
Metsähallituksen erätarkastajat tavoittivat vuoden 2025 aikana 9 158 luonnossa liikkujaa, kerrotaan tänään julkaistussa Metsähallituksen erävalvontaraportissa. Tarkastuksissa paljastui 585 rikettä, joista 54 päätyi rikostutkintaan.
Valtaosa metsästäjistä, kalastajista ja muista retkeilijöistä tiesi säännöt ja ohjeet ja toimi niiden mukaisesti. Raportin mukaan yli yhdeksän luonnossa liikkujaa kymmenestä sai erävalvonnalta puhtaat paperit.
”Luonnossa liikkujien määrä kasvaa, ja valvontaa tarvitaan tulevaisuudessa enemmän. Huolta herättävät muutamat vakavat tapaukset ja tieto siitä, että valtaosa törkeistä tapauksista jaa todennäköisesti pimentoon”, erävalvontapäällikkö Henri Pelkonen Metsähallituksesta sanoo.
Luvatonta hirvenpyyntiä, myrkytetty susi ja kaksi ammuttua joutsenta
Metsästäjillä olivat lupa-asiat ja lain tuntemus totutusti hyvällä tolalla: 97 prosenttia selvisi tarkastuksista kiitoksin. Muutama vakavampi tapaus paljastui. Puolangalla myrkytetystä sudesta tiedotettiin alkuvuonna. Lisäksi havaittiin petojen ajattamista kelkoilla, luvatonta hirvenpyyntiä ja Lapista kaksi ammuttua joutsenta.
52 luvatonta verkkoa pyynnissä
Kalastuksen valvonnassa oli enemmän huomautettavaa, vaikkakin tapaukset olivat lievempiä. Kalastajista 14 prosenttia syyllistyi lieviin rikkeisiin, kuten kalastusluvan ehtojen rikkomiseen, kalastonhoitomaksun maksamatta jättämiseen tai pyydysten puutteelliseen merkintään. Räikeimmässä tapauksessa kalastajalla oli pyynnissä 52 luvatonta verkkoa.
Maastoliikenne aiheuttaa vuodesta toiseen suhteellisesti eniten huomautettavaa. Lähes joka neljäs tarkastettu kuljettaja ajaa maastossa tai urilla ilman maanomistajan lupaa, eikä viime vuosi tehnyt poikkeusta, raportissa todetaan.
Muussa retkeilyssä luvattomia nuotioita ja roskaamista
Muun retkeilyn valvonnassa paljastui sen sijaan vain vähän rikkeitä: 1,5 prosenttia tarkastetuista muista luonnossa liikkujista sai
seuraamuksia. Nämä johtuivat lähinnä luvattomista nuotioista ja leireistä. Myös luonnon roskaamista havaittiin edelleen valistuskampanjoista huolimatta.
Erävalvontaraportin mukaan vuosi 2025 oli valtion alueilla tapahtumarikas, mutta valvontaan saatiin tukea muilta viranomaisilta. Vuoden aikana kirjattiin 348 yhteisvalvontaa muiden viranomaisten kanssa, mikä on enemmän kuin vuosikausiin.
Metsähallituksen erävalvontaraportti 2025

