
Iijoen vesistöalueella on laadittu kattava istutusohjelma lohien ja meritaimenten pienpoikasille. Ohjelmaan koottiin ajantasaiset tiedot eri kohteiden soveltuvuudesta pienpoikasten istutuksiin. Istutuksien avulla Iijokeen ja sen sivujokiin muodostuu alueelle leimautuneita lohikalakantoja.
Istutusohjelmaa varten tehtiin laajoja kartoituksia Iijoella, Livojoella, Pärjänjoella ja Loukusanjoella. Lisäksi työssä hyödynnettiin asiantuntija- ja kirjallisuustietoa. Jokaisesta kohteesta esitetään sijainti, poikastuotantoalueen koko, arvio poikastuotannosta sekä saavutettavuus eri kulkuneuvoilla.
Lisäksi ohjelmassa määritetään virtausnopeuksia, jokipohjien raekokoja ja syvyysvaihteluja sekä arvioidaan varjostusta, rantakasvillisuutta, pohjaeläimistöä ja vesikasvillisuutta.
”Iijoen pääuoma yllätti positiivisesti, samaten useimmat sivujokien kohteista. Livojoella havaittiin paikallisesti haasteita kiintoainekuormituksen osalta. Osassa kartoitetuissa kohteissa todettiin mahdollisuuksia poikastuotannon lisäämiseen virtavesikunnostuksilla”, kertoo ympäristöasiantuntija Marleena Isomaa Eurofins Ahma Oy:stä.
Lohien ja meritaimenten pienpoikasistutukset entistä täsmällisemmin
Hänen mukaansa kohteisiin laadittiin arviot istutusmääristä vastakuoriutuneelle, esikesäiselle ja yksivuotiaalle poikaselle, jotka perustuivat kohteiden pinta-aloihin, saatuihin tuloksiin sekä aikaisempiin tutkimustietoihin.
Iijoen vesistöalueen hyvin tunteva kalastuksen erityisasiantuntija Eero Hartikainen Metsähallituksesta toteaa: ”Pienpoikasten istuttaminen on suunniteltu tähänkin asti tarkkaan, mutta nyt valmistuneen istutusohjelman avulla lohien ja meritaimenten pienpoikasten istutuksia voi toteuttaa entistä täsmällisemmin. Istutusohjelma on visuaalisesti ja sisällöllisesti selkeä kokonaisuus, mikä helpottaa istutusten suunnittelua ja kohdistamista.”
Osa Lohi Iijokeen 2 -hanketta
Istutusohjelman laadinnasta vastasi Eurofins Ahma Oy. Konsultin tukena toimi suunnitteluryhmä, joka koostui Pohjois-Pohjanmaan liiton, Luonnonvarakeskuksen, Metsähallituksen, PVO-Vesivoima Oy:n ja Voimalohi Oy:n asiantuntijoista. Pienpoikasten istutusohjelma on osa Lohi Iijokeen 2 -hanketta.
Hankkeen muita toimenpiteitä ovat esimerkiksi smolttien seurantatutkimus Livojoella/Iijoen Haapakoskella, smolttien vedenalainen kameraseuranta Haapakoskella, Haapakosken smolttien alasvaellusreitin kehittäminen, nousukalojen ja smolttien ylisiirrot sekä pienpoikasten istutukset.
