onkia yhdellä kelaonkivavalla kerrallaan.