Vuoden 2016 mormuskoinnin SM-kisat järjestettiin Säkylän Pyhäjärvellä. Yhteensä 160 morripilkkijää kilpaili keskinäisestä paremmuudesta Kristallirannan läheisyydessä. Vaikka lounaissuomalaisista kalastusseuroista oli lähtenyt paljon innokkaita pilkkijöitä kisaan, oli kuitenkin koko Suomi edustettuna. Kisan jälkeen kilpailunjohtaja Jarmo Niitynperä kiitteli aktiivista osallistumista ja varsinkin pitkämatkalaisten innostusta lähteä kisaan: kilpailijoita oli paikalla Keski-Suomesta ja itärajan tuntumasta, jopa Inarista asti. Myös kisapaikka…

Kalatiedon Suomen mestaruuksista kisattiin marraskuun viimeisenä lauantaina Jyväskylässä. Paikalla oli tuttuja viime vuosien kärkijoukkueita, sekä suuri määrä aivan uusia kilpailijoita. Laajimmalla miehityksellä olivat saapuneet Tuusulanjärven Urheilukalastajat, joilta oli kisaamassa peräti neljä joukkuetta. Paikallinen Kala ja Kulaus, joka on Jyväskylän Yliopiston biologian opiskelijoiden seura, oli puolestaan mukana kahdella joukkueella. SM-tietokilpailujen kysymykset käsittelivät monipuolisesti vapaa-ajankalastusta ja siihen…

Perhokalastuksen maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Bosnia-Herzegovinan jylhissä maisemissa 16.-21. kesäkuuta. Kisojen keskuksena toimi Jajcen kaupunki noin 180 kilometriä Sarajevosta länteen, mikä oli kisan kannalta keskeinen paikka. Kisojen päänäyttämöinä toimivat joet Sana, Sanica, Pliva ja Vrbast, sekä Plivsko-järvi. Suomen joukkueen kokoonpano määräytyi viime vuoden ranking- sijoitusten perusteella. Joukkueen jäsenet olivat Jarkko Suominen, Jyrki Hiltunen, Tapio Penttilä, Jani Huhtaniska,…

SM-laituripilkki järjestettiin 20. syyskuuta Päijänteellä Vääksyssä, Kuotaan venesatamassa. Uusi kisanäyttämö houkutteli paikalle peräti 440 kisaajaa. Parkkeerattujen autojen täyttämät tienpientareet ylsivät kauaksi rantaviivasta, mutta onneksi laituripinta-alaa löytyi kilpailijoille riittämiin. Monihaarainen ja tukevarakenteinen laiturikokonaisuus tarjosi hyvät puitteet kilpailun järjestämiseen ja eri sarjojen sijoittamiseksi kisa-alueelle. Viikkoa aiemmin järjestetty epävirallinen esikisa antoi esimakua pienistä saalismääristä, ainakin poutakelin sattuessa kohdilleen….

Saimaan kanavalla 2. elokuuta kisailtu SM-onki keräsi Lappeenrannassa 651 innokasta onkijaa vavan varteen Kansolan sillan molemmin puolin. Tiukassa kilpailussa kalan saanti oli haasteellista, eikä suuria eroja voittajien välille syntynyt. Kilpailunjohtajan Sami Kainulaisen arvio ennen kilpailun alkua oli, että kaikki yli kilon tulokset ovat palkinnoilla, voitto ratkeaa sattumakuhalla, reilun kilon tuloksella. Paljon ei arvio heittänyt, sillä…