Mitä saadaan, kun yhdistetään täkyonginta ja vetouistelu? Kyllä! Tuloksena on kohouistelu. Se on tehokas keino löytää ja saada suuria haukia.

Kohouistelu tarkoittaa täkyongintaa liikkuvasta veneestä. Lajista käytetään usein myös sen länsinaapurista lainattua nimeä flötestrolling. Ruotsissa se on suosittu kalastusmuoto, mutta jostain syystä lajin harrastaminen on meillä melko vähäistä. Suomessa kohouistelua harrastavat lähinnä tietyt hauen täkyongintaan jo muutenkin hurahtaneet kalamiehet.

Kohouistelu on parhaimmillaan hyvin tehokasta ja samalla erittäin mukavaa. Eikä se ole lainkaan vaikeaa varsinkaan, kun siihen hieman perehtyy. Toki laji vaatii muutamia erityisvälineitä, sekä tietysti veneen, joka onkin tässä kalastusmuodossa suurin investointi. Veneen ei kuitenkaan tarvitse olla mikään erikoinen, vaan tavallinen soutuvene riittää kohouisteluun oikein hyvin.

Se mitä lajissa tarvitaan, on viitseliäisyyttä, muun muassa täkykalojen hankkimisessa sekä tietenkin aikaa ja uskoa omaan tekemiseen. Palkintona voi hienojen kokemusten ja tunnelmallisten hetkien lisäksi olla todella suuria haukia.

Pitkä ja voimakas vapa on hyödyllinen

Itse käytän kohouistelussa samoja vapoja kuin muutenkin haukea onkiessani. Näiden alun perin karpinongintaan valmistettujen vapojen pituus on kaksitoista jalkaa eli 3,6 metriä. Karppivapojen jäykkyys ilmoitetaan test curve -lukemana, joka käyttämissäni vavoissa on 3 lbs. Kyseiset vavat ovat siis melko jäykkiä ja pitkiä.

Pitkästä ja voimakkaasta vavasta on paljon hyötyä, kun kala pitää tartuttaa kaukana veneestä. Voimakas vapa mahdollistaa myös suurempien syöttien sekä plaanarin käyttämisen.

Karppivapa ei kuitenkaan ole hauen kohouistelussa pakollinen. Monelta hauenkalastajalta löytyy omasta kalustosta isojen haukishadien heittämiseen tarkoitettu vapa, joka toimii tässä lajissa aivan hyvin. Vavan heittopainosuosituksen tulee mielellään yltää sataan grammaan tai yli.

Baitrunner-toiminnolla varustettu avokela paras

Parhaiten kohouisteluun soveltuu baitrunner-toiminnolla varustettu avokela. Tällaisessa kelassa on kaksi jarrujärjestelmää, joista toisella voi säädellä vastusta, jonka hauki kohtaa, kun se on napannut syötin. Toinen on tavallinen jarru, joka kytkeytyy päälle, kun ruvetaan kelaamaan. Baitrunner-jarrun voi ja kannattaa säätää niin, että kela antaa heti siimaa, kun kala ottaa syötin.

Toinen hyvä vaihtoehto on käyttää hyrräkelaa. Sen voi säätää baitrunnener-kelan tavoin, kun kytkee puolan vapaaksi ja kiristää riittävästi heittojarrua.

Kohouistelua voi harrastaa myös tavallisella avokelalla. Tällöin tulee kuitenkin seurata kohoja erityisen tarkasti ja avata kelan sanka heti, kun koho uppoaa. Näin kala ei ehdi tuntea ylimääräistä vastusta ja hylätä siksi syöttiä.

Kohon pitää näkyä hyvin

Hyvä koho on pitkänomainen ja yläpäästään fluorin oranssi, jotta se näkyy hyvin. Sopiva kantavuus on noin 20-40 grammaa. Tärkein vaatimus koholle on, että se ei saa liukua siimassa alaspäin. Jos koho liukuu alas painoja kohti, ui syötti korkeammalla vedessä kuin on tarkoitus.

Kohon tulee siis pysyä vedessä siinä korkeudessa, kuin mihin se on siimassa asetettu. Tätä varten on olemassa varta vasten kohouisteluun tarkoitettuja liukukohoja. Tällaisen kohon sisällä on kaarevan muotoinen putki, jonka läpi siima pujotetaan. Siiman kiristyessä muodostavat putken mutkat riittävästi kitkaa, jotta koho ei lähde liukumaan. Siiman löystyessä koho liukuu taas vapaasti.

Vastaavan voi toteuttaa esimerkiksi kaarevaksi muotoillulla vanupuikolla, jonka keskelle on liimattu lukkoleikari. Siima pujotetaan puikon läpi ja lukko kiinnitetään kohon alapäähän. Tämä ratkaisu on kuitenkin melko herkkä sotkeutumaan vedessä ja siksi käytän mieluummin liukukohoa.

Plaanarien avulla syötit kalojen ulottuville

Etenkin matalassa, parin-kolmen metrin syvyisessä vedessä hauet usein väistävät venettä. Tällöin saadaan syötit uitettua pikkuplaanarien avulla sinne, missä kalatkin ovat. Plaanareista on hyötyä myös syvemmissä vesissä. Kun veneen kummallakin puolella on yksi plaanari ja mahdollisesti vielä perässä yksi vapa, saadaan tarvittaessa katettua iso vesipinta-ala.

Plaanari kiinnitetään kohon yläpuolelle noin viiden metrin päähän. Nyrkkisääntönä on, että mitä tyynempi keli, mitä matalampaa ja mitä huonompi syönti, sen kauempana plaanarin tulee olla kohosta. Sama pätee myös plaanarin etäisyyteen veneestä. Hyvällä syönnillä pikkuplaanaria voi käyttää ilman kohoa, jolloin plaanari toimittaa myös kohon virkaa.

Muista tarkastaa siimanvapauttimen toiminta ennen plaanarin päästämistä ulos. Siiman tulee irrota vapauttimesta tartutuksen yhteydessä.

Moni käyttää Catherine-painoa

Painoa tulee laittaa niin paljon, että syötti pysyy halutussa syvyydessä, mutta koho ei uppoa pelkän painon ja täyn vaikutuksesta. Painon voi laittaa liukuvana, jolloin se on perukkeen yläpuolella.

Leikarin ja painon väliin tulee laittaa kumi- tai muovikuula, jotta paino ei hakkaa solmua rikki. Moni käyttää liukupainon sijaan Catherine-painoa, jonka voi tarpeen mukaan sijoittaa ylemmäksi siimaan tai vaikka perukkeeseen.

Siima ei liian paksua, peruke kestävää

Hyvä siimavalinta on noin 0,24-0,26 millin kuitusiima. Kohouistelussa ei kannata käyttää turhan paksua siimaa. Paksu siima aiheuttaa suurempaa vastusta vedessä, mikä puolestaan saa täkykalan nousemaan ylemmäs kuin mikä on tarkoitus.

Jos kalastat myöhään syksyllä ja ilman lämpötila on miinuksella alkaa kuitusiima kerätä jäätä. Tällöin kannattaa käyttää monofiiliä. Itselläni on näitä tilanteita varten varapuolilla 0,40 millin monofiilia.

Perukkeen tulee ehdottomasti olla hauen hampaat kestävää, metallia sisältävää materiaalia. Perukkeen toiseen päähän kiinnitetään koukut ja toiseen päähän leikari. Sen pituus on hyvä olla ainakin viisikymmentä senttiä, jotta hauki ei pääse puremaan siimaa poikki.

Itse olen viime aikoina ottanut käyttöön myös ns. up-trace-perukkeen, jonka tarkoituksena on varmistaa, että pääsiima ei missään tilanteessa joudu hauen suuhun. Up-tracen voi tehdä hieman varsinaista puruperuketta ohuemmasta metallisesta perukemateriaalista. Vaihtoehtoisesti voi käyttää vähintään yhden millin paksuista fluorocarbonia tai hardmonoa.

Koukkujen irrottava tartutuksessa

Kohouistelussa käytetään yleensä kahdella kolmihaarakoukulla varustettua rigiä. Sopiva koukun koko on 2-4 täkykalan koosta riippuen.

Suurin ongelma on monesti kalan tartutuksessa. Koukkujen pitäisi irrota täkykalasta tartutuksessa, mutta niiden pitäisi myös pysyä kiinni kalastuksen aikana. Vaikea yhtälö. Ratkaisun tähän olen löytynyt tanskalaisen Jens Bursellin käyttämästä rigistä.

Jens käyttää komihaarakoukkuja, joista yksi haara on käännetty eri suuntaan kuin muut. Koukut kiinnitetään kalaan juuri tästä haarasta, jolloin ne irtoavat tartutuksessa helposti. Ylemmän kolmihaaran yläpuolella on yksi yksihaarakoukku, joka pujotetaan kalan leukojen läpi. Täkykala pysyy kiinni käytännössä vain tämän yhden koukun varassa. Yksihaarakoukun ja ylemmän kolmihaaran väliin laitetaan kumistoppari, jonka avulla säädetään yksihaarakoukun etäisyyttä muista koukuista.

Särki on paras täkykala

Syötiksi käy lähes mikä tahansa kalalaji. Olen saanut haukia ainakin särjellä, lahnalla, pasurilla, ahvenella, silakalla, siialla ja nahkiaisella. Mielestäni paras ja varmin valinta on kuitenkin särki. Se toimii yleensä paikasta riippumatta. Tosin kirjolohi voi olla ylivoimainen syötti, jos ollaan kalastamassa istarilammen haukia.

Syöttikalan koko vaikuttaa yleensä suoraan hauen kokoon. Isojen syöttien kanssa tulee vähemmän tärppejä, mutta koko on selvästi parempaa.

Kuollut syöttikala toimii kohouistelussa erinomaisesti.

Epätasainen vauhti tuottaa tulosta

Kun syötit on saatu veteen, edetään hyvin hidasta vauhtia, maksimissaan yhden solmun nopeutta. Jos täkykalakala nousee pintaan pyörimään, on vauhtia liikaa. Toki tällöin voi vikana olla myös se, että ongessa on liian vähän painoa.

Paras etenemistapa on soutaen. Silloin veneen ja samalla täkykalojen liikkumisnopeus vaihtelee lähes automaattisesti. Edetä voi myös sähkömoottorilla, jos sillä pääsee riittävän hitaasti. Käytännössä laji vaatii sähkömoottorilta portaattomasti säädettävän kaasun.

Välillä on hyvä antaa veneen ja syöttien pysähtyä hetkeksi ihan kokonaan. Ajoittain kannattaa myös hetkeksi hieman kiihdyttää vauhtia. Syötin epätasainen liike on omiaan lisäämään tärpin todennäköisyyttä.

Etenkin pikkukalaparvien ja hyväksi tunnettujen paikkojen kohdalla kannattaa pysyä hieman kauemmin. Kaikuluotain on tässäkin lajissa erinomainen apu. Sen avulla löytää kiinnostavat pohjan muodot, pikkukalaparvet ja mahdollisesti myös kohdekalat.

Tärpin tullessa tehdään tartutus. Pientä syöttiä käytettäessä (noin 20 cm) tehdään tartutus välittömästi. Suurempien syöttien kanssa voi olla hyvä odottaa pikku hetki, ei kuitenkaan yli kymmentä sekuntia. Tartutuksen kanssa viivyttely johtaa yleensä siihen, että hauki nielee syötin, mikä ei ole tarkoitus.

Säkki helpottaa elämää

Kun kala halutaan vapauttaa, tulee sen pysyä mahdollisimman hyväkuntoisena. Tämän takia kohouistelijan kannattaa pitää veneessä mukana punnitussäkkiä tai -kaukaloa, joka on tarkoitettu kalan säilyttämiseen elävänä vedessä.

Kun mahdollinen oma ennätyskala on turvallisesti vedessä ja tallessa, voi kalastaja kaikessa rauhassa alkaa valmistella kalan valokuvausta ja strategisten mittojen talteenottoa. Tähän tarkoitukseen valmistettuja säkkejä ja kaukaloita löytyy hyvin varustelluista kalastusvälineliikkeistä ja kalastusvälineosastoilta.

Kuhaa ja ahventa

Tässä artikkelissa keskitytään hauen kohouisteluun. Kohouistelemalla voi kuitenkin mainiosti kalastaa myös kuhaa ja ahventa. Tällöin välineet tulee kuitenkin skaalata hieman pienemmiksi ja herkemmiksi etenkin ahventa kalastaessa.

Kalastusluvat

Kohouistelua voi harrastaa yhdellä vavalla kalastonhoitomaksun turvin. Alle 18-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden ei yhtä vapaa käyttäessään tarvitse maksaa maksua.
Usein käytetään kuitenkin useampaa vapaa. Tällöin tulee lunastaa kalaveden omistajan lupa, joka tämän kalastusmuodon kohdalla voi olla esimerkiksi vetouistelulupa.

Teksti ja kuvat: Juha Ojaharju