Aiemmin kuhan kalastusta pidettiin lähinnä uistelijoiden keski- ja loppukesään ajoittuvana harrastuksena. Jigikalastusbuumin myötä myös heittokalastajat ovat päässeet kuhan makuun. Samalla tuloksekas pyyntikausi on laajentunut molemmin puolin kesän kuuminta aikaa kattaen nykyisin lähes koko avovesikauden.

Kuhan kalastus kiinnostaa suomalaisia vuosi vuodelta enemmän. Suotuisien kesien ja istutusbuumin myötä kuhakannat ovat runsastuneet nopeasti avaten kalastusmahdollisuuksia arvokkaana pidetyn saaliskalan jahtaamiseen aiempaa useammassa vesistössä. Eteläisenä lajina pidettyä kuhaa esiintyy nykyään Hangosta aina eteläiseen Lappiin saakka.

Kuha menestyy kaiken kirjavissa vesistöissä, mutta niiden erilaiset näkösyvyydet vaikuttavat merkittävästi lajin suosimiin syvyyksiin. Vesistön tyyppi ja vuorokaudenaika vaikuttavat vahvasti siihen, löytyvätkö kuhat pinnasta, välivedestä vai pohjalta. Lisäksi kalastajan on tärkeää tunnistaa lajille ominaiset kutu-, syönnös- ja talvehtimisvaellukset.

Eläinmaailman pelisääntöihin kuuluu, ettei virheisiin ole varaa. Niinpä kuhatkin joutuvat ensimmäisinä vuosina välttelemään isompien petojen saaliiksi joutumiselta. Kun tässä jutussa kuhien olinpaikoista puhutaan, tarkoitetaan niissä lähtökohtaisesti mitan täyttäneitä, mutta alle kahden kilon kuhia. Sitä suuremmaksi kasvettuaan kuhien predaatiouhka hälvenee ja käytös sekä olinpaikat voivat merkittävästi erota pienemmistään.

Kuhaa voi pyytää menestyksekkäästi monin tavoin, mutta tässä jutussa keskitytään antamaan vinkkejä, milloin niitä kannattaa uistella ja milloin kalastaa jigeillä. Karkeana ohjenuorana voi pitää, että uistella voi pohjasta pintaan koko vesikerroksessa ja heittojigaus on avain aktiivisille pohjakuhille. Vertikaalijigaamalla on puolestaan parhaat mahdollisuudet tavoittaa apaattisempia kuhia.

Tässä jutussa ei syvennytä eri pyyntimenetelmien esittelyyn, vaan kuhan uistelusta ja vertikaalijigauksesta voi lukea lisää Vapaa-ajan Kalastajan kesänumerosta 3/2015.

”Kausi käynnistyy
verkkaisesti”

Kuhan kalastajalla ei ole hauki- ja siikakollegan kaltaista hoppua jäistä vapautuville avovesille. Kylmästä kohmea kuha on ensimmäiset viikot erityisen haasteellinen pyydettävä, eikä sitä muun kalastuksen sivutuotteenakaan juuri saada. Talven jäljiltä kuhat saattavat edelleen olla tiheissä parvissa, jollaisen kohdalle oikeana hetkenä osuva kalastaja voi erehtyä väittämään varhaista kevätpyyntiä lastenleikiksi.

Joskushan aktiivisuusjaksot ovat kylmässä vedessä harvassa, eivät niiden olinpaikatkaan ole helpoimmasta päästä ymmärtää. Takavuosilta muistuu mieleen seuraavia alle viisi asteisessa vedessä tehtyjä paikkahavaintoja: metrisessä merivedessä majaillut kuhaparvi, kuoreiden perässä virtavesiin nousseet kuhat, reittiveden talvimontussa edelleen jurnuttaneet yksilöt sekä lähes pintakalvossa sameassa järvivedessä keijuneet kuhamammat. Edellä mainittujen perusteella lämmin vesi ja helppo ravinto ohjaavat alkukaudesta kuhan liikkeitä. Niistä on kalastajankin syytä ottaa kalastuspaikkakohtaisesti selvää.

Kevään edetessä kuhien liikkeisiin alkaa vaikuttaa lähestyvä kutuaika ja ne alkavat saapua lisääntymisalueiden läheisyyteen. Kuhat ovat seurantatutkimuksien perusteella kutupaikkauskollisia, eli ne palaavat vuodesta toiseen lisääntymään samoille alueille. Samoin niillä on tapana viettää talvet toistuvasti samoissa syvänteissä. Alueiden välinen etäisyys voi merellä ja reittivesissä olla kymmeniä kilometrejä, joten kutuvaeltajaksi voidaan kuhaakin nimittää.

Kalastuksellisesti liikekannalla olevien kalojen tavoittaminen vaatii hyvää ajoitusta ja paikkatietoa. Vaellusreittien ja lyhyiden levähdyspaikkojen opettelu on työlästä, mutta juonen päästä kiinni saatuaan on seuraavina vuosina mahdollisesti jo helpompaa.

Koiraat ärhäkkänä kudun aikaan

Lajityypilliseen tapaan kuhakoiraat ovat ärhäköitä kutuajan ollessa käsillä. Pintaveden lämmettyä noin kymmeneen asteeseen ne hakeutuvat kovapohjaisille pakoille ja hitaiden virtojen matalille alueille nahistelemaan parhaista pesäpaikoista. Lämpiminä keväinä ja nopeimmin lämpenevissä vesistöissä etujoukot saapuvat kutupaikoille heti toukokuun alussa.

Varsinainen kutu tapahtuu noin kolmetoista asteisessa vedessä, jolloin onnekkaimmat koiraat saavat yöseuraa mätiä kantavista naaraista. Aikaisimmillaan kutu voi alkaa toukokuun puolivälissä, mutta kirkkaammissa vesissä, pohjoisemmassa Suomessa ja viileänä kesänä se venähtää jopa juhannuksen yli.

Kututapahtuman jälkeen koiraat jäävät vartioimaan jälkikasvun kehittymistä viikon parin ajaksi. Kiukkua on sen verran paljon, että airoista ja jalkateristä alkaen kaikki pesän lähelle erehtyneet saattavat saada osansa kuhan terävistä naskaleista. Sanomattakin on selvää, että vieheetkin saisivat silloin kyytiä. Vastuullinen kalastaja jättää kuitenkin kutukalojen pyynnin väliin ja valitsee kalastuksen kohteeksi jo kuteneet yksilöt tai muita lajeja.

Kudun jälkeinen
ison kalan ikkuna

Alkukesä tarjoaa loistavan mahdollisuuden suurkuhan pyyntiin. Kudulta palanneet kookkaat naaraat sekä pari viikkoa myöhemmin syönnösalueille vaeltavat urokset tankkaavat aktiivisesti ravintoa, jotta palautuminen kuturasituksesta olisi nopeaa. Alkukesä heittää kuitenkin haasteen – kalat täytyy löytää.

Keskikesän perinteisillä selkävesillä uistimia saa yleensä uittaa vailla kalojen huomiota. Alkukesästä uistelijan kannattaa etsiä kaloja kutualueiden läheisten karikkojen kupeista sekä kutualueiden läheisten syvänteiden reunoilta. Kudun jälkeen ravintoa tankkaavat kuhat voi löytyä matalasta, jopa alle kolmen metrin vedestä. Sameissa vesissä kesän ensimmäiset hellepäivät houkuttelevat kalat pintaan, mutta muutoin kannattaa uistella pintakerrosta syvemmältä.

Liekö kudun läheisyys vaikuttavana tekijänä, mutta kuhat ovat alkukaudesta huomattavasti rohkeampia kuin keski- ja loppukaudesta. Nälkäisille kesäkuun kuhille uistimet saavat olla kookkaita, jopa perinteisten haukiuistinten kokoluokkaa (14–20 cm).

Kudun jälkeinen ison kalan ikkuna kiinnostaa myös jigikalastajia. Mätitaakasta vapautuneet naaraat jäävät hetkeksi kutumatalien liepeille pohjalle makaamaan. Heittotärpit ovat harvemmassa, mutta sitäkin rajumpia.

Vertikaalijigaaja voi yrittää tavoittaa jo väliveteen siirtyneitä kaloja, mutta lähellä pintaa olevien mammojen ”päälle pääsy” on haastavaa ja kelialtista. Uisteluvinkkien tapaan jigaajien kannattaa rohkeasti suosia suurikokoisia kumeja.

Keskikesän uistelusesonki

Kalenterisivun kääntäminen heinäkuun puolelle on edelleen monille merkki kuhakauden alkamisesta. Hellekalaksi mielletty laji on kutupuuhansa pitkälti päättänyt ja siirtyy saalistamaan ulappavesille. Kuhan tankkausjakso ja suomalaisten lomarytmiikka osuvat tällöin paidan ja pepun tavoin sopivasti yhteen.

Keskikesä on uistelijalle perinteisesti ollut kalastuksen huippusesonkia. Lämpiminä kesinä kalastus on tuottoisaa ja uistella voi vaikka ilman painotusta, kun vain valitsee ajan, jolloin kalat ovat pinnassa. Vaikka suurimpien yksilöiden saaminen siiman päähän vaatii työtä ja usein yövalvomisiakin, niin mukavaa ”syömäkalaa” tavoittaa kohtuullisen helposti.

Lämpimät ilmat ja leudot tuulet ovat keskikesän kuhanuistelijan parhaat kaverit. Voimakkaasti kerrostuva vesi vetää kuhat syömään pinnan läheisyyteen lämpimään veteen illan tullen.
Viileinä kesinä vesi ei pääse kerrostumaan kunnolla ja kalat voivat oleilla missä syvyydessä tahansa. Yleensä tuolloin kannattaa uistella pintakerrosta syvemmältä. Olipa kesä lämmin tai kylmä, kuhat kerääntyvät lämpimän veden alueelle. Useimmiten tämä tarkoittaa tuulen alapuoleisia alueita, jonne lämmin pintavesi on kerääntynyt. Sieltä löytyvät myös pikkukalaa tankkaavat kuhat.

Viime vuosina tuulet ovat lisääntyneet, mikä sekin sotkee vesipatjan kerrostumista. Sekoittunut vesimassa aiheuttaa uistelijalle todellisen haasteen. Kalat voivat oleskella missä tahansa syvyydessä, eikä yhtä ja ainoaa hyvää vetosyvyyttä tunnu löytyvän. Tuulisena aikana uistimia kannattaakin uittaa lähes koko lämpöisen vesimassan alueella. Yksi kala tulee pinnasta ja toinen kahdeksan metrin syvyydestä.

Keskikesällä uistimet saavat olla kuhan ravintoa jäljitteleviä sekä vilkasuintisia. Useimmiten käytetään 9-13 sentin pituisia vieheitä. Oikein ronkelille kuhalle jopa pienemmät vieheet saattavat olla avain iskurefleksin herättämiseen.

Pohjakuhat ovat
kesäjigaajan mieleen

Suomen suvessa jigaajan on syytä keskittää kalastus kuhan öisen saalistusjakson molemmin puolin. Kuhien päiväunilta herääminen alkaa yllättävän varhain, siinä iltapäiväkolmen tietämillä. Aktiivisuus kasvaa iltaa kohden ja kuhat lyövät kiivaasti heitto- ja vertikaalijigeihin.

Kuhien väliveteen nouseminen keskeyttää tehokkaan pohjakalastuksen, mutta se jatkuu jälleen aamun ensimmäisinä valoisina tunteina. Tyypillisiä paikkoja ovat rinteiden alareunat ja syvemmät kovan pohjan alueet, joissa kuhat voivat olla suuriksi parviksi kasaantuneina.

Ulapoiden lisäksi virtaavat vedet vetävät kuhia puoleensa. Varsinkin sisävesillä salmet ja jokisuut ovat lähes varmoja ottipaikkoja, joihin kuhat saapuvat saaliskalojen perässä. Samoilla paikoilla voi olla niin ajopilkkijät, uistelijat kuin eri muodoin jigaavatkin. Oleellista on valoisan aikana saada viehe virran vastusta suojaavan pohjan lähelle. Hämärä rohkaisee virtapaikoissakin kuhaa liikehtimään kohti matalampia alueita, joten ottisyvyys voi nopeasti puolittua auringon painuessa untenmaille.

Vaikka vuosituhannen vaihtumisen jälkeen hellekesät ovat olleet pitkäaikaisia tilastoja tiheämmässä, on sekaan mahtunut kylmiäkin. Perinteiseen kesäyönuisteluun satsaava taatusti manaa huonoa saalisvuotta, mutta viereisen veneen jigimies on toista mieltä.

Hellelukemien alle jäävä vesipatsas rajoittaa nälästä huolimatta kuhien halukkuutta irtautua pohjalta. Tällöinkin lähestyvä pimeys liikuttaa kuhia lähemmäksi pintaa, mutta siirtyminen tapahtuu rinteitä pitkin. Niinpä kuhat ovat jigikalastajan tehokkaasti saavutettavissa myöhään iltaan, kunhan on kärryillä hämärävaelluksen rytmiikasta. Ennakkoluuloton kumin käyttäjä voi yhyttää aktiivisia kuhia jopa alle kahden metrin vedestä yön pimeydessä.

Uistelijan kausi jatkuu
kuhien etsimisellä

Elokuussa kesäiltojen tummetessa ja vesien viiletessä perinteinen kuhanuistelijan kausi on päättymässä. Pinnassa tai pinnan läheisyydessä uitetut uistimet pyytävät usein tyhjää, mutta sopivalla painotuksella ja kalojen etsimisellä uistelukausi voi jatkua tuottoisana. Kuhat seuraavat edelleen ravintoa ja etsivät sitä mielellään lämpimän veden alueilta. Päiväveto pohjan läheisyydessä on varmin tapa tavoittaa syyskesän kuhat.

Kuhat oleilevat usein myös välivedessä, joten kaikuluotaimen kertomaa kannattaa uskoa. Kokeile pohjan läheisyydessä uistelun lisäksi virittää pyytöjä pikkukalaparvien tai suurempien kaikukaarien syvyyteen.

Uistimet saavat olla edelleen kuhan saaliskalan kokoisia ja suhteellisen vilkasuintisia. Kuore-, muikku- ja särkikalavesistöissä perinteinen uistimen koko on 9-13 senttiä.

Jigaajalle alkusyksy
on odotettua pyyntiaikaa

Monelle jigaajalle loppukesä ja alkusyksy ovat odotettua pyyntiaikaa. Lämpimähkö vesi pitää kuhien saalistusaktiivisuutta yllä ja syönti voi olla hyvää keskellä päivääkin. Kesän virtapaikat eivät kuitenkaan enää saalista anna, vaan kalastus keskitetään loiville rinteille ja syvempien pakkojen reunamille.

Elokuussa kuhat saattaa yllättäen löytää myös alkukesän kutupakkojen luota, joihin ne tuntemattomasta syystä voivat niin järvillä kuin merelläkin hetkeksi palata. Kesän jäljiltä vesistöt ovat täynnä pieniä kalanpoikasia, joten jigivalinnoissa ei kannata epäröidä pientenkään, noin viiden sentin häntien käyttöä.

Oman haasteensa pyyntisyvyyden löytämiseen tuo vesistön happitilanne. Erityisesti pienikokoisissa sekä rehevissä järvissä voi happi vähetä tai kokonaan loppua syvänteistä voimakkaan biologisen hapenkulutuksen takia. Mikäli kuhat joutuvat henkensä pitimeksi hakeutumaan selvästi haluamaansa matalampaan veteen, voi syöntihalukkuudessa ilmetä taukoja.

Täyskierron myötä
kuhat siirtyvät pohjaan

Syksyinen täyskierto alkaa elo-syyskuun vaiheilla, kun viilentynyt pintavesi painuu syvyyksiin syrjäyttäen samalla kevyemmän ja lämpimämmän alusveden. Kierto tuo helpotusta pohjien happivajeeseen ja tasaa samalla koko vesipatsaan lämpötiloja.

Kuhalle myllerrys on merkki kesän päättymisestä. Viimeistään tässä vaiheessa ne alkavat viettää enemmistön ajasta pohjan tuntumassa. Vaikka samalla kuhien kuonon kärki kääntyy hiljalleen kohti talvehtimisalueita, ei kalastuskautta kannata suinkaan vielä lopettaa.

Kirkkaimpia vesiä lukuun ottamatta kuhat viihtyvät vielä kalastuksellisesti mielekkäissä, alle kymmenen metrin vesissä. Olinpaikat eivät ole välttämättä pohjanmuodoista riippuvaisia, vaan parveutuneiden saaliskalojen liikkeet vetävät kuhia puoleensa.

Kartan mukaan tylsän tasasyvyisen alueen pohja voi paljastua petojen täyttämäksi, mikäli lähellä on ravintoa tarjolla. Niin sanottujen banaanien, eli kaikuluotaimessa näkyvien kalakaikujen irrallaan olo pohjaviivasta on rohkaiseva merkki kuhien aktiivisuudesta. Heitto- ja vertikaalijigaajan ei silloin tarvitse kummoisia temppuja tehdä saalista saadakseen.

Syksyn tullen hyvät kuhapäivät ovat alati harvemmassa. Mikäli kalojen olinpaikka on löydetty, mutta kalantulo takkuaa, on uittoa rauhoitettava. Heittojigaajan kannattaa vaihtaa rauhallisesti uiviin häntiin ja keventää jigipään painoa. Vaihtoehtoisesti voi kokeilla ylisuurella päällä jigin hidasta raahaamista pohjaa pitkin.

Vertikaalijigausta harrastava puolestaan minimoi vavalla tehtävän uittoliikkeen ja vaihtaa jigin kokoa pienempään. Oikeiden uittotekniikoiden löytyminen palkitaan toivottavasti tärpeillä, jolloin voidaan siirtyä oikean ottivärin etsimiseen kalapäivän pelastamiseksi. Varmoja värivalintoja ei kuhan jigipyynnissä ole olemassakaan, mutta karkeasti vivahteet siirtyvät kesävesien räikeistä kohti luonnollisempia ja toisaalta tummempia sävyjä.

Kylmän veden haasteet

Lokakuussa vesien jäähtyessä lähelle kymmentä astetta kirkasvetisillä järvillä kalastajat alkavat keskittyä lohensukuisten pyyntiin. Sameammissa, etenkin savisameissa vesissä, kuhan uistelu voi sen sijaan olla vielä tuottoisaa. Syksyllä uistelijalta vaaditaan pitkää pinnaa, sillä saaliittomat päivät eivät ole tavattomia. Kalojen syöntipiikit päivän aikana voivat olla lyhyitä, mutta myös erityisen kiivaita.

Loppukaudesta kalat oleilevat lähellä talvehtimismonttuja ja pysyttelevät lähes aina veden syvemmissä kerroksissa. Uistelijan kannattaa painottaa uistimet kulkemaan kuhien ravintokalojen syvyyteen tai uistella pohjalla makaavia kaloja ärsyttäen. Kuorepitoisissa järvissä kannattaa seurata erityisesti niiden oleskelusyvyyttä. Helpointa uistelu on tasasyvyisten pohjien läheisyydessä.

Erityisesti aurinkoisella ilmalla vieheiden tulee uida todella lähellä pohjaa, mielellään alle metri sen yläpuolella. Pilvisellä kelillä kalat saattavat irrota pohjasta välivesikerrokseen, joten uistele tuolloin myös pikkukalaparvien tuntumasta.

Veden jäähtyessä uistelunopeutta kannattaa pudottaa. Marraskuun kuhat uistellaan vaivaisen 2-2,5 kilometrin tuntivauhdilla uistinten verkkaisesti käännellessä kylkeään. Syysmyöhällä vaaput saavat olla laiskauintisia ja jäljitellä kuhan ravintokohteen kokoa.

Enemmistö jigikalastajista laittaa kuhakauden pakettiin lokakuun tullen. Useimmissa vesistöissä kuhat ovat paenneet turhan syvälle ja matalissa järvissä syöntipäivät ovat turhauttavan harvassa. Alkusyksyn nihkeän päivän vinkeillä voi onnistua kuitenkin myös kylmemmässä vedessä.

Nollapäivän välttäminen onnistuu todennäköisimmin vertikaalijigaajalta, joka malttaa veneellään hitaasti ryömiä kuhien yläpuolella ja odottaa hetkellisiä aktivoitumispiikkejä. Vaikka kappalemäärissä ei mitenkään pääse kesäisiin lukemiin, on ison kuhan tärppiin edelleen kohtuulliset mahdollisuudet. Sen saamiseksi ei sinnikkyyttä voi liikaa korostaa, eikä myöskään lämpimiä vaatteita ja eväitä.

Kesäkuhien liikkeet vedenvärin
ja kellonajan mukaan

Ravinto sekä suoja vaikuttavat voimakkaimmin kuhan olinpaikkaan. Valonarkana kalana kuha käyttäytyy erityyppisissä vesistöissä eri tavoin. Kirkasvetiset järvet ovat yleisimmin syviä, eikä uistelu välittömästi pohjanläheisyydessä ole mielekästä. Kalat oleskelevat päivät syvien penkkojen reunoilla tai muutoin veden syvemmissä kerroksissa, yleensä yli kymmenessä metrissä.

Kokeileva tai erityisen hyvin kalojen liikkeitä seuraava kalamies voi kuhan niinkin syvältä jigillä ja uistelemalla tavoittaa. Malttia on kuitenkin käytettävä, koska syvästä vedestä pyydetyn ala- tai ylämittaisen kuhan vapauttaminen ei suuren paineron takia yleensä onnistu.

Kirkasvetisissä kohteissa jigaus on tehokkaimmillaan ilta- ja aamupäivästä, uistelu puolestaan painottuu illan ja yön tunteihin. Alkuillasta jigikalastaja tavoittelee syvyyksistä rinteitä pitkin saalistamaan saapuvia kuhia.

Auringon vielä paistaessa taivaanrannan yllä uistelija voi painottaa vieheitä siten, että ne uivat 4-10 metriä veden pinnan alapuolella. Kuhan ollessa syönnillä ne paljastavat oleskelusyvyytensä nappaamalla vieheisiin. Uistimet kannattaa virittää aktiivisten kalojen syvyyteen sekä jättää osa hieman pinnemmaksi.

Valon vähetessä kalat siirtyvät pikku hiljaa lähemmäksi pintaa ja usein jigaus voidaan lopettaa tuloksettomana. Auringon laskettua uistelu on tuottoisaa veden pintakerroksissa. Alkuyöstä kalojen tärppivälit ovat tiheämmässä, mutta ne harvenevat yön edetessä. Suurimmat yksilöt ovat arkoja ja nousevat pintaan usein silloin, kun uistelijat ovat jo kotimatkalla. Kirkkaiden vesien kuhan uistelussa voisi vanhan sanonnan kääntää muotoon ”Myöhäinen uistelija suurkuhan nappaa”.

Humusvesissä kuhien liikkeet ovat samankaltaisia kirkkaiden järvien kanssa, mutta oleskelusyvyydet matalampia. Mitä ruskeampaa vettä järvessä on, sitä suuremmalla syyllä yli kymmenen metrin syvänteet voi jättää kalastamatta. Mikäli polvisyvässä vedessä ei omia varpaitaan näe, löytyvät kuhat keskellä päivääkin yleensä korkeintaan viiden metrin vedestä.

Hieman pohjasta esiin työntyvien pakkojen alueet vetävät kuhia puoleensa, sillä muut pohja-alueet voivat olla kuhaakin etovan humusmössön peittämiä. Rusehtavan veden tuomasta näkösuojasta huolimatta kuhat odottavat illan hämärtymistä, ennen kuin mahdollisesti siirtyvät väliveteen saalistamaan. Aivan sysimustia vesiä lukuun ottamatta pintaveden kalastus voi olla tuloksekasta läpi yön.

Savisameissa ja voimakkaasti rehevöityneissä vesissä kalastusrytmi on erilainen. Ne ovat usein matalampia ja kuhaa voi päivisin kalastaa läheltä pohjaa. Toisaalta tällaisissa vesissä kuhat voivat olla keskikesän aurinkoisina hellepäivinäkin aivan veden pintakerroksissa.

Kookkaat yksilöt käyttäytyvät myös sameissa ja rehevissä vesissä erilailla kuin pienemmät lajitoverinsa. Päivisin suurkuhaa harvoin tavoittaa pinnasta, kudun jälkeistä kiivasta syöntijaksoa lukuun ottamatta.

Savisameissa vesissäkin ilta on uistelijalle tuottoisaa aikaa, kun kuhat aktivoituvat ennen auringon laskua. Ilta-auringon viimeiset säteet kannattaa nauttia uistimia pinnan läheisyydessä uittaen, mutta uistimet saa nostaa veneeseen pian auringon laskettua.

Syksyiset merikuhat

Kiitos viivästyneiden talvien saapumisen on eteläisellä ja läntisellä merialueella syksyinen kuhasesonki tätä nykyä pitkä ja tuottoisa. Kiittää täytyy myös kuhia, jotka tuntuvat suosivan matalia lahtivesiä ja jokisuualueita. Milleniumin aikoihinhan merikuhat käyttäytyivät vielä järvisten sukulaistensa tavoin ja hakeutuivat syviin juotteihin syksyn tullen.

Kuhat saapuvat sameisiin lahtiin isoina parvina syyskuun tietämillä. Niiden saapuminen vetää puoleensa kalastajia, joita voi kerääntyä lukuisten venekuntien verran kesän pyöristyttämiä herkkusaaliita jahtaamaan. Kalastus tapahtuu pitkälti jigivälinein, sillä kuhat oleilevat tiukasti pohjan tuntumassa. Ottipäivissä on suuria eroja, joten ruokakaloja saadakseen on toisinaan käytävä jigirasioiden koko väribaletti läpi.

Meriveden jäähtyessä kuhat hajautuvat pienemmiksi parviksi ympäri lahtia. Samalla ei enää puhuta syöntipäivistä vaan -piikeistä, jotka voivat kestää vain kymmeniä minuutteja. Niiden tehokas hyödyntäminen edellyttää kuhien paikallistamista, joten varovaisiakin tärppejä tarjonneet alueet kannattaa pistää mieleen. Siltikin munapataa on herkästi tarjolla, jos kuhaa ei vain riittävästi kiinnosta.

Järviltä tutun lämpöhakuisuus-termin saa heittää syksyisten merikuhien kohdalla romukoppaan. Toisinaan kuhat ovat hyvinkin matalassa, vain 1-2 metrin vedessä, vaikka lähellä on syvempää ja lämpimämpää vettä. Vieläkin omituisempaa on kuhien hakeutuminen kylmää vettä puskevien jokien suille tai jopa itse jokiin. Happea ja ravintoa niissä ainakin riittää, sillä kuhat viihtyvät alueilla aina jäiden tuloon saakka. Nollaa lähestyvästä lahtien ja jokien lämpötilasta huolimatta kuhat äityvät edelleen satunnaisiin syöntihetkiin, joten merellä kuhan kalastusta voi tuloksekkaasti jatkaa avovesikauden loppuun saakka.

Teksti ja kuvat: Janne Rautanen & Olli Saari