Juuso ilmoitti ennätysharjuksensa suurkalarekisteriin – puolen metrin raja rikkoutui viidennellä kalastusvaelluksella

Juuso Hänninen ja hänen Nalle Puh -perholla pyytämänsä 50-senttinen ennätysharjus.

Lahtelainen Juuso Hänninen on jo 25-vuotiaana kokenut kalamies, joka saavutti kuluvan vuoden elokuun alkupäivinä harjuksenkalastuksessa maagisen 50 sentin rajan. Hän oli tuolloin viidettä kertaa kalastusvaelluksella suurharjuksistaan tunnetuilla Käsivarren Lapin vesillä.

”Olimme tällä kertaa reissussa vajaan viikon, jonka aikana saimme kahden kaverini kanssa yhteensä viisi 50-senttistä harjusta. Aiemmillakin kerroilla olemme saaneet useamman lähes yhtä suuren ja varmaan 47 sentin ilmoitusrajaan on ylletty ennenkin”, Juuso selvittää.

Hänen mielestään 50-senttinen kala oli kuitenkin jo sen kokoinen, että se oli ilmoitettava suurkalarekisteriin. ”Tein ilmoituksen senkin takia, että halusin saada suurkalastajan ansiomerkin”, hän myhäilee.

Pintaperholla montusta

Juuso kertoo kalastaneensa kavereidensa kanssa tämän vuoden reissulla lähinnä Lätäsenoa ja jonkin verran Torisenon alaosaa. ”Paikka, josta ilmoittamani harjus tuli, oli niin matalaa vettä, että olisi hyvin voinut kuvitella, ettei siinä ole kalaa ollenkaan”, hän sanoo.

”Oli kuitenkin muutama syvempi monttu, joissa huomasimme harjuksia olevan. Annoimme pintaperhon mennä vapaasti uittaen monttujen päältä ja saimme siten aluksi jo muutamia kookkaita kaloja”, Juuso kertoo.

Lopulta se 50-senttinenkin otti Juuson siimassa olleeseen kookkaaseen Nalle Puh -pintaperhoon. ”Kalastan harjusta pintaperholla tavallisesti muutenkin, koska pintaperhokalastus toimii siinä puuhassa hyvin. Lisäksi on mukava seurata, kun kala nousee ottamaan perhon vedenpinnasta”, Juuso sanoo.

Pitkähköllä vavalla

Juuso kertoo kalastaneensa tuolloin pyyntipaikkaan nähden pitkähköllä, 11-jalkaisella 3-4-luokkaisella vavalla. Kela oli samaa kokoluokkaa ja peruke puolestaan 0,20 mm paksu.

”Monet suosivat Käsivarren harjuspaikoissa 9-jalkaista vapaa, mutta itse käytän mahdollisuuksien mukaan 11-jalkaista, jollaiseen olen tottunut Etelä-Suomen vesien nymfikalastuksessa.”

”Sää oli sinä päivänä kirkas, ja olen huomannut, että kalaa tulee ainakin Lapissa usein hyvin kirkkaalla säällä. Tosin tämä havainto voi johtua siitäkin, että kalastamme siellä paljon silloin, kun sää on hyvä. Lapissa vesi pysyy useimmiten myös kalastuksen kannalta sopivan viileänä, vaikka ilma olisikin lämmin”, Juuso lisää.

Välikoon kaloja ruoaksi

Juuso vapautti tämän suurkalarekisteriin ilmoittamansa 50 sentin harjuksen ja hän kertoo muutenkin vapauttavansa suurimmat ja toisaalta pienimmät saaliskalat.

”Ruokakaloiksi otan lähinnä ns. välikoon kaloja”, mainitsee Juuso, joka aloitti kalastamisen heti, kun onkivapa pysyi kädessä.”

Kesäisten harjuksen perhokalastusreissujen ohella kuhan jigaaminen sekä hauen talvinen täkykalastus ovat tällä hetkellä erityisesti Juuson mieleen. ”Talvella myös pilkin kuhaa ja kesällä kalastan ahventakin lähinnä perinteisesti lippaa heittämällä sekä nyt myös mikrojigaamalla, jonka olen aloittanut vasta tämä kesänä”, Juuso kertoo.

Juuso Hännisen 50 cm:n suurharjus

Pyyntipäivä ja -aika: 5.8.2019 klo 16.00
Pyyntipaikka: Lätäsenon ja Torisenon risteys (Enontekiö)
Viehe: Nalle Puh -pintaperho
Vapa: Vison Mag.
Kela: Jaxon
Siima: Rio

Teksti: Ismo Malin, Kuvat: Juuso Hänninen

Lisää kuvia Juuson ja hänen kavereidensa kalastusretkiltä löytyy Instagramista:

Lisää tietoja suurkalarekisteristä ja suurkaloista

Kuvauksen jälkeen Juuso Hänninen vapautti ennätysharjuksensa.