Komea harjus toi Juha Tervolle Kitkajoen kalakisan voiton

Kitkajoen kalakisan vuoden 2016 kolme parasta.

Kitkajoen komeissa ja kalastuksellisesti haastavissa maisemissa kalastettiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Kuusamon Uistinseuran järjestämä perinteinen yön yli kestävä kalakilpailu. Kisan voitti 43-senttisellä harjuksellaan Juha Tervo. Ismo Lönnmark varmisti kakkossijallaan vuoden 2016 JokiCUP:in kokonaisvoiton.

Kitkajoen kalakilpailulla on pitkä ja kunniakas historia, sillä se on järjestetty vuosittain aina 1970-luvun alusta saakka. Kilpailulla lienee ollut myös oma merkityksensä siihen, että Kitkajoki yhä virtaa vapaana ja patoamattomana. Sen ansiota osaltaan on lisäksi se, että kuusamolainen jokikalastuskulttuuri omine perinteineen, tapoineen ja uskomuksineen – ja ennen kaikkea tarinoineen on yhä voimissaan.

Juuman Retki-Etappiin aamulla kokoontuva ja yöstä väsynyt, miltei harras kalaväki vetää paikalle vuodesta toiseen myös kyläläisiä, retkeilijöitä ja matkailijoita kuulemaan yön tapahtumista ja ennen kaikkea näkemään kalojen, suurharjuksien ja ehkä myös sen Kitkajoen suurtaimenen, tuonnin punnituspaikalle.

Juha Tervon nimi kiertopalkintoon

Tänä vuonna voiton ja nimensä Kultainen Räsänen -kiertopalkintoon sai Juha Tervo Pahankallionsaaren alapuolisilta koskilta kalastamallaan suurharjuksella, jonka mitat olivat 43 senttiä ja 605 grammaa.

Toiseksi tuli Ismo Lönnmark 40,2 sentin ja 555 gramman harrilla ja kolmanneksi kalakisojen kestomenestyjä kalastajatar Eeva Enojärvi 38-senttisellä 470 gramman kalalla. Kaikkiaan kisassa punnittiin kymmenen kalastajan suurimmat harjukset.

Tervo kertoi keskittyneensä alkuillan aikana harjuksen kalastamiseen, kun joella tuntui olevan hyvin mittaharria. ”Kun sain tämän suurimman, 43 sentin harjuksen, omalla kuulapääperholla, vaihdoin yöksi taimenenpyyntiin. Välillä tosin nukahdin parin tunnin nokoset telttapatjalla sadeviitta peittona. Se, että Kitkajoen kisan voitto ratkesi tänä vuonna vain yhdellä suurimmalla kalalla, on hyvä uudistus. Nyt myös tuurilla voi voittaa”, hän mietti.

Kitkajoen kalakilpailun kehittämisestä Tervo totesi lisäksi, että harjuksenkalastukseen alkuilta on hyvä, mutta taimenen pyyntiin tarvitaan jatkossakin myös yökisaa.

Taimenet tiukassa

Kalakilpailun aikana saatiin Linnakalliolta parin kilon taimen, mutta kalastaja ei ollut mukana kisassa. Joku paikallinen oli lisäksi pidätellyt yöllä isoa taimenta Harrisuvannossa.

Kilpailijoilla taas oli ollut ainakin kaksi taimenta kiinni, mutta ylös asti niitä ei saatu. ”Taimen repäisi perhoon Nivalanlaukareen ottipaikalta, mutta ei onneton pysynyt – tunsin kyllä, että taimen se oli”, kertoi Raimo ”Ramppa” Paloniemi punnituspaikalla.

Taimenet siis antoivat kilpailijoille muistutuksia olemassaolostaan, mutta eivät lopullista lupaa ottaa rannalle.

JokiCUP Ismo Lönnmarkille

Kolmen osakilpailun JokiCUP:in voitti tänä vuonna Ismo Lönnmark, joka sai mittaharjuksia kaikista kolmesta kisasta ja keräsi voiton harjussarjan yhteispisteillä. Hän sijoittui Oulanka-Savinan kisassa toiseksi, Kuusingilla seitsemänneksi ja Kitkalla jälleen toiseksi, vaikka väillä eksyikin. ”Kuljin harhaan Karhunkierrospolulla noin 3,5 kilometriä suuntaansa”, Lönnmark naureskeli punnituksessa – iso harjus kainalossa.

JokiCUP:in kolme parasta Ismo Lönnmark, Juha Tervo ja Mika Flöjt saivat Kuusamon Uistimen lahjoittaman hienon honkaisen Kuf-lippa-muistopalkinnon. Kokonaiskilpailun voittaja sai lisäksi Visionin perhokalastussetin Kuusamon Tärpistä. Harjussarjassa pisteille pääsi 20 kalastajaa.

Kilpailunjohtaja Jari Mustaniemi Kuusamon Uistinseurasta kiitti kaikkia perinteikkääseen kilpailuun osallistunutta kolmeakymmentä kilpailijaa muistuttaen, että jo osallistuminen on kannanotto Kitkajoen perinteiden ja kisan jatkumisen kunniaksi. Hänen mukaansa Uistinseurassa otetaan vastaan mielellään ideoita kilpailun kehittämiseksi erityisesti niin, että nuorten osallistumista siihen saataisiin lisättyä.

JokiCUP:in järjestäjien kesken on alustavasti sovittu, että ensi kesän kilpailut pyritään jaksottamaan pidettäviksi kahden viikon välein: Oulanka-Savina järjestettäisiin viikko ennen juhannusta, Kuusinki heinäkuun alussa ja Kitkajoki heinäkuun puolivälissä. Näin kisojen väliin saataisiin parin viikon tauot ja Kitkajoen kisakin olisi vielä heinäkuun loma-aikoihin.

Teksti ja kuvat: Jari Mustaniemi ja Mika Flöjt

Kitkajoen perinteisessä kalakisassa saatiin punnittavaksi asti tällä kertaa vain harjuksia.
Kitkajoen perinteisessä kalakisassa saatiin punnittavaksi asti tällä kertaa vain harjuksia.

Kitkajoen jokikalastuskilpailun tulokset 2016

Harjus (mitta/paino/osakilpailun cup-pisteet)

1. Juha Tervo 43 cm, 605g/10 p
2. Ismo Lönnmark 40,2 cm/ 555 g/9 p
3. Eeva Enojärvi 38 cm/470 g/8 p
4. Arttu Karjalainen 38 cm/425 g/7 p
5. Pekka Mattila 37,6 cm/ 405 g/6 p
6. Mika Flöjt 37,6 cm/390 g/5 p
7. Janne Mustaniemi 37, 5 cm/375 g/4 p
8. Taisto Virkkula 36,7 cm/375 g/ 3 p
9. Leila Mattila 36,8 cm/365 g/2 p
10. Jari Mustaniemi 35,2 cm/330 g/1 p

JokiCUP:in yhteispisteet harjussarja

1. Ismo Lönnmark 22 p
2. Juha Tervo 16 p
3. Mika Flöjt 12 p
4. Jarmo Silenius 10 p
5. Petri Viitala 10 p
6. Ville Antti Jaakola 9 p
7. Jussi Sirviö 8 p
8. Eeva Enojärvi 8 p
9. Tuomas Väisänen 8 p
10. Arttu Karjalainen 7 p
11. Matti Luukkonen 7 p
12. Pekka Mattila 6 p
13. Juho Kauttio 6 p
14. Pekka Hummasti 5 p
15. Janne Mustaniemi 4 p
16. Taisto Virkkula 3 p
17. Anssi Tuovila 3 p
18. Leila Mattila 2 p
19. Jouni Vyyryläinen 2 p
20. Jari Mustaniemi 1 p