Ahven on monen kalastajan ykköskala muun muassa runsautensa ansiosta. Raitapaitoja löytää melkein mistä vaan ihan pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. Avovesiaikana se on hieman mystinen kala, jonka päähänpistoista ei ota aina selvää.

Talvisin sitä voidaan pitää jopa oikukkaana ja pilkkijä voi tarvita läjän erilaisia salaisia aseita saaliin varmistamiseen. Yksi näistä on niin kutsuttu värinäpilkki. Vaikkei se kovin salainen enää olekaan.

Elettiin 1990-luvun keskivaiheen jälkipuoliskoa ja kilpapilkintäintoni oli kovimmillaan. Kisattomina viikonloppuina kävin aina treenaamassa ja Vaasan lähivedet alkoivat käydä tutuiksi. Törmäsin epäsäännöllisin välein kaikille pilkkijöille äärimmäisen tuttuun tilanteeseen – kala ei vaan syö.

Tasapainopilkkiä heiluttaneet kaverit jäivät saaliitta, mutta en minäkään siinä vaiheessa jo vannoutuneena värikoukkumiehenä saanut repun pohjalle mitään. Mikähän avuksi?

Pöystistä tuli päivän pelastaja

Pelastus löytyi erään kalastuslehden artikkelista, jossa käsiteltiin Veli Pöystin tekemiä niin kutsuttuja värinäpilkkejä ja niiden käyttöä. Kyseistä pilkkiä kehuttiin erityisesti vaikeiden päivien pelastajaksi.

Artikkelista innostuneena alkoi pilkkien metsästys saman tien, mutta Pöystejä oli tuohon aikaan huonosti saatavilla. Lopulta onnistuin kuin onnistuinkin varmistamaan kolme kappaletta itselleni, kaikki eripituisia.

Tapsimiehiä en ole koskaan ollut, joten varustin pilkkikalleudet suhteellisen pitkillä ketjuilla yksihaarakoukkuineen ja voilà! Kalakoneet olivat valmiina koitokseen.

Herätysliike

Sopivan vaikea kalapäivä valkeni heti seuraavana viikonloppuna. Tuttujen apajien kiertely kaverin kanssa ei parin ensimmäisen tunnin aikana tuottanut tärppiäkään. Samoilta apajilta olivat tutut kalamiehet saaneet hyvänkokoista kalaa vain pari päivää aikaisemmin. Siitä kielivät alueen lukemattomat ja uudestaan umpeen jäätyneet reiät.

Nyt ahvenet taisivat kylläisinä vain tuijottaa heiluvia ja pyöriviä antimiamme. Koin värinäpilkin näytön paikan tulleen. Vavan vaihto, pari punaista kärpäsentoukkaa omatekoiseen papukaijaväriseen ketjukoukkuun ja ei kun koko komistus avantoon. Muutama pitkä veto, että pilkki sai keinahdella ihan ajan kanssa ja perään vielä pari pienempää ”hyppyä”.

Siima ehti juuri suoristua, kun tunsin pienen nyppäyksen. Nopea vastaisku ja kala oli kiinni. Hyvänkokoinen appura sieltä nousi. Kalalta niska nurin ja äkkiä pilkki takaisin avantoon. Pari lyhyttä vetoa ja lopuksi pieni tärisyttäminen. Samanlainen minitärppi ja noin varttikiloinen raitapaita repun pohjalle. Tässä vaiheessa kaverini huomasi kalantulon ja siirtyi heti lähemmäksi.

”Millä tuli?”
”Värinällä.”
”Millä??”
”Värinällä.”
”Jaaha, joku hel…n värikoukkuhommeli taas…”.

Hän jatkoi tasurin heiluttamista entistä tiiviimmin. Päivä osoittautui yhdeksi kauden vaikeimmista ja kotimatkalla minulla oli kymmenkunta ahventa repussani. Kaverin repussa oli läjä tasurivapoja ja tyhjä termospullo.

Värinäpilkin toimintaperiaate

Värinäpilkin toimintaperiaate on yksinkertainen: Vapaassa pudotuksessa se heittäytyy kyljelleen ja värisee mallista riippuen joko nopeasti tai hitaasti kapeahkossa ”putkessa” alaspäin. Pilkki ei painotuksensa ansiosta koskaan pyöri oman akselinsa ympäri.

Alas keikahtelevan ja kimaltelevan pilkin ympärille on tarkoitus saada ahvenrinki paikalle ja siten herättää ahvenen niin kuuluisa kateus. Kun yhdeltä pettää hermot ja se iskee kiinni, iskurefleksi tarttuu toivon mukaan muihinkin ringissä ”seisoskeleviin”.

Toimivuutta voidaan testata vaikkapa kylpyammeessa. Jotta pilkki toimisi toivotulla tavalla, on siinä oltava tapsi tai ketju koukkuineen. Lisäksi koukussa tulee olla syötti tai syötin kaltainen kumipala tms. Syötti toimii pilkin jarruna ja saa aikaan värinäpilkin tavaramerkkisen kylkikeikahduksen, joka parhaimmassa tapauksessa yllyttää puoliuneliaat raitapaidat raivokkaaseen syöntihurmokseen.

Värinäpilkki on erityisesti matalien vesien erikoispilkki, joskin syvempiin vesiin on kehitetty omat mallinsa. Hyvänä esimerkkinä jälkimmäisestä on vaikkapa Rialinnan Syväri.

Pilkintätekniikka

Värinäpilkintään voidaan soveltaa erilaisia syöntiä buustaavia kikkoja. Aloitan yleensä koputtamalla pilkillä pohjaa, minkä jälkeen vedän pari kolme pitkää vetoa ja heti perään viisi tai kuusi lyhyempää. Joka veto on käytännössä edeltäjäänsä lyhyempi. Tässä vaiheessa en vielä anna raitapaidoille tilaisuutta iskeä, vaan vedot tehdään tauotta. Vedessä tämän kaltainen mesoaminen näkyy ja kuuluu kauaksi herättäen kalojen mielenkiinnon.

Alkuvaiheen jälkeen hiljennän tahtia ja annan pilkin pysähtyä jokaisen vedon jälkeen. Pystysuorassa ja kyljellään välkähtelevä pilkki kerää haluttomat ahvenet ympärilleen ja lopulta – toivon mukaan – jonkun raitapaidan hermot pettävät. Ensimmäisen kalan jälkeen saattaa iskukynnys ylittyä toisellakin ja syönti alkaa. Silloin voi tarvittaessa vaihtaa tilalle nopeamman ja elävämmän pilkin.

Runsaasti merkkejä ja malleja

Markkinoilla on nykyisin runsaasti värinäpilkkejä ja suurin osa lienee kotimaista tuotantoa. Toisissa malleissa liike on elävämpi ja sivuhakuakin esiintyy, toisissa värinä on hillitympää ja pilkki liikkuu erittäin kapeassa ”putkessa”. Nyrkkisääntönä on, että mitä heikompi syönti, sitä kapeampaa putkiuintia tarvitaan.

Merkkejä ja malleja on nykyään melko paljon tarjolla erityisesti, jos mukaan lasketaan paikallisia valmistajia. Muutama esimerkki tunnetuimmasta päästä lienevät Pöystin lisäksi Ini, Syväri, Tinka, Rutilus, Värinä ja Saukko.

Muu varustus

Moni käyttää värinäpilkin kanssa kehimisvapaa. Itse kuitenkin suosin edelleen perinteistä versiota. Vapa saa olla kevyt, mutta kuitenkin jämäkkä, jotta tärpit välittyisivät käteen asti. Mieltymykseni juuret löytynevät värikoukkupilkinnästä, jossa tämän tyyppisiä vapoja näkee enemmänkin.

Pilkit toimivat sekä tapsien että ketjujen kanssa. Itse käytän lähinnä jälkimmäistä vaihtoehtoa. Kuitu- tai monofiilisiima on makuasia, molemmat toimivat. Kuitusiima leikkaa veden paremmin ja jarruttaa pilkkiä siten ehkä hivenen monofiilia huonommin. Hieman syvemmissä vesissä kuidun tunnokkuus vie kuitenkin omasta mielestäni voiton.

Kokeile värinäpilkkiä muillekin kaloille

Värinäpilkki ei tietenkään ole mikään universaalinen lääke haluttomille kaloille. Sen verran monta kertaa se on kuitenkin pelastanut minut munat-pataan-päiviltä, etten mielelläni lähde jäälle ilman vähintään yhtä valmiiksi ladattua vapaa. Värinäpilkin tehot näkyvät nimenomaan niinä päivinä, kun kaikki ylimääräinen liike on pahasta.

Värinä maistuu myös ahvenen serkulle eli kuhalle. Etelä-Suomen merialueilla näitä hämäräpäivien messinkikylkisiä hiiviskelijöitä on tullut ahvenenpilkinnän sivusaaliina huomattavan usein. Vaihtamalla isompaan pilkkiin ja erityisesti koukkuun, uskoisin kuhapilkkijän pääsevän yllättämään kaveripiirinsä tasuritutut pahemman kerran.

Haukilyönneiltäkään ei voida välttyä, sillä pitkänokat eivät jää kauaa tuijottamaan tämän kaltaista ”pikkukalan” pelleilyä. Myös särjensukuiset kalat kiinnostuvat helposti tästä värisevästä namupalasta, erityisesti jos se on tapsimorrilla varustettu.

Ketjukoukkujen valmistus

Ketjukoukkuja on tarjolla melko runsaasti nykyään, mutta värinäpilkille tarkoitetut ”ylipitkät” versiot joutuu yleensä tekemään itse. Teen niistä yleensä aavistuksen pilkkiä lyhyempiä, etteivät ne vapaassa pudotuksessa takertuisi kovin helposti pääsiimaan.

Tekemiseen tarvitaan ohutta ketjua, perholukkoja sekä yksihaarakoukkuja. Ketju saa olla ohuinta mitä kaupasta löytyy. Leikataan sopiva pätkä ketjua, mutta muista, että ketjulenkkien määrän tulee aina olla pariton, jotta itse koukku kääntyy oikeaan suuntaan pilkkiin nähden.

Perholukon silmukkaa lämmitetään sytkärillä ja avataan sitten pienillä pihdeillä. Tämän jälkeen se pujotetaan nopeasti ketjupätkän päätylenkkiin ja käännetään taas silmukka kiinni. Sitten sama operaatio koukun kanssa. Nyt ketju on valmis. Lopuksi voi koukkuun tehdä värijauheesta ja kaksikomponenttiliimasta mieluisan väriyhdistelmän.

Teksti ja kuvat: Marcus Wikström