Suomen ympäristökeskuksen elokuun seurantamatkojen mukaan Suomenlahti on elpynyt 2010-luvun puolivälin Itämeren suolapulssien välillisesti aiheuttamasta tilan heikkenemisestä. Selkämeren syvänteissä happitilanne näyttää sen sijaan edelleen huononevan.
Itämereen tuli vuosina 2014–2016 suolapulsseja Pohjanmereltä. Suolapulssien edellään työntämän suolaisen, hapettoman ja ravinnepitoisen veden epäsuotuisat vaikutukset olivat selvästi havaittavissa Suomenlahden happitilanteessa elokuussa 2019.
Tänä vuonna happitilanne oli avoimella Suomenlahdella huonompi kuin kesällä 2020 mutta kuitenkin parempi kuin vuonna 2019. Samoin Suomenlahdella fosforipitoisuudet pohjalla olivat korkeampia kuin vuonna 2020 mutta pääosin matalampia kuin vuonna 2019.
Suomenlahden keskiosassa mitattiin elokuussa 50-vuotisen seurantahistorian korkeimmat biologisesti käyttökelpoisen fosforin ja typen pitoisuudet. Korkeat pitoisuudet selittynevät Itämeren pääaltaalta tulleella eristyksiin jääneellä vedellä, johon pohjasta vapautuneet ravinteet ovat kertyneet.
Suomenlahden rannikkovesien pohjan tila seurantajakson parhaita
Suomenlahden rannikkovesissä pohjan tila oli 20-vuotisen seurantajakson parhaita. Valtaosassa havaintoasemia pintasedimentti oli hapettunut ja pohjaeläimiä esiintyi. Pohjan tila on parantunut ulkosaaristossa ja ulkomeren tuntumassa.
Sen sijaan sisäsaariston pienialaisten ja vedenvaihdoltaan heikkojen rannikkosyvänteiden tila ei ole seurantajakson aikana parantunut. Suomenlahden fosforikuormitus on pienentynyt 2000-luvulla noin 60 prosenttia. Levämäärää kuvaava klorofylli-a:n pitoisuus on silti itäisellä Suomenlahdellakin samalla tasolla kuin 1990-luvun alkupuolella
Samaan aikaan kun kuormitus on vähentynyt, Itämeren pääaltaan suolaisuuden harppauskerros on kohonnut ja suuria fosforimääriä on päässyt virtaamaan pääaltaan syväveden mukana Suomenlahdelle. Kuormituksen aleneminen voi osin selittää rehevöitymisen taittumista itäisellä Suomenlahdella, missä Venäjän mittavat päästövähennykset pitäisikin havaita.
Itämeren pääaltaan syväveteen kertyy fosforipankki
Itämeren pääaltaalla ja Selkämerellä happitilanne oli tänä kesänä varsin samanlainen kuin kesällä 2019 ja 2020. Pääaltaalla 70–80 metriä syvemmällä oleva vesikerros on hapeton.
Selkämerellä happitilanne on 2000-luvulla heikentynyt. Selkämeren syvänteissä tavataan happea edelleen, mutta happipitoisuuden laskeva suuntaus on huolestuttava varsinkin, kun saman aikaan fosforipitoisuudet ovat nousseet ja laajat sinileväkukinnat yleistyneet.
Ahvenanmeren syvänteen happipitoisuudet olivat aiempia vuosia alhaisemmat. Saaristomerellä pohjanläheisen veden happipitoisuus oli lähellä pitkän ajan keskiarvoja. Tosin Saaristomeren eteläosissa happea oli pitkäaikaisiin keskiarvoihin verrattuna vähemmän.
Eteläosan syvänteessä mitattiin myös Saaristomeren korkeimmat ravinnepitoisuudet. Alentunut happipitoisuus ja kohonneet ravinnepitoisuudet johtunevat pääaltaan veden vaikutuksesta.
Itämeren pääaltaan syvänteissä fosforipitoisuus on edelleen kasvanut. Syväveden hapettomuus estää fosforin sitoutumisen pohjasedimenttiin.
Seurantatieto tärkeää meren tilan arvioimiseksi
Tutkimusalus Aranda tekee vuosittain neljä Itämeren tilan seurantamatkaa ja lisäksi tehdään pienemmällä aluksella elokuun rannikkoseurantamatka Suomenlahdella. Matkat ovat osa SYKEn ja Ilmatieteen laitoksen Itämeren tilan pitkäaikaismuutosten seurantaa ja ne palvelevat Suomen merenhoitosuunnitelman seurantaohjelmaa sekä Itämeren maiden yhteistä HELCOM-seurantaa.
Seurantamatkoilla kerätään tietoa Itämeren fysiikasta, kemiasta ja biologiasta sekä haitallisista aineista pohjasedimentistä pintaan saakka. Sen pohjalta voidaan mm. arvioida meren happitilannetta, rehevöitymistä ja mahdollisia plankton- ja pohjaeläinyhteisöissä tapahtuneita muutoksia. Tehdyt havainnot perustuvat tutkimusalus Arandan, rannikkoseurantamatkan ja Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitoksen (SMHI) tutkimusalus Svealla toteutettuihin heinä- ja elokuun matkoihin.
