Lahden Kalaveikkojen neljä jäsentä on tehnyt korona-ajan innoittamana Youtubeen tsemppibiisin pilkkijöille nimeltä Pilkin hurmaa. Musavideo on tekijöidensä mukaan hyväntuulinen ja humoristinen fiiliksen nostatus kaikille pilkkijöille.
”Aivan erityisesti arvelimme sen avulla voivamme innostaa myös nuoria kalastuksen ja pilkinnän pariin. Hehän viihtyvät somessa”, videon teossa mukana ollut Keijo Halonen kertoo.
Videolla nähdään muun muassa merenneito, jota pilkkijät pyydöillään tavoittelevat, taikuri ja niityllä pilkkimistä. ”Video on kuvattu Lempäälän kanavalla hienoissa maisemissa ja 24 asteen helteessä pilkkivaatteet päällä.”, Halonen selvittää.
Yhteistyökumppaneina videon teossa olivat Lahden Kalaveikkojen jäsenten Petteri Moilasen, Keijo Halosen, Ari Hakkaraisen ja Pekka Immosen kanssa Norolan vieheet ja Ellu Pilkit. Kappaleen taustamusiikin ovat säveltäneet Nico ja Riku Kerkola.
Video soveltuu pilkkijöiden ohella muillekin kalastushulluille, jos syksyn ja alkutalven ankeus alkaa ahdistaa. Sen katselua voi suositella myös silloin, kun polte päästä pilkille on käymässä sietämättömäksi, mutta jäistä ei ole vielä tietoakaan.
Pilkin hurmaa! -video on nähtävissä ja kuultavissa mm. Lahden Kalaveikkojen kotisivuilla ja Youtubessa .