
Teksti: Ismo Malin, Kuvat: Anton Starmansin arkisto
Espoon Kilpaperhokalastajia edustava Anton Starmans voitti heinäkuussa Irlannissa järjestetyissä kilpailuissa perhokalastuksen nuorten MM-kultaa. Yllättävää 17-vuotiaan Antonin mukaan oli se, ettei voittoon tarvittu mitään huippuvetoa, vaan omalla tasolla kalastaminen riitti erinomaiseen sijoitukseen.
Anton kertoo harrastaneensa kalastusta lapsesta asti muun muassa perheensä mökillä, mutta perhokalastus alkoi kiinnostaa, kun hän näki sitä TV:n Eränkävijät-ohjelmassa. Livenä hän pääsi seuraamaan perhokalastajien taidonnäytteitä Sipoonkorven Storträskillä ja niin poika oli menettänyt sydämensä perholla kalastamiselle.
”Homma näytti tosi hienolta niin televisiosta kuin paikan päällä seurattunakin, ja kinusin sen jälkeen vanhempia hankkimaan minulle oman perhosetin. Kun olin muistaakseni kuudennella luokalla koulussa, huomasin perhokalastajat.net-palvelusta ilmoituksen Muuramenjoella järjestettävistä nuorten ensimmäisistä perhokalastuksen SM-kilpailuista. Pitkään emmittyäni päätin ilmoittautua mukaan, kun osanottokin oli ilmainen. Jäin kilpailussa toiseksi viimeiseksi, mutta pidän päätöstäni ilmoittautua yhtenä elämäni parhaista ratkaisuista”, Anton kertoo.
Treenaaminen ja kilpaileminen kuin huumetta
Noin 12-vuotiaana alkanut Antonin kilpaperhokalastajan ura sai tähänastisen huipennuksensa heinäkuussa voitetun alle 19-vuotiaiden nuorten MM-kullan myötä. ”Sitä ennen on ollut paljon läheltä piti -tilanteita, ja viime vuonna kalastin itseni nuorissa SM-hopealle.”
Vaikka Anton käy joskus kavereidensa kanssa perhokalastamassa ihan huvin vuoksi ja satunnaisesti talvella pilkillä, hän kertoo harjoittelevansa mielellään kehittyäkseen perhokalastajana. ”Treenaaminen ja kilpaileminen ovat minulle kuin huumetta”, hän perustelee.
Kovat tavoitteet
Antonin asettamat tavoitteet myös vaativat ahkeraa treenaamista, sillä pärjääminen aikuisten arvokisoissa EM- ja MM-tasolla vaatii kokonaisvaltaista perhokalastajan taitojen parantamista. ”Eihän maailman paras golffarikaan ole vain paras puttaajaa, vaan hallitsee lajissaan kaiken”, hän korostaa.
Anton arvioi jo nyt hallitsevansa hyvin matalan veden nymfikalastuksen, mistä oli paljon hyötyä Irlannissa. ”Vedet ovat kuivan kesän takia myös Suomessa olleet matalalla, joten MM-kisoissa tuntui kuin olisi kotona kalastanut. Myös järvikalastusta on tullut opeteltua niin paljon, että se sujuu ilman myttyjä ja muita suuria ongelmia. Taktisessa osaamisessa minulla ovat ehkä ne suurimmat kehittämiskohteet kilpaperhokalastajana, Anton pohtii.

Kalastusseuraan kuulumisesta on hyötyä
Perhokalastuksen ja siinä kilpailemisen voi aloittaa, vaikkei kuuluisikaan mihinkään kalastusseuraan. Seuran jäsenyydestä on kuitenkin Antonin mukaan hyötyä. ”Meillä Espoon Kilpaperhokalastajissa on paljon entisiä ja nykyisiä tasokkaita kilpakalastajia, kuten Santeri Kinnunen ja Eetu Hyväri. Heidän ja muiden kokeneiden seurakavereiden kanssa jutellessa ja heiltä kysellessä saa hyviä vinkkejä. Toki ne pitää itse sitten toteuttaa käytännössä.”
”Nuorille sanoisin kannustukseksi, että olkaa avoimia ja kokeilkaa uutta, kuten vaikka kalapaikkoja tai perhokalastusta. Junnukisoissa on sen verran vähän osallistujia, että usein löytyy perhokalastajat.netistä vapaita paikkoja kisoihin. Ja kilpailuissa parasta on hyvä meininki ja kaverit, vaikka kilpailemisesta onkin kyse”, Anton korostaa.
Tällä hetkellä Antonia huolettaa kilpailijoiden vähyys. ”Vaikka perhokalastus on lajina kasvava, tuntuu että kynnys kokeilla kilpaperhokalastusta on erittäin suuri. Suosittelenkin kaikkia vähänkään lajista kiinnostuneita kokeilemaan ja ilmoittautumaan niihin ensimmäisiin kisoihin hyvin matalalla kynnyksellä”, hän sanoo.
Tulokset, MM-perho nuoret 2026, Irlanti, Ballybofey (16. – 22.7.2026)
