Teksti: Rauno Jaatinen, Kuva: Karjalan Kalamiehet/Anja Makkonen
Puruveden lohikuningas -uistelukilpailu järjestettiin perinteisesti juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna Puruveden Kesälahdella. Sää oli hieno ja tuulikaan ei haitannut kilpailijoita.
Kilpailu on Suomen vanhin ja perinteitä kunnioittava uistelukilpailu, jossa kalastetaan soutamalla ja pyynnissä saa olla kaksi viehettä. Kilpailuaika on 24 tuntia. Sen verran sääntöjä on muokattu vuosien saatossa, että käytössä saa olla gps-laite ja kaikuluotain.
Lohikuninkuudesta kilpailtiin nyt 39. kerran. Suurimmillaan kilpailu oli 1990-luvulla, jolloin osallistujia oli yli 1000 venekuntaa. Tänä kesänä mukana oli 133 venekuntaa. Uistelukilpailun kanssa samaan aikaan järjestetään Puruveden muikkumarkkinat. Tapahtumat ovat Karjalan Kalamiesten talkooväelle suuri ponnistus.
Tämän vuoden saalis oli huippuluokkaa. Lohikaloja toi punnitukseen 21 venekuntaa. Alamitan täyttäviä järvilohia ja -taimenia saatiin 25 kappaletta. Tämä on varmasti yksi suurimmista lohikalasaaliista, mitä uistelukilpailuissa on koskaan saatu. Istutusten onnistuminen ja hyvä muikkukanta mahdollistivat huippusaaliin.
Kokemus oli taas valttia
Kokemus oli jälleen kerran valttia, sillä kilpailun voittivat Olavi Hirvonen ja Arto Korhonen Kesälahdelta, jotka osallistuivat kilpailuun 39. kerran. He saivat kilpailun suurimman lohikalan, joka oli 4650 gramman järvilohi.
Tämä kala riitti myös kokonaiskilpailun voittoon. Toiseksi sijoittuivat Heikki ja Matti Kosonen. He saivat kolme järvitaimenta, jotka painoivat yhteensä hieman yli neljä kiloa. Kolmanneksi sijoittuivat Vesa Tukiainen ja Teemu Penttinen 3745 gramman järvilohella.
Kaikki tulokset löytyvät www.karjalankalamiehet.fi sivuilta.
Juhlakilpailut ensi vuonna
Vuonna 2023 Puruveden Lohikuninkuudesta kilpaillaan 40. kerran ja tarkoituksena on järjestää juhlavuoden arvon mukaiset kilpailut. Puruvedellä on tällä hetkellä runsaasti hottamuikkua ja oletettavaa on, että ensi vuonna on mahdollista päästä vielä tätä vuotta suurempiin saaliisiin. Toivottavasti juhlavuosi saa myös uistelijoita liikkeelle 1990-luvun malliin.
Karjalan Kalamiehet kiittää kaikkia tapahtumiin osallistuneita ja talkoolaisia