SM-tiedon kirkkaimmat mitalit Pohjanmaalle

Tikkakosken Kalamiehillä oli riveissään pohjoisesta saapunut vahvistus.

SM-tietokilpailussa oli tällä kertaa mukana viisi joukkuetta yleisessä sarjassa ja kolme joukkuetta nuorten sarjassa. Pohjanmaalta Jyväskylään saapui kaksi Pilk Kingsin joukkuetta, Etelä-Suomea edusti Tuusulanjärven UK, Etelä-Savoa totutusti Punkaharjun Kalamiehet ja Keski-Suomen värejä kantoi Tikkakosken Kalamiehet. Nuorten sarjassa Tuusulanjärven UK:lle annettiin poikkeuslupa osallistua kolmella joukkueella, koska muilta piireiltä ei saatu kisaan yhtäkään osallistujaa.

SVK:n kalatalouskonsulentit Marcus Wikström ja Juha Ojaharju olivat laatineet kysymykset. He toimivat myös Keski-Suomen vapaa-ajankalastajapiirin Vesa Saikkosen kanssa tuomareina.

Tiukkaa kisaa mitaleista

Yleisen sarjan kisasta tuli kova ja kolmen kärjestä kahden joukkueen kanssa piti jatkaa lisäkysymyksiin asti. Niistä ensimmäinen sitten ratkaisi voiton Pilk Kingsin ykkösjoukkueelle, johon kuuluivat Timo Stenman, Juha Leino ja Jarmo Keto. Kakkoseksi yltänyt saman seuran kakkosjoukkue hävisi lopulta 1,5 pistettä. Pronssit kävi pokkaamassa Punkaharjun Kalaveikot.

Nuorten sarjassa kilpaileville oli tarjolla omat kysymykset, kuten viime vuosina on ollut tapana. Pisteitä ropisi melko tasaisesti, kunnes lopulta TJUKin kolmosjoukkue erkaantui kullan arvoisesti muista. Saman seuran ykkösjoukkue koppasi hopeamitalit ja kakkosjoukkue pronssiset.

Oli ilahduttavaa huomata, kuinka paljon tietoa nuorissa piilee jo kalastajaelämänsä alkutaipaleella! Toivon mukaan saadaan ensi vuonna enemmän joukkueita innostumaan tästä leppoisasta kilpailumuodosta.

Kysymys kuuluukin: Kuka pystyy katkaisemaan Pohjanmaan voittokulun yleisessä ja Etelä-Suomen vastaavan nuorten sarjassa? Tervetuloa yrittämään!

Teksti ja kuva: Marcus Wikström

Tulokset

Nuorten sarjan kysymykset ja vastaukset

Yleisen sarjan kysymykset ja vastaukset

Kuvia kisoista