Syvien pohjien happitilanne on heikentynyt Suomen eteläisillä merialueilla. Fosfaattifosforin pitoisuudet ovat pitkällä aikavälillä kasvaneet, vaikka ravinnekuormitusta on hillitty. Muutokset ovat muokanneet myös eläinplankton- ja pohjaeläinyhteisöjä.

Itämeren pitkäaikainen seuranta mahdollistaa meren tilassa tapahtuvien muutosten havaitsemisen ja valuma-alueella tehtävien vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten arvioinnin. Rannikkoalueilla toteutettava seuranta tukee myös Saaristomeri-ohjelman tavoitteita.

Arandan elokuinen seurantamatka suuntautui Suomenlahdelle, Saaristomerelle, Itämeren pääaltaan pohjoisosiin ja Pohjanlahdelle. Samaan aikaan toteutettiin rannikkoseurantamatka Suomenlahdella Inkoosta länteen sekä kaakkoisella Saaristomerellä.

Matkoilla kerätään kattavaa tietoa Itämeren fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista ominaisuuksista sekä haitallisista aineista pohjasedimentistä aina pintakerrokseen saakka. Näiden havaintojen perusteella arvioidaan muun muassa meren happitilannetta, rehevöitymistä sekä mahdollisia muutoksia plankton- ja pohjaeläinyhteisöissä.

Suomenlahden happitilanne oli elokuussa heikko

Viime tammikuussa happipitoisuus oli Suomenlahdella hyvä pinnasta pohjaan asti. Tällainen tilanne on poikkeuksellinen, ja 2000-luvulla se on aina tapahtunut talviaikaan pitkään jatkuneiden lännenpuoleisten tuulten ansiosta. Silloin suolapitoisuuden harppauskerros painuu syvemmälle ja Itämeren pääaltaan hapettoman syväveden kieleke vetäytyy länteen, pois Suomenlahdelta.

Säätyypin vaihtuessa Suomenlahden happitilanne usein heikkenee nopeasti, ja näin tapahtui tänäkin vuonna jo Arandan alkukesän matkaan mennessä. Elokuussa Suomenlahden syvänteiden happitilanne oli edelleen heikko.

Fosforipitoisuus kohoaa yhä ravinnekuormituksen vähentymisestä huolimatta

Ravinnekuormitus Itämereen ja etenkin Suomenlahteen on 2000-luvulla pienentynyt selvästi, mutta fosforipitoisuus on edelleen kohonnut ja happitilanne heikentynyt erityisesti Suomen eteläisillä merialueilla. Fosforipitoisuuden kasvua varsinkin Suomenlahdella, mutta myös Selkä- ja Perämerellä selittää Itämeren pääaltaalta kulkeutuva ravinnevirta.

”Itämeren pääaltaan suolapitoisuuden harppauskerros on kohonnut 1990-luvun alkupuolelta lähtien ja kerrostuminen voimistunut isojen suolapulssien seurauksena. Entistä suurempi alue meren pohjaa on altistunut hapenpuutteelle, ja fosforin vapautuminen pohjalta on lisääntynyt. Pääaltaalta fosforia kulkeutuu myös Suomen merialueille”, erikoistutkija Seppo Knuuttila sanoo.

Kaikki Suomen rannikkovedet ovat rehevöitymisen suhteen heikossa tilassa. Tilanteen paranemista on havaittavissa vain alueilla, joilla yhdyskuntien ja teollisuuden jätevesien kuormitus oli aiemmin voimakasta. Suurin osa mereen päätyvästä ihmisperäisestä ravinnekuormituksesta on nykyisin kaikilla Suomen merialueilla peräisin maa- ja metsätaloudesta. Näistä lähteistä tuleva fosfori- ja typpikuormitus ei ole pitkällä aikavälillä vähentynyt yhdelläkään merialueella.

”Juuri päättyneellä rannikkoseurantamatkalla liian voimakkaan ravinnekuormituksen vaikutus näkyi muun muassa pohjan läheisten vesien heikentyneenä happitilanteena. Happitilanne oli paikoin heikko hyvin matalillakin vesialueilla”, kertoo Seppo Knuuttila.

Itämeren ekosysteemi on muuttunut

Suomen merialueilla pohjaeläimistö ja eläinplanktonyhteisöt ovat viimeksi kuluneiden 40 vuoden aikana muuttuneet huomattavasti. Heikoin tilanne on Suomenlahdella.

Suomenlahdella pohjaeläimiä esiintyy heikon happitilanteen takia niukasti. Pohjaeläinyhteisö on onnistunut palautumaan viimeksi 1990-luvun alkupuolella, kun suolakerrostuneisuuden heikentymisen takia vesipatsas sekoittui säännöllisesti ja pohjan happitilanne parani hetkellisesti. 1990-luvun loppupuolen jälkeen pitempikestoisia parempia happioloja ei ole esiintynyt, mikä on estänyt pohjaeläinyhteisön palautumista.

Eläinplanktonyhteisöt ovat Suomenlahdella muuttuneet huomattavasti. Eläinplanktonbiomassa on kokonaisuudessaan vähentynyt, mikä on heikentänyt energian siirtymistä perustuottajilta (kasviplankton) ravintoverkon ylemmille tasoille, muun muassa kaloille. Tämä heikko tilanne jatkui parikymmentä vuotta (2003–2023). Viime vuoden aikana tilanne vaikuttaa parantuneen.

”Planktonia syövien kalojen tärkeimmän ravintokohteen, suurikokoisten hankajalkaisten osuus avomeriyhteisössä vaikuttaa kasvaneen. Muutos antaa toivoa siitä, että ulapan ravintoverkon tärkeä eliöryhmä voisi olla palautumassa, mutta vasta tulevat vuodet näyttävät, onko muutos parempaan jatkuva”, tutkimusprofessori Maiju Lehtiniemi kertoo.

Selkämeren pohjaeläinyhteisö muuttunut

Selkämerellä pohjaeläinyhteisö on muuttunut 2000-luvulla. Valkokatkojen esiintymisen luontaiset syklit ovat heikentyneet. Syynä tähän ovat todennäköisesti vesipatsaan tuotannossa tapahtuneet muutokset, jotka ovat heikentäneet pohjalle vajoavan katkoille sopivan ruuan laatua. 2000-luvulla Selkämerelle asettunut vieraslaji liejuputkimato (Marenzelleria spp.) on monipuolistanut pohjaeläinyhteisön rakennetta.

Kaivautuessaan ja muokatessaan pohjasedimenttiä liejuputkimadot vaikuttavat pohjan elinympäristöön sekä positiivisesti että negatiivisesti.
Eläinplanktonin biomassa on myös Selkämerellä vaihdellut, mutta hälyttävää kokonaisbiomassan laskua ei ole siellä havaittu. Suurin muutos Selkämerellä on viime vuosina tapahtunut pienikokoisen eläinplanktonin, kuten rataseläinten ja vesikirppujen, runsastuminen. Jos pienten plankterien määrä jatkaa kasvuaan, planktonia syövien kalojen, kuten silakan ja kilohailin, ravintotarjonta heikkenee.