Street fishing -voittajat haastattelussa: Pienet jigit toivat Vuoden katukalastajille voiton Valkeakoskella

Markus ja Reino Myllykorpi nostivat mittalaudalle hienosti 156,5 cm edestä kalaa. Heidän tuloksensa muodostui 46 cm lahnasta, 43,5 cm kuhasta, 38 cm hauesta ja 29 cm ahvenesta. Kuva: Janne Rautanen.

Teksti ja kuva: Janne Rautanen

Vuoden katukalastajat mallia 2025 tulevat Valkeakoskelta. Valkeakoskelaiset Markus ja Reino Myllykorpi osallistuivat kotikaupungissaan (23.8.) järjestettyyn Street fishing -kiertueen osakilpailuun, jossa voitto irtosi hienolla tuloksella 156,5 senttiä. Voittoon oikeuttavat kalat olivat lahna 46 cm, ahven 29 cm, hauki 38 cm ja kuha 43,5 cm.

Hampaat irvessä kaksikko ei kisaan osallistunut, vaan tarkoitus oli lähteä ensimmäistä kertaa katsomaan, millaisia tapahtumia Street fishing -kilpailut ovat. Näkisipä samalla tuttuja kalastajia ja pääsisi vaihtamaan kuulumiset. Mukaan kalastusvälineiksi valikoitiin perinteiset mato-onget ja heittokalastusvälineet.

Ennalta tutut kalapaikat

Kalapaikat olivat ennakkoon tutut, vaikka viime vuosina alueella miehet eivät olleet juurikaan kalastaneet. Valkeakosken kilpailun jälkeen olivat jäljellä vielä Helsingin ja Jyväskylän osakilpailut, joten tuloksen riittämistä koko street-kiertueen voittoon sai jännittää syyskuulle asti.

”Kisan alussa suuntasimme läheiselle laiturille, jolla kohdekaloina olivat kuha sekä ahven. Aloitus oli mahtava, sillä heti ensimmäisellä heitolla jigiin nappasi 43,5 sentin mittainen kuha. Laiturilta saaliiksi tuli myös ahven, mutta muualta tuli myöhemmin suurempi kortille päätynyt yksilö.

Kalat muutoin jigeillä, mutta hauki iski pieneen lippaan

”Laiturilta kalastamisen jälkeen lähdimme kiertelemään läheisiä ranta-alueita, ja tavoitteenamme oli pyytää hauki, lahna ja ehkä säyne. Hauen, lahnan ja ahvenen parannuksen onnistuimmekin sieltä saamaan”, kertoo kaksikko kisan kulusta.

”Tällä kertaa mato-onkia ei tarvittu, sillä kaikki kalat tulivat jigeillä lukuun ottamatta haukea, joka nappasi pieneen lippaan. Myös lahnat nappasivat jigeihin. Käytössämme oli pieni sirppipyrstöinen jigi värissä moottoriöljy hileillä ja vaalealla etuosalla sekä viiden sentin mittainen Relax Super Banjo värissä L191, joka on väriltään vihreäsävyinen”, kertovat mestarit käyttämistään vieheistä.

Suomen Vapaa-ajankalastajat onnittelee voittajia!