Teksti: Juha Ojaharju, Kuvat: Juha Ojaharju ja Pauli Varsila

Suomen vesistä löytyy kalastajalle runsaasti valinnanvaraa. Kun hetkeksi unohtaa tavallisimmat kohdekalat ja tutkii hieman eri mahdollisuuksia, on helppo löytää vaikka mitä mielenkiintoista. Voi vaikkapa paneutua piikkimonnin ongitaan.

Piikkimonnin suurkalaraja on 200 grammaa. Raja ei vaikuttanut kovin korkealta, mutta mistä sellaisen voisi saada ja mikä olisi oikea tapa onkia?

Ensimmäisen yrityksen teimme Jukan kanssa Kotkassa Katariinan meripuistossa sijaitsevalla pienellä lammella. Täältä niitä kuulemma saisi.

Ongimme keskipäivästä noin iltakuuteen saakka. Piikkimonneja nousi, mutta ei tarpeeksi suuria. Oppina tältä reissulta oli, että madonpätkillä mäskääminen paransi selvästi kalantuloa. Ei mikään ihme, sillä pohjaan vajoavat madonpätkät tuoksuvat piikkimonnien mielestä varmasti herkulliselta ja saavat ruokahalun kasvamaan.

Oli löydettävä toinen paikka, mieluiten edes hieman lähempää. Ja kalojen tulisi olla suurempia, olihan tavoitteenamme saada suurkalakokoinen piikkimonni.

Tärkeintä on paikka

Mieleen tuli sana Loppi. ”Eikös Hatanpää saanut Lopelta isoja piikkimonneja. Lopen suunnasta on kyllä muutenkin kuulunut piikkimonnijuttuja”, pohdin mielessäni.

Kaivoin puhelimesta esiin kaverini Juha Hatanpään numeron. ”Kyllä, sieltä niitä tulee. Sain silloin useampia yli 200 gramman kaloja. Ne alkavat syömään illalla, kun vähän pimenee. Siinä on rannassa muutama hyviä paikkoja, joista kannattaa onkia.”

”Selvä. Kiitti tiedosta ja vinkeistä. Moi.”

Nyt vaikutti hyvältä. Oli siis mentävä Lopelle. Sopiva tilaisuus koitti jo muutaman viikon kuluttua. Paluumatkalla pääkaupunkiseudulta olisi sopivasti aikaa poiketa Lopella ja onkia piikkimonneja, ehkä jopa saada uusi suurkala.

Hyvä alku

Saavuin rantaan jo iltapäivällä, joten oli hyvin aikaa laittaa onkivehkeet valmiiksi iltaa varten. Kun välineet oli viritetty, mäski kostutettu ja kevyt ateriakin syöty, päätin levätä vielä tunnin. Illalla olisi parasta olla hyvässä vireessä, kun tulisi aika onkia.

Kävelin onkirantaan vähän ennen kahdeksaa. Ilta oli jo hieman hämärtynyt ja näytti oikein otolliselta. Löysin rannasta kolme sopivaa onkipaikkaa parinkymmenen metrin päässä toisistaan. Heitin kuhunkin paikkaan viisi-kuusi pientä mäskipalloa. Mäskin olin terästänyt muutaman sentin mittaisilla madonpätkillä.

Viimein pääsin onkimaan. Matosyötillä varustettu koukku lennähti lumpeen viereen ja koho jäi pinnalle kellumaan. Vettä onkipaikalla oli alle metri. Tärppiä ei tarvinnut kauan odottaa, ensimmäinen kala osoittautui kuitenkin särjeksi. Jo seuraava kala oli kuitenkin piikkimonni ja vieläpä suurin ikinä saamani.

Olisiko tämä jopa suurkala? Kaivoin keittiövaa’an repusta ja laskin kalan sen päälle. Näyttöön tuli lukemat 191 grammaa.

”Eikö muka enempää”, ajattelin. Uusintapunnitus antoi samat lukemat, joten uskottava se oli. Lähellä, mutta ei aivan.

Missä piikkimonnit?

Pian kohoa vietiin taas sivulle. Nostin, ja nyt tuli jo toinen piikkimonni, tällä kertaa kuitenkin selvästi pienempi. Piikkimonnit vaikuttivat olevan syönnillään. Kohossa näkyi taas liikettä. Nostin taas ja nyt siiman päässä tuntui selvästi kovempaa vastusta. ”Nyt jos on piikkimonni, niin on varmasti suurkala”, mietin itsekseni.

Laitoin haavin kalan alle ja nostin sen vedestä. Ei ollut piikkimonni, vaan noin puolen kilon painoinen sorva. Seuraava kala oli puolestaan lahna ja sitä seuraava särki. Piikkimonnit olivat yhtäkkiä kadonneet jonnekin, tai ehkä ne olivat lopettaneet syömisen.

Vääriä lajeja

Vaihdoin seuraavalle paikalle, jospa täällä olisi nälkäisiä kohdekaloja. Syvyyttä oli hieman enemmän kuin edellisessä paikassa, mikä vaati kohon siirtoa hieman ylemmäksi. Syötin oli parasta olla hyvin lähellä pohjaa, eikä haittaisi, vaikka se lepäisi pohjassa. Piikkimonnit liikkuvat pohjalla ja etsivät sieltä ruokansa.

Koho kellui hetken kasvillisuuden vieressä, kunnes upposi äkisti. Tällä kertaa vedestä nousi ahven, se olikin tästä järvestä vielä saamatta. Ahvenen jälkeen tuli pieni särki. Tuntui että sain kaikkia muita lajeja, mutta en piikkimonneja.

Olisiko piikkimonnien syönti todellakin jo ohi tältä illalta? Onneksi kello oli kuitenkin vasta vähän yli kymmenen ja minulla oli vielä yksi ennakkomäskätty paikka onkimatta. Ei siis mitään hätää.

Viimeinen paikka

Pätkin saksilla muutaman madon mäskin päälle ja puristelin mäskistä pieniä palloja. Tässäkin oli matalaa, joten mäskipallojen oli oltava hyvin pieniä, etteivät paikalla olevat kalat säikähtäisi. Heitin pari palloa noin neljän metrin päässä olevaan kasvillisuuden aukkopaikkaan ja loput pallot toiseen, hieman kauempana olevaan toiseen aukkopaikkaan.

Istuin vielä hetken reppujakkaralla, annoin mäskin vaikuttaa ja join kupin kahvia. Nyt oli jo pimeää, joten ainakin olosuhteet olivat kunnossa piikkimonnin saamiselle.

Ensimmäinen kala oli kuitenkin taas särki. No, ei se mitään, uutta yritystä vaan. Pian kohossa näkyi taas liikettä. Se lähti vaeltamaan ensin sivulle ja alkoi sitten vajota. Tyypillisiä piikkimonnin elkeitä. Nostin vapaa ja kala oli kiinni. Se tuntui melko isolta, en kuitenkaan kunnolla nähnyt mikä siiman päässä oli. Jotain tummaa kuitenkin, ehkä piikkimonni.

Rannassa kala ui vielä kasvillisuuden sekaan, mutta sain sen onneksi sieltä haaviin. Laitoin otsalampun päälle ja kyllä, se oli piikkimonni! Ihan varma suurkala, se oli selvää. Laitoin punnitusalustan vaa’an päälle, taarasin vaa’an ja laskin piikkimonnin alustan päälle.

Lukemia oli ilo katsella: 303 grammaa. Yli kolmanneksen yli suurkalarajan. Vaikka kala ei sinänsä ollut valtava, oli onnistumisen ilo kuitenkin suuri. Nyt oli kiva lähteä kotimatkalle. Vaikka oli jo melkein keskiyö, ei väsyttänyt yhtään.

Suuria piikkimonneja

Loppukesän 2021 aikana moni muukin onkija löysi kyseisen paikan ja kävi yrittämässä suurkalarajan ylittävää piikkimonnia. Niitä myös saatiin menestyksellä. Suurimman sai Juha Salonen, jonka piikkimonni painoi hienot 335 grammaa. Siitä tuli uusi vapavälineiden Suomen ennätys.

Kävimme Jukan kanssa paikalla yhtenä elokuun alun myrskyisenä iltana. Sillä reissulla alku oli hankalaa. Luulimme, että myrsky ja vesisade olivat saaneet piikkimonnien suut kiinni. Mutta ei: kun kello tuli yksitoista, alkoi syönti kuin taikaiskusta. Illan suurimpana kalana oli Jukan hieno 308-grammainen piikkimonni.

Seuraavana kesänä olimme paikalla Pauli Varsilan kanssa. Meillä kummallakin oli suurpiikkimonni jo aikaisemmin saatuna, mutta nyt oli tavoitteena parantaa noteerausta, ehkä jopa saada uusi Suomen ennätyskala.

Syönti alkoi taas pimeän tultua. Uutta Suomen ennätystä ei kyseisellä reissulla saatu, mutta kuitenkin muutama oikein hieno kala. Paulin suurimmat piikkimonnit painoivat 326 ja 319 grammaa.

Elokuun 2022 loppupuolella Timi Laitinen laittoi vielä vapavälineiden Suomen ennätyslukemat kunnolla uusiksi. Mies koukutti teleskooppivavallaan upean 475 gramman piikkimonnin. Se on vain 55 gramman päässä katiskalla saadusta Suomen ennätyskalasta.

Kaikki edellä mainitut kalat löytyvät SVK:n kalarekisteristä.

Keskeiset vinkit piikkimonnin ongintaan

– Etsi hyvä järvi, jossa tiedät olevan piikkimonneja.
– Piikkimonnit aktivoituvat hämärän laskeuduttua. Kalasta siis myöhään illalla. Kello 22–24 on ollut parasta aikaa.
– Syötin tulee olla aivan pohjan tuntumassa tai pohjassa.
– Mato ja kalanliha ovat hyviä syöttejä.
– Tärpin tullessa nosta ajoissa, muuten koukku on syvällä mahassa. Pidä koukunirrotin saatavilla.
– Valoantennilla varustettu koho mahdollistaa tärpin havaitsemisen pimeässä.
– Muista otsalamppu.