Teksti ja kuvat: Jere Huovinen
Kuhmon keskustassa sijaitsee alueen suurin kalastuskohde eli vapaana virtaava Pajakkakoski. Loivapiirteisellä koskella on pituutta noin 450 metriä. Suomen Vapaa-ajankalastajat valitsi Pajakkakosken vuoden lähikalastusalueeksi vuonna 2017. Samana vuonna koskeen tehtiin kalataloudellinen kunnostus.
Pajakkakosken pohjoisrannalla kulkevan ”möljän” päälle on rakennettu tukeva, leveä ja reunakorokkein varusteltu puinen kulkusilta. Kulkusilta kulkee rannalla koko kosken matkan niskalta loppuliukuun saakka. Pajakkakosken ylittävän sillan molemmilla rannoilla on parkkipaikkoja autoille, ja pohjoisrannan parkkipaikalta on esteetön reitti kosken reunalla sijaitsevalle kulkusillalle. Pajakkakosken sivu-uoma, joka kulkee möljän ja pohjoisrannan välissä, on rauhoitettu kalastukselta.
Pajakkakosken kalastoa hoidetaan taimenistutuksilla, joilla turvataan joen omaa taimenkantaa. Kaikki istutetut taimenet ovat rasvaeväleikattuja. Toivottavaa on, että saaliiksi otetaan ainoastaan istutettuja taimenia, ja rasvaevälliset taimenet vapautetaan takaisin jokeen, vaikka ne ylittäisivät 64. leveyspiirin yläpuolella voimassa olevan alamitan.
Pajakkakosken niska on hieno kalapaikka
Pajakkakosken niska on hieno kalapaikka. Leveässä kosken niskassa on kaksi erillistä nielua, joista vesi purkautuu kiviseen, voimakasvirtaiseen koskeen. Pajakkakoskessa päävirta kulkee koko kosken matkan joen pohjoisrannalla, minkä vuoksi pohjoisen puoleiselle kosken niskalle muodostuu pitkä ja syvä V-mallinen nielu.
Pajakkakosken niskalla on aina kaloja, joista erityisesti taimenet viihtyvät usein aivan kivikkoisen möljän tuntumassa, lähellä rantaa. Pajakkakosken niska on helposti kalastettavissa esimerkiksi pyörätuolista. Missään muualla Suomessa pyörätuolia käyttävä kalastaja ei pääse kalastamaan tällaista paikkaa näin helposti. Kosken etelärannalla on laituri, jolta niskan toisen rannan kalastus onnistuu kohtalaisesti.
Sillan ympäristö
Pajakkakosken yli kulkeva silta tarjoaa suojapaikkoja kosken kaloille. Silta muodostaa koskeen runsaasti varjoisia kohtia ja siltapilareiden ympärille ja sillan alle on muodostunut kivikasoja sekä veden alaisia harjanteita. Alueella on isoja kiviä ja kiviryhmiä, joiden ympäristössä taimenet ja harjukset viihtyvät. Sillan alle on muodostunut muuta koskea syvempiä monttuja, jotka tarjoavat kaloille suojaisia lepopaikkoja.
Sillan alapuoli on isojen taimenten asuinaluetta. Pohjoisrannan virtaus on sillan ympäristössä erittäin voimakas, mutta pitkällä heitolla perhot saa tarjottua ottipaikoille.
Sillalta loppuliukuun
Pajakkakoski jatkuu sillan alapuolella pohjoisrannaltaan voimakkaana ja syvänä virtana. Möljän läheisyydessä on muutamia isoja kiviä, joiden ympärille muodostuu hyvännäköisiä kalapaikkoja. Näille paikoille kalat saapuvat syönnökselle yleensä öisin. Kulkusillalta kalastettaessa, heittojen ei tarvitse olla pitkiä.
Pajakkakosken loppuosuudella joki kääntyy loivasti vasemmalle ja loppuliuku tarjoaa erinomaisia kalapaikkoja. Siellä näkeekin usein pinnassa, hyönteisten perässä pyörähtäviä kaloja. Loppukesällä vesiperhosten kuoriutuminen alkaa Pajakkakosken alaosalla ennen kosken yläosaa. Paikalle tyhjästä ilmaantuva lokkiparvi paljastaa alkavan kuoriutumisen ja linnut ottavat osansa lentoon pyrkivistä hyönteisistä. Kuoriutumisen loputtua linnut katoavat yhtä nopeasti kuin paikalle ilmestyvätkin.
Pajakkakosken eteläranta
Pajakkakosken pohjoisrannan kulkusilta mahdollistaa liikuntarajoitteiselle helpon kalastuksen, mutta myös kosken etelärannalta löytyy kohtuullisen vaivattomasti saavutettavia kalapaikkoja. Lisäksi eteläranta on vastarantaa kalastuksellisesti monimuotoisempi ja mielenkiintoisempi.
Tavallisella pyörätuolilla etelärannan kalapaikoille pääsy on lähes mahdotonta, mutta vaikkapa maastopyörätuolilla niille pääseminen onnistuu. Etelärantaa voidaankin luonnehtia ”extreme-esteettömäksi”-kalapaikaksi.
Pajakkakosken etelänpuoleiselle niskalle, ja siellä sijaitsevalle laiturille kulkee polku kirjaston takaa, ja rantaa pitkin pääsee liikkumaan pyörätuolilla alavirtaan kohtalaisesti. Sillan alla koski on matalaa, ja esimerkiksi maastopyörätuolilla pääsee irti rannasta, jolloin pystyy tarjoamaan perhoja sillan alapuolisille ottipaikoille. Tämän pidemmälle rantaa pitkin ei helposti pyörätuolilla pääse, mutta sillan vierestä, pysäköintipaikan ja joen välistä lähtee polku, joka kulkee Pajakkakosken rantaa pitkin loppuliukuun saakka.
Omat kokemukset
Saimme ensikosketuksemme Pajakkakoskeen heinäkuussa 2022. Aloitimme kalastuksen joen pohjoisrannan puoleiselta niskalta. Kalastimme koko matkan kosken niskalta kosken puoliväliin saakka. Kosken alaosalla oli muita kalastajia ja lopetimme kalastuksen kulkusillan levennyksen kohdille.
Päivänvalossa saimme saaliiksi muutamia pieniä taimenia ja harjuksia, mutta illalla kaikki muuttui. Hämärässä möljän reunaan saapui kaloja syönnökselle, ja saimme saaliiksi muutamia hienoja harjuksia ja sekä taimenia.
Seuraavana päivänä päätimme kokeilla kalastamista joen etelärannalta. Sillan alapuolinen koski näytti hyvältä, ja suuntasimme sinne. Maastopyörätuolilla pääsimme rantaan, ja pääsin itsekin koskeen.
Irtautuminen rannasta tuntuu joka kerta todella vapauttavalta, sillä koskessa olen lähellä kaloja, ja kalastus muuttuu rantakalastusta helpommaksi. Eräästä pienestä imusta ja sen yläpuolisesta peilistä sain lyhyen ajan sisällä siiman päähän useita taimenia. Kalat kelpuuttivat kuulapäisen Hare’s Ear -perhon.
Illalla matalaan koskeen saapui ruokailemaan harjusparvi, ja kalastus oli hauskaa. Pajakkakoskesta saimme saaliiksi useita yli 35 sentin pituisia harjuksia. Illan hämärtyessä taimenet katosivat jonnekin, mutta harjukset pysyttelivät koskessa koko pimeän ajan. Etelärannan alavirran kalapaikkoihin emme päässeet, koska alueella oli koko ajan muita kalastajia.
Yhteenveto
Pajakkakoski on monipuolinen ja näyttävä kalapaikka. Moni-ilmeiseltä niskalta alkava koski tarjoaa monipuolista kalastusta sekä ranta-, että kahluukalastajalle. Kosken pohjoisrannan kulkusilta mahdollistaa tehokkaan kalastuksen koko kosken matkalta, ja kulkusiltaa pitkin pääsee vaivattomasti liikkumaan myös pyörätuolilla. Kulkusillan reunoilla on reunakorokkeet, joiden ansiosta sillalla liikkuminen on turvallista.
Pohjoisrannan virtaama on huomattavasti etelärantaa voimakkaampi, ja kalastus kannattaa ajoittaa iltaan, jolloin kalat saapuvat syömään lähelle rantaa. Hämärässä liikkuminen möljän päällä hieman hankaloituu, mutta tasku- tai otsalampun ja avustajan kanssa liikkumisesta ja kalastuksesta on helppo nauttia. Mikäli mahdollista, kannattaa kokeilla pääsyä rantaan myös etelärannan puolelta. Koski on siellä monipuolisempi ja hidasvirtaisempi.
Pajakkakoski on yksi hienoimmista paikoista, jossa olen kalastanut ja kosken pohjoisrannalla liikuntarajoitteinen kalastaja pystyy kalastamaan periaatteessa missä vain. Extreme-esteetön-kalastus kosken etelärannalla taas tarjoaa kalastajalle runsaasti lisää kalastettavaa.
Kokonaisarvosana Pajakkakoskelle on 4,5/5.