Kevät ja alkukesä ovat kiireistä aikaa vapakalastajalle. Erilaisia kalastusmahdollisuuksia on yhtäkkiä tarjolla valtavasti, jopa niin paljon, että valinnan vaikeus voi yllättää. Monilla valinta osuu haukeen ja ahveneen, mutta useilla onkijoilla on päällimmäisenä mielessä lahna.

Itselleni lahnan pohjaonginta on jo monen vuoden ajan ollut tärkeä osa avovesikauden alkua. Jokeen merestä nousevat lahnat tarjoavat onkijalle upeita elämyksiä, joita on pakko päästä kokemaan yhä uudelleen.

Kausi alkaa heti, kun tulvavedet ovat laskeutuneet ja joen virtaama on laantunut riittävästi. Tässä voi olla suuria vaihteluja vuosien välillä. Joskus tulvat voivat jatkua pitkälle toukokuun puolelle, mutta toisinaan onkimaan saattaa päästä jo huhtikuun lopulla.

Lahnat nousevat jokeen yllättävän aikaisin. Kun ensimmäisiä lahnoja ongitaan, voi joen rantapenkoilla olla vielä runsaastikin jäätä. Toisaalta kausi jatkuu pitkään ja hyvään lahnanongintaan on edellytykset myöhemminkin kesällä.

Kastemato on ylivoimainen syötti

Ennen jokirantaan menoa pitää valmistautua. Ei riitä, että välineet ovat valmiina, vaan myös syöttien pitää olla kunnossa. Lahnalle eivät nimittäin kelpaa mitkä tahansa madot, etenkään keväällä, vaan niille pitää olla tarjolla isoja kastematoja. Nimenomaan niitä, lähes sormenpaksuisia matoja, jotka myös kastelierona tunnetaan. Voisi helposti kuvitella, että iso nippu joitain muita matoja, vaikkapa savimatoja tai kaupasta ostettuja tunkiolieroja kelpaisi yhtä hyvin, mutta ei.

Kaikenlaisia matonippuja ja muitakin syöttejä on totta kai kokeiltu kastematojen loputtua, mutta tulos on ollut surkea. Myöhemmin kesällä muut madot ja toukat kyllä kelpaavat, mutta keväällä ainut oikea syötti lahnalle on kastemato ja mitä isompi sen parempi. Kastemadon päälle voi pujottaa höysteeksi pari maissinjyvää, jotka auttavat pitämään madon koukussa ja mahdollisesti värillään herättävät lahnan huomion.

Lahnojen yksipuoliset makumieltymykset ovat johtaneet siihen, että hyvät kastematojen kaivuu- ja poimintapaikat ovat keväisin kullan arvoisia. Niiden sijaintia varjellaan kuin parhaita kalapaikkoja, ellei jopa tarkemmin.

Välineet paikan mukaan

Lahnan pohjaongintaan tarvitaan nimensä mukaisesti pohjaongintavapa. Lahnat löytyvät usein joen keskeltä, jossa syvin uoma kulkee. Syötti ja paino pitää siis, ainakin isoilla joilla, saada heitettyä kauaksi ja se vaati riittävän pitkän ja voimakkaan vavan. Hyvä valinta on 12-13 -jalkainen (3,6-3,9 m) ja jäykkyydeltään (test curve) noin 1,5-1,75 lb vapa.

Kun ongitaan virtaavasta vedestä, on vavassa oltava värinäkärki, josta tärpit havainnoidaan. Pohjaonkivapa on ostettaessa yleensä varustettu kolmella eri jäykkyyksisellä värinäkärjellä, joita voi vaihtaa tilanteen mukaan.

Vapaan kiinnitetään avokela, jonka sopiva koko on luokkaa 2000-3000. Kelassa tärkeintä on hyvä jarru ja että se on puolattu täyteen siimaa. Vajaalla puolalla heitot voivat jäädä liian lyhyiksi ja sitä kautta kalat saamatta. Siimaksi kannattaa valita kuitusiima, etenkin jos ongitaan kaukaa. Venymättömän kuitusiiman avulla kalat saa tartutettua merkittävästi paremmin kuin monofiilisiimalla.

Viimeinen metri

Pääsiiman päähän sidotaan rigi eli siiman, painon ja koukun muodostama kolminaisuus, jolla on ratkaiseva rooli kalan saamisessa tai saamatta jäämisessä. Kaikki lajiin tarkemmin tutustuneet tietävät, että erilaisia pohjaongintarigejä on kehitelty lukematon määrä.

Parasta on kuitenkin pitää homma yksinkertaisena. Varsinkaan keväällä ei ole tarvetta sitoa mitään erikoisrigejä. Minulla ja parilla kalakaverillani on yleensä käytössä tavallinen paternoster-rigi, jossa koukkuun menevä siima on hieman pidempi kuin painolle menevä siima. Kummatkin siimat on sidottu pääsiman päässä olevaan leikariin.

Koukkutapsin materiaalina käytän yleensä fluorocarbonia, joka on jäykkä, eikä sen ansiosta mene yleensä sotkuun. Sopiva paksuus on esimerkiksi, 0,25 milliä. Painon sitomiseen käytän astetta ohuempaa monofiiliä, jolloin mahdollisen pohjaan jäämisen sattuessa on heikoin kohta painon ja pääsiiman välissä.

Yllättävän suuri koukku

Sopiva paino vaihtelee virtauksen mukaan, mutta yleensä käytössä on noin 40-60 grammaa painoa. Kun lahnat ovat kuteneet, voi painon korvata feederillä, jonka avulla kaloille saadaan toimitettua mäskiä.

Etenkin keväällä, kun syöttinä käytetään kastematoja, saa koukku olla yllättävän suuri. Sopiva koukkukoko on tuolloin välillä 2-1/0. Ison syötin ja koukun etuja ovat, että ne karsivat osan muiden kalojen tärpeistä pois. Myöhemmin kesällä voi olla syytä käyttää hieman pienempiä koukkuja, varsinkin jos lahna on aralla syönnillä.

Onginnan tekniikasta

Lahnan pohjaonginta on periaatteessa helppoa. Heitetään pohjaonki keskelle jokea, laitetaan vapa vapatukea vasten, tarkkaillaan vavan kärkeä ja tartutetaan kala. Käytännössä se ei tietenkään ole näin yksinkertaista.

Vaikein osa on tartutuksen ajoittaminen ja sen tekeminen. Ideaalitilanteessa vavan kärki lähtee hitaasti taipumaan, jolloin tehdään tartutus ja kala on kiinni. Usein tärpit eivät kuitenkaan ole näin selviä, vaan vavan kärjessä voi näkyä eriasteista nypytystä, tärinää, nopeita riuhtaisuja tai lähes mitä tahansa. Tilannetta sekoittavat myös muiden kalojen tärpit, joiden määrä yleensä lisääntyy kevään edetessä.

Ei ole harvinaista, että kahdesta vierekkäin jokirannassa istuvasta onkijasta vain toinen saa kaloja, vaikka kummallekin tulee tärppejä. Itsekin olen saanut tämän kokea ja turhautuneisuus oli silloin suurta. Toisaalta kun hommasta pääse taas jyvälle, on onnistumisen tunne huikea.

Jotta tärpit saa muutettua kalaksi, tulee hommaan keskittyä kunnolla. Vapaa kannattaa pitää sylissä, antaa sen levätä vapatukea vasten ja seurata herkeämättä värinäkärjen liikkeitä. Tartutuksessa tulee olla nopea. Jos vapa on maassa, ei tartutusta yleensä ehdi tehdä ajoissa.

Ota sumppu mukaan

Keväällä lahnat tuntuvat nousevan jokeen parvina. Välillä voi joutua onkimaan useamman tunnin ilman ainuttakaan lahnaa, kunnes niitä yhtäkkiä voi tulla monta pienen ajan sisällä. Parvi voi uida nopeasti ohi, siksi onkijan kannattaa pitää mukana sumppua, johon lahnat voi laittaa hetkeksi odottamaan.

Valokuvaamisen ja mahdollisen punnituksen voi hoitaa sitten, kun parvi on uinut ohi. Sama periaate pätee myös kesällä, kun lahnaparvi on saapunut mäskin houkuttamana onkipaikalle.

Mistä tavoittaa jättilahnan?

Pääosa lahnoista, joita joella onkiessamme saamme, ovat keskimäärin kahden kilon painoisia. Osa on pienempää, osa suurempaa. Ihan hyvän kokoista lahnaa siis, mutta todella isot lahnat puuttuvat, tai ainakaan emme ole saaneet sellaisia.

Suurimmat kalat tulevat yleensä aivan joen alaosilta ja ylävirtaan mentäessä keskikoko pienenee. Yli kolmen kilon lahnoista kuule joskus puhuttavan, mutta ne ovat näillä jokivesillä hyvin harvinaisia.

Pohjanmaan joet eivät siis selvästikään ole suunta, jonne suurlahnoja jahtaavan kannattaisi hakeutua. Mutta minne sitten tulisi mennä?

SVK:n nettisivujen suurkalaosion alta löytyy lista kaikista ennätyskalarekisteriin hyväksytyistä kaloista. Rekisteriin hyväksyttyjen suurlahnojen saantipaikkakuntia selatessa huomaa, että suurimmat lahnat saadaan lähes poikkeuksetta Itä-Suomesta.

Kaksi rekisterin suurinta lahnaa, jotka kumpikin ovat painaneet 7,45 kiloa, on saatu Imatralta ja Juvalta. Seuraavina tulevat Liperi (7,440 kg), Kitee (7,33 kg), Enonkoski (7,2 kg) ja taas Imatra (7,08 kg). Jostain syystä siis Itä-Suomessa on otolliset olosuhteet, joissa lahnat voivat kasvaa todella suuriksi. Jos siis tavoittelet jättilahnaa, suuntaa itään. Se on minullakin suunnitelmissa.

Teksti: Juha Ojaharju