Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusalus Aranda miehistöineen on palannut vuotuiselta Itämerelle suuntautuneelta tutkimusmatkaltaan. Matkan aikana selvitettiin silakka- ja kilohailikantojen tilaa ja levinneisyyttä. Tänä syksynä huomio kiinnittyi Selkämeren alueella kookkaampien silakoiden heikentyneeseen kuntoon, uutisoi Luke verkkosivuillaan.

Luonnonvarakeskuksen mukaan silakan kunto on kehittynyt kullakin merialueella osin omaan tahtiinsa. Pääaltaan pohjoisosassa ja osassa Suomenlahtea kilohaili on tiukka ravintokilpailija silakalle. Runsaina kilohailivuosina silakat helposti laihtuvat ravinnon puutteessa. Tällainen äärimmäinen vuosi oli 2015, ja vielä seuraavanakin vuonna silakat olivat melko laihoja.

Selkämerellä vuosi 2015 näkyi myös pienehköjen, noin 15-senttisten silakoiden lievänä laihtumisena. Sittemmin silakan kunto parani ja oli parhaimmillaan syksyllä 2019. Tänä syksynä havaittiin päinvastainen kehitys: yli 15-senttiset silakat olivat laihtuneet enemmän kuin vuosiin. Ilmiö näkyi kaikkialla Selkämerellä.

Samaan aikaan 12-senttiset silakat olivat lihoneet. Yksi mahdollinen selittäjä on niitä kookkaampien yksilöiden jääminen heikompaan asemaan eläinplankton- ja massiaisravinnosta kilpailtaessa. ”Isot yksilöt tarvitsevat kasvuunsa enemmän ravintoa. Loistenkaan vaikutusta ei voi täysin poissulkea, kertoo Luken erikoistutkija Jari Raitaniemi.

Nuoria yksilöitä suhteellisesti runsaasti

Ravintokilpailun kiristymisajatusta tukee silakan eri pituusluokkien suhteellinen osuus: nuoria, 13–13,5 senttimetrin mittaisia yksilöitä oli suurempi osuus saaliista kuin useimpina vuosina, ja muutenkin silakoiden pituusjakauma painottuu alle 16–17-senttisiin yksilöihin.

Tämä lienee tiukentanut kilpailua näille kokoluokille ja suuremmillekin silakoille sopivasta ruuasta. Eri kokoisten ja ikäisten silakoiden määristä saadaan tarkempi kuva tulevissa kalakanta-arvioissa.

Silakka viihtyy päivällä pohjan tuntumassa

Runsaimmat saaliit saadaan pimeän aikaan, kun silakat ovat nousseet pohjasta väliveteen. Päivän valjetessa ne laskeutuvat jälleen pohjaan. Valoisan aikana kolmipiikit ovat saaliin valtalajina.

Kaikuluotaamalla selvitetään luotauslinjalle osuvien kalojen tiheydet ja troolaamalla lajikoostumus ja lajikohtaiset kokojakaumat, joista saadaan myös yksilönäytteet iänmäärityksiin. Kalat sijoittuvat lajeittain eri vesikerroksiin muun muassa vuorokaudenajan ja sopivankokoisten ravintopartikkelien tarjonnan mukaan.

Esimerkiksi silakat, varsinkin isommat, painuvat valoisan aikana pohjan tuntumaan ja nousevat pimeässä väliveteen, kun taas kolmipiikit pysyttelevät välivedessä myös päiväsaikaan. Tätä ilmiötä tarkasteltiin tekemällä samalla Selkämeren alueella kolme erillistä troolausta eri vuorokaudenaikoina.

Päiväsaikaan kolmipiikkisaalis oli moninkertainen silakkasaaliiseen verrattuna. Saaliin pituusjakaumien perusteella silakka- ja kolmipiikkisaaliissa ei esiinny juurikaan päällekkäisyyttä kokoluokkien suhteen varsinkaan valoisan aikana.

Tähänastisen kokemuksen valossa näyttää olevan mahdollista ainakin useimpina syksyinä pyytää tarvittaessa lähes puhdasta kolmipiikkiä, jos troolataan päivän valoisimpana aikana läheltä pintaa ja riittävän etäällä rannoista.

Silakka, kilohaili, kolmipiikki ja 19 muuta kalalajia

Matkaa tehtiin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tutkimusalus Arandalla, ja se suuntautui Suomen talousvyöhykkeelle Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaan pohjoisosissa sekä koko Selkämerelle mukaan lukien Ruotsin talousvyöhyke. Matkan aikana kaikuluodattiin 1693 merimailia ja tehtiin 47 koetroolausta. Saalista saatiin yhteensä noin 12 000 kiloa.

Silakka, kilohaili ja kolmipiikki muodostivat yhdessä yli 99 prosenttia matkan aikana saadun saaliin kalalajien massasta kaikilla merialueilla (Suomenlahti 99,3, Itämeren pääaltaan pohjoisosa 99,1 ja Selkämeri 99,4 prosenttia). Silakan osuus oli suurin Selkämerellä ja kilohailin pääaltaan pohjoisosassa. Suomenlahdella oli puolestaan suhteellisesti vähiten kolmipiikkiä.

Koko tutkimusmatkan aikana saatiin saaliiksi yhteensä 22 eri kalalajia (elaska, hietatokko, härkäsimppu, imukala, isosimppu, isotuulenkala, kampela, kiiski, kilohaili, kivinilkka, kolmipiikki, kuore, kymmenpiikki, lohi, nahkiainen, piikkikampela, pikkutuulenkala, rasvakala, silakka, siloneula, särmäneula ja turska) sekä lisäksi korvameduusoja, kilkkejä ja massiaisia

Selkämerellä tavattiin 18, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa 14 ja Suomenlahdella yhdeksän lajia. Pääaltaan pohjoisosissa esiintyi useimmin mereisiä lajeja, kuten turskaa ja piikkikampelaa sekä myös Suomenlahdelta saatua rasvakalaa. Ainoastaan Selkämerellä trooliin jäivät puolestaan muun muassa imukala ja lohi.