SM-onki 2026: Vieraskoreus oli Saimaan kanavalla tuntematon käsite

Vapoja viriteltiin toimivammiksi myös kilpailun aikana.

Teksti ja kuvat: Marcus Wikström

SM-onki järjestettiin sunnuntaina 14.6. ja kisanäyttämönä toimi jo perinteeksi muodostunut Saimaan kanava. Kylmä ja pilvinen aamupäivä väistyi onneksi aurinkoiselle kelille keskipäivän tuntumassa, mutta tuuli pysyi läpi päivän navakkana. Kanavan penkat houkuttelivat tällä erää 280 osallistujaa, jotka paikka-arvonnan jälkeen levittäytyivät Kansolan sillan molemmin puolin.

Tasan kello kymmeneltä painoi Tapio ”Tappi” Tapaninen puhallustöötin nappia ja 280 onkikohoa molskahti kanavan vedenpintaan. Kanava oli ehkä tavallistakin nihkeämmällä päällä ja saalista joutui monikin odottamaan tavallista pidempään. Joitakin suomukkaita näkyi kuitenkin nousevan, pääasiassa pientä särkeä sekä ahventa. Kilpailijoiden keskinäisten juttujen perusteella huomasi nopeasti, että kitsas kalantulo ei tullut juuri kenellekään yllätyksenä.

Jenna Arvola toisti voittonsa

Kello 14 soi sitten töötti uudemman kerran kilpailun lopetuksen merkiksi. Punnitusjonossa nähtyjen saaliiden pohjalta kävi taas selväksi, että kanavan maine grammapelien kenttänä pitäisi taas paikkansa. Punnituksesta siirryttiin jouhevasti nauttimaan kisakanttiinin antimista ja iloinen ja odottavainen puhesorina täytti kisakeskuksen.

Niinhän siinä sitten kävi, että Jenna Arvola Oriveden Onkijoista toisti viime vuoden voittonsa, ja nappasi kultamitalin nuorten alle 12-vuotiaiden sarjassa. Orimattilan Kalakerhon Iivo Ahonen sai hopeamitalin ja pronssin vuorostaan Atte Mutanen Lappeenrannan Urheilukalastajista

Nuorten alle 15-vuotiaiden kultamitali meni VaPa Varkauden Veeti Turuselle, hopea Eetu Pylkkäselle Heinolan Seudun Erämiehistä ja pronssimitalin arvoisesti onki Valkeakosken Kalaveikkojen Janne Viljakainen.

Karkkilan Kalastusseuraa edustanut Lauri Åman nappasi alle 19-vuotiaiden sarjan kullan ja hopean vei vuorostaan Valtteri Haapala MB-Eräkerhosta. Åmanin perheen onnistumisia täydensi pronssimitalisijan napannut Anna Åman.

Anna Åman onki sarjassaan pronssin arvoisesti.

Vieraskoreudelle ei jätetty sijaa

Miesveteraanisarjassa nähtiin lappeenrantalaista ylivoimaa, kun Lappeenrannan Urheilukalastajien Pekka Turunen vei voiton yli 3,3 kilon saaliillaan. Vieraskoreudelle ei siis jätetty minkäänlaista sijaa, ja mitäpä sitä turhaan… Hopealle nousi Hattulan Kalamiesten Jukka Ruponen, joka jäi Turusesta yli puolitoista kiloa. Pronssimitalin koppasi Lahden Kalaveikkojen Kari Raatikainen, reilulla 1,2 kilon tuloksella.

Miesten sarjavoiton vei tällä kertaa Lasse Hakomäki Härmän seudun Kalastajista. Naisten sarjan voitti Tarja Huhtala, Iin Kalamiehistä. Naisveteraanisarjassa kirkkaimman mitalin saalisti Savonlinnan Urheilukalastajien Sari Sallinen.

Järjestelyt onnistuivat taas hienosti

SM-ongen hienoista järjestelyistä vastasivat SVK:n kilpaonkijat yhteistyössä Kaakkois-Suomen piirin sekä VaPa Varkauden kanssa. Kilpailunjohtajana toimi jälleen kerran Sami Kainulainen. Hän ilmoitti, että tämä nyt kilpailtu SM-onki oli tällä järjestäjämiehityksellä kymmenes ja samalla viimeinen heidän osaltaan. Hän kiitti vuolaasti pitkäaikaisia ja nyt järjestelyistä vetäytyviä talkoolaisia, joihin kuuluivat Tapio ”Tappi” Tapaninen, Pekka Turunen ja Pentti Kukkamaa. Myös SVK kumartaa ja kiittää tätä ansiokasta kaartia!

Tämä tarkoittaa samalla sitä, että tulevaisuudessa SM-ongen järjestelyt nojaavat entistä enemmän muiden tahojen/piirien harteilla. Kyseessä on yksi kesän huipputapahtumista ja kilpailun ennakoitavuus olisi paikan ja ajankohdan suhteen tärkeässä roolissa, erityisesti osallistujien näkökulmasta. Kehotamme siis piirejä tarttumaan toimeen, SVK:n onkijaosto odottaakin jo innoissaan hakemuksianne!

Tulokset