Kolme patoa väistyi Salon Mathildedalissa – meritaimenelle avautui lisää elinympäristöä

Lankkupatojen purkamisella ja purouoman kunnostamisella lisättiin merkittävästi meritaimenen kutu- ja poikastuotantoon soveltuvaa aluetta. Kuva: Larri Himma.

Salon Mathildedalissa on avattu kolme pientä lankkupatoa ja kunnostettu noin 200 metriä puroa. Töistä vastanneen WWF:n tavoitteena oli avata kaloille ja muille vesieliöille nousuyhteys Halikonlahdelta kohti Matildanjärveä.

Päätarkoitus oli parantaa etenkin meritaimenen ja jokiravun elinympäristöjä. Kunnostusten myötä meritaimenen kutu- ja poikastuotantoon soveltuva alue voi vähintään kaksinkertaistua.

Puro voi toimia taimenen lisääntymisalueena

Matildanjärven laskupuro virtaa Salon Mathildedalin historiallisen ruukkikylän läpi ja laskee Halikonlahteen. Puron meriyhteyden vuoksi se voi toimia meritaimenen lisääntymisalueena.

Erittäin uhanalainen meritaimen ei kuitenkaan ennen patojen purkamista ja puron kunnostamista päässyt nousemaan kuin noin sadan metrin matkalle puron alaosassa sijaitsevaan ensimmäiseen vaellusesteeseen saakka.

Puroa kunnostettiin luonnonkiviaineksella

Puron alaosan kolme pientä pato- ja lankkuestettä avattiin. Samalla puroa kunnostettiin luonnonmukaisesti erikokoisella luonnonkiviaineksella.
Kunnostuksessa käytettiin muun muassa kutusoraa sekä suurempia kiviä, jotka tarjoavat suojaa ja elinympäristöjä kalanpoikasille.

”Pienetkin padot voivat muodostaa vaelluskaloille merkittävän esteen. Kun turhat esteet poistettiin ja puroa kunnostettiin, kaloille avautui lisää kulkuyhteyttä ja samalla parannettiin niiden tarvitsemia elinympäristöjä”, sanoo WWF suojeluasiantuntija Manu Vihtonen.

Kalojen kulkuyhteydet osaksi rakennettua ympäristöä

Mathildedalin arvokas ruukkimiljöö asetti kunnostukselle omat reunaehtonsa. Tavoitteena oli sovittaa kalojen kulkuyhteyden parantaminen osaksi rakennettua ympäristöä niin, että nykyiset vedenkorkeudet säilyivät.

Kunnostuksilla parannettiin erityisesti meritaimenen ja jokiravun elinympäristöjä. Samalla kunnostukset hyödyttivät muuta virtavesilajistoa, pohjaeläimiä ja niiden varassa elävää linnustoa.

Tavoitteena syrjäyttää haitallista puronieriää

Purossa asuu nyt sinne Pohjois-Amerikasta 100 vuotta sitten tuotu haitallinen vieraslaji puronieriä, joka lisääntyy nopeasti ja voi kilpailla alkuperäisen taimenen kanssa ja syrjäyttää sitä.

”Kun avaamme laajempia kutualueita taimenelle, voimme tämän ja muiden toimien avulla syrjäyttää haitallista puronieriää. Alkuperäisen suomalaisen taimenkannan vahvistaminen olisi paras paikalliselle ekosysteemille”, Vihtonen sanoo.

Nyt poistetut vaellusesteet sijaitsivat Matildajärven laskupuron alajuoksulla. Salon kaupunki on edistänyt puron keskivaiheilla sijaitsevan Ruukinlammen padon mahdollista avaamista.