Vanttera jokihauki on jännittävä kalastettava – Hienoa hauenkalastusta virtavesissä

Syksyn tullen tästä virrasta kalastetaan lohia. Kesäksi kuninkaan viitta puetaan hauelle.

Jokia ja virtavesiä on monenlaisia, mutta suurinta osaa näistä yhdistää yksi asia: Hauki, joka elää, kasvaa ja voi hyvin. Kalapaikkojen kirjo on laaja ja virrassa kasvanut vanttera hauki on jännittävä kalastettava. Virtavedet ovat kokonaan oma lukunsa hauenkalastajan pelikirjassa.

Haukea esiintyy aivan tunturivesiä lukuun ottamatta jokaisessa vesistössä, missä kaloja ylipäätään esiintyy. Tämä pätee myös virtavesiin: hauen voi saada yhtä hyvin latvavesien yliharpattavasta metsäpurosta kuin suuresta mereen laskevasta valtavirrastakin.

On sanomattakin selvää, että kalastus näissä paikoissa on hyvin erilaista, sillä metsäpurossa metrin syvyinen putama on jo syvänne, kun taas valtavirtojen patoaltaissa ja suvannoissa vettä löytyy kymmeniä metrejä.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että jokaiselle löytyy jotakin. Isojen valtavirtojen kalastus keskittyy usein suuriin yksilöihin ja muistuttaa tärppiväliltään lohenkalastusta. Pienissä joissa haukea taas voi olla määrällisesti paljon, mutta koko on normaalimpaa. Nautit sitten erämaajokien hiljaisuudesta ja tarkasta ja kiireettömästä kalastuksesta tai syvän jokiuoman perkaamisesta jättimäisillä vieheillä, tarjoavat joet hienoa kalastusta myös hauen ystäville.

Kalapaikkojen monimuotoisuudesta johtuen virtavesien luokittelu on varsin hankalaa. Kapea koskipaikka saattaa heti mutkan jälkeen levitä järvimäiseksi suvannoksi ja iso joki haarautua useampaan pieneen uomaan. Yksiselitteisiä ohjeita ei ole ja lukijalle jää siis paljon sovellettavaa ottipaikkoja etsiessään.

Valtavirtojen suurhauet

Kemijoesta nousseiden mahtihaukien myötä isoista virroista on muodostunut jonkinlainen hauenkalastuksen kuninkuusluokka. Isot virrat tuottavat isoja haukia, mutta niiden pyydystäminen ei suinkaan ole helppoa. Tärppiväli voi olla tuskastuttavan pitkä, mutta keskipaino on omilla kiloluvuillaan.

Isot jokemme ovat säännösteltyjä ja voimaloiden juoksutus vaikuttaa kalan sijoittumiseen ja aktiivisuuteen. Erityisiä ottihetkiä ovat juoksutuksen muutokset, jolloin kala myös usein vaihtaa paikkaa. Vesivoima on säätövoimaa ja juoksutus vaihtelee sähkönkulutuksen mukaan. Arkisin sähköä tarvitaan eniten päiväsaikaan, jolloin voimalan turbiinien pitää pyöriä. Usein juoksutus lopetetaan illan tullen ja varsinkin kesäaikaan voimalat ovat kiinni myös viikonloppuisin. Kalatkin ovat sopeutuneet ihmiskunnan rytmiin ja reagoivat muutoksiin nopeasti.

Nyrkkisääntönä voi sanoa, että virtaaman ollessa suuri kalat löytyvät syvistä akanvirroista. Sieltä ne liikahtavat virralle alttiina olevien kivikoiden tai muiden muotojen tuntumaan juoksutuksen seisahtaessa. Pienen virtaaman aikaan pohjanmuotojen tuntumaan jäävät tasaiset ”hyllyt” kannattaa myös kalastaa tarkkaan.

Harvojen jäljellä olevien koskipaikkojen alapuolet ovat myös ottipaikkoja ja niistä isokin kala voi löytyä aivan matalasta, vaikka muualla rantamatalat ovat usein pikkuhaukien valtaamia.

Isot valtavirrat ovat vesivoiman säännöstelemiä ja olosuhteet vaihtelevat lähes järvimäisistä vuolaaseen ja voimakkaaseen virtaan. Suurhauenpyynti isoilta joilta vaatii hyviä hermoja ja oikeaa ajoitusta.

Isoilla joilla kalastetaan syvästä

Isoilla joilla kalastetaan usein syvästä. Akanvirroissa vettä voi olla yli kymmenen metriä ja hauki luurailla missä osassa penkkaa tahansa. Kivikkoiset pohjat, joissa on vielä kaikenlaista virran mukanaan tuomaa rytöä, vaativat veronsa, jos viehettä liikaa vajottelee.

Riittävän iso viehe sen sijaan saa hauen liikkeelle, vaikka ei ihan nenän eteen osuisikaan. Riittää, että vieheen saa uimaan muutaman metrin syvyydessä, aktiivinen hauki nousee sen perään parhaimmillaan metrien päästä.

Jättikokoiset pehmovieheet ja 5-40 gramman lisäpainot ovat isoilla virroilla toimiva yhdistelmä. Sopiva painotus valitaan kokemuksen kautta: Jos viehe jää pohjaan, on painoa liikaa. Jos se taas tulee näkyviin jo metrejä ennen venettä, on painoa liian vähän tai viehettä uitettu liian nopeasti.

Helppoja kaloja etsivän kannattaakin unohtaa isot virrat suosiolla, niitä nimittäin ei ole tarjolla. Jos taas saat palkintosi siitä, että päivän ainoa kala voi painaa yli kymmenen kiloa ja parhaimmillaan paljon enemmänkin, kannattaa perehtyä valtavirtojen metkuihin.

Kalustotappioita saa hiukan vähennettyä laittamalla koukun vieheen selkään. Vatsaan ruuvattu apupaino pitää paketin oikeassa asennossa. Yksi kolmihaara riittää koukutukseksi varsin hyvin, koska hauki tähtää iskunsa lähes poikkeuksetta kohteen etuosaan.

Keskikokoiset joet

Keskikokoiset joet ovat laaja ja monipuolinen käsite. Alivirtaaman aikaan koskipaikoista voi päästä yli kahlaamalla, mutta koskien väliin jäävät suvannot vaativat jonkinlaisen vesikulkuneuvon.

Koskien niskat ja aluset sekä hitaasti virtaavat nivat ovat kalapaikkoina helpoiten hallittavia ja mielenkiintoisia kalastettavia, mutta isoimmat kalat saadaan usein yksittäisinä kaloina pitkiltä suvantojaksoilta.

Rannalta kalastavan kannattaa keskittää kalastuksensa juuri virtapaikkoihin, joissa kalapaikat on helppo tavoittaa kahlaamalla. Vuolaista koskista peruspuikkaria isompia haukia tavoittaa lähinnä sattumalta, sillä isommat hauet viihtyvät syvemmissä virranosissa. Kalat sijoittuvat usein akanvirtoihin ja virran reunoihin, eikä suvantojen alaosiakaan kannata unohtaa. Varsinkin suvantoon työntyvien terävien virranjuonteiden reunat kannattaa kalastaa tarkasti.

Kalastus on siis sitä, mitä kalastus virtavesissä parhaimmillaan on: Tarkkoja heittoja ennalta määrättyihin paikkoihin, vieheen uittamista virran avulla ja salamannopeita tärppejä. Ja tilanteen lukemista: Päivän suvantomontussa loikoilleet hauet voivat illan hämärtyessä ilmestyä aivan matalaan, missä pedon läsnäolon paljastavat pakoon loikkivat saaliskalat.

Paikallistuntemuksesta on verraton apu

Suvantojaksoilla virranliepeiden sähköinen tunnelma usein hiukan laimenee. Aluetta on laajalti, ja varsinkin jos ottipaikoista ei ole ennalta tietoa, on luvassa työltä tuntuvaa puurtamista. Vähintäänkin kaikki poikkeamat monotonisessa uomassa kannattaa kalastaa tarkasti.

Varsinkin suvantojaksoja kalastaessa kannattaa muistaa, että yksikään kala ei ole paikallaan sattumalta. Vaikka oma silmä ei erottaisi tärppipaikasta mitään poikkeavaa, kannattaa se painaa mieleen ja uhrata kohtaan heitto tai pari seuraavallakin kerralla.

Ennen pitkää jyvät erottuvat akanoista, ja mitä useampi ottipaikka kalastajalla on tiedossaan, sitä paremmat mahdollisuudet on myös saada kala siiman päähän. Joessa pienikin poikkeama voi saada kalan pysähtymään väijylle ja iskemään aina lähes sentilleen samasta paikasta. Jo muutama metri voi olla ratkaisevan paljon, ja paikallistuntemuksesta on verraton apu.

Alkukesän haukimaisema voi näyttää vaikka tältä. Koskien loppuliu’ut virranreunoineen kannattaa kalastaa tarkasti.

Kirjolohipaikat

Kokonaan oma lukunsa ovat joet, joihin istutetaan kirjolohia. Laitoksessa parhaiten menestyvät ahnaimmin papana-automaatin alle parkkeeranneet yksilöt, jotka luonnossa kuitenkin päätyvät ensimmäisinä pedon kitaan. Sukupolvien jalostustyön tuloksena kasvatetun kalan ominaisuudet eivät enää tue luonnossa selviytymistä. Kirjolohi onkin hauelle helppo ja ravitseva suupala.

Hauen kasvettua riittävän isoksi saalistamaan onkikokoisia istukkaita on sillä mahdollisuus kerätä massaa nopeasti ja paljon. Ei siis ole ihme, että kirjolohikohteista saadaan silloin tällöin todella isoja haukia.

Tyypillistä tällaisille kohteille on, että isoja kaloja ei ole paljoa, mutta ne voivat olla todella isoja. Harva kalastaja tätä korttia on kuitenkaan kääntänyt, vaikka huhuja moni onkin kuullut. Luvassa on varmasti raskaita yllätyksiä sille, joka tähän perehtyy.

Pienet joet

Haukea esiintyy likimain jokaisessa purossa, missä kaloja ylipäätään elää. Pienimmät puropahaset hauenkalastajan kannattaa kuitenkin sivuuttaa, mutta jo muutaman sadan litran keskivirtaama riittää ylläpitämään vireää haukikantaa.

Pikkujoilla on aivan oma tunnelmansa. Suurhaukea pienistä vesistä ei kannata odottaa, mutta se harvoin on tarkoituskaan. Kevyet välineet, tarkka kalastus ja räjähtävän kiukkuiset tärpit ovat pienten jokien juttu. Kovaksikeitetyn suurhaukihörhön näkökulmasta oman suolansa tuo vielä kalastuksen tavoitteettomuus. Kalastus on kiireetöntä ja rentoa, vailla sen kummempaa suunnitelmaa. Lyhyt irtiotto arjesta, kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Pienimuotoiset paikat on helppo hallita kahlaamatta ja kalastus on tarkkaa vippailua. Ja hauen isku räjähtävän kiukkuinen.

Syksyllä pikkukalat kerääntyvät monttuihin ja hitaasti virtaaville jokiosuuksille. Tällaiset paikat on helpointa tavoittaa veneellä.

Kokeile myös pintavieheitä

Ottipaikkojen suhteen puroilla pätevät samat säännöt kuin muualla. Koskien aluset, niskat ja veden ylle kaartuvien puiden muodostamat suojapaikat kannattaa kalastaa tarkasti. Puroissa hauki ei epäröi nousta koskipaikkoihinkaan. Kovassa virrassa kalastajan kannattaa ottaa huomioon varsinkin välisuvannot ja muut kohdat, joissa virta hetkeksi seisahtuu.

Pienillä joilla kannattaa ehdottomasti kokeilla myös pintavieheitä. Epäilemättä sammakoilla ja hiirillä sun muilla vesirajan asukeilla on pikkujokien hauen ruokavaliossa isompi rooli, joten hauki iskee hanakasti erilaisiin pintavieheisiin.

Yhtä kaikki, hauenkalastajan ei pidä väheksyä pienvesiä, vaikka niistä ei suurhaukia saisikaan. Kalastuksen intensiivisyys ja jännitys kyllä korvaa puuttuvat kilot.

Tarjoile viehe luonnollisesti

Virrassa elävä kala on oppinut, että helpoin saalis tulee virran mukana. Ajeessa sätkivä raanakko on helppo suupala, kun taas suoraan vastavirtaan vipeltävä kilpauimari on vaikea ja luonnoton kohde. Niinpä viehekin tulisi aina pyrkiä tarjoamaan kalalle virran mukana.

Hyvä taktiikka on heittää viehe hieman ylävirtaan ja uittaa sitä hiukan virtaa nopeammin. Vieheen ehtiessä alavirran puolelle uittoa hidastetaan ja annetaan virran uittaa viehettä virran voimaa vavalla myötäillen. Kelaaminen aloitetaan vasta, kun virta ei enää saa viehettä uimaan. Lyhyet pysäytykset, jolloin viehe leijuu hetken virran vietävänä ovat usein tärppihetkiä ja silloin kannattaa olla tarkkana.

Virranreunat, jotka ovat usein hyviä ottipaikkoja, kannattaa pyrkiä heittämään aina kohteen sivusta. Viehe heitetään kovaan virtaan, josta se uitetaan virran reunaan ja tehdään lyhyt pysäytys. Seuraava heitto tähdätään aina metrin pari ylemmäs, kunnes koko paikka on kalastettu.

Jos paikalla oli kaloja tai muuten vaan jäi sopiva tunne, vaihdetaan viehettä ja toistetaan homma. Hauki on kyllä havainnut vieheen, jos se paikalla on, mutta ei osaa varautua kalastajan kieroiluun ja uudenlaiseen vieheeseen. Usein tärppi tulee heti ensimmäiseen heittoon vieheen vaihduttua.

Virranreunasta iskenyt noin kuuden kilon hauki on hyvillä haukijoilla tavallinen tuttavuus.

Omaa kalapaikkaa etsimään

Viimeisen kymmenen vuoden aikana hauenkalastus, ja varsinkin heittokalastus on kokenut suuren murroksen. Vuosien ajan suurhaukea tavoittelevat kalastajat suuntasivat merelle, mutta kokemus on osoittanut, että Suomessa voi harrastaa erinomaista hauenkalastusta muuallakin.

Suomesta löytyy lukematon määrä erilaisia vesiä hauen heittokalastajalle ja varsinkin keskikokoiset ja pienet joet ovat monen saavutettavissa. Jos sanotaan että ihmiselle on lottovoitto syntyä Suomeen, niin sitä se on myös hauenkalastajalle.

Välineet virtavesiin

Virtavesissä pärjää pitkälti samoilla välineillä kuin muuallakin. Pohjassa vaanivat puut ja muut rydöt rokottavat vieherasiaa vääjäämättä, mutta viehemenetyksiin voi varautua astetta paksumman siiman tai hieman pehmeämpien koukkujen kanssa.

Virta tarttuu paksuun siimaan hanakammin, mutta välillä risukkoon syöksyvää kalaa joutuu käskemään kovalla kädellä. Optimitilanne olisi, että koukun saa tarvittaessa vedettyä suoraksi, mutta kala ei sitä kuitenkaan saa oikaistua. Esimerkiksi Mustadilta löytyy edullisia kolmihaarakoukkuja virtavesikalastajalle.

Rannalta kalastaessa pitkästä vavasta on hyötyä paitsi pidempien heittojen, myös ulottuvuuden myötä. Vieheen ohjailu luonnistuu paremmin pitkällä vavalla. Niinpä vapa saisi olla yli kahdeksanjalkainen.

Työkaluista koukkuviila ja tongit ovat tärkeimmät. Koukut osuvat kiviin ja välillä viehettä vedetään pohjasta irti väkisin. Koukkuja siis joutuu viilaamaan ja oikomaan usein. Jos aikoo vapauttaa kaloja, niitä ei voi vetää suoraan mättäälle. Sen sijaan kalastaja voi astua rantaveteen ja irrottaa kalan koukuista vedestä nostamatta.

Vaihtoehtoisesti mukaan pitää varata jonkinlainen pressunpala tai punnituspussi, jonka voi levittää painialustaksi. Isommilla joilla kahluuhousuista on korvaamaton apu.

Vähintään kahdeksanjalkainen, keskiraskas vapa on rannalta kalastajalle sopiva valinta keskikokoisilla joilla. Tämän lisäksi tarvitaan vielä nippu vieheitä, apupainoja ja laukku, jossa vieheet ja työkalut kulkevat mukana.

Luvat ja rajoitukset

Kalastonhoitomaksuun kuuluva yleiskalastusoikeus ei kata kaikkia virtavesiä. Sillä ei saa kalastaa vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla, eikä erityiskohteissa. Niihin on hankittava lupa vesialueen omistajalta. Tämä voi olla hankalaa, mutta asia on syytä ottaa huomioon. Luvattomasta kalastuksesta kun pahimmillaan napsahtaa sakko.

Kalastus on kiellettyä kalatiessä ja sen ylä- ja alapuolella 200 metrin matkalla sekä (voimalaitokseen) vettä johtavassa kanavassa ja 100 metrin matkalla vesistön poikki rakennetun padon alapuolella. ELY-keskus on saattanut joissakin kohteissa laajentaa tai lieventää patoon, voimalaitokseen tai kalatien ylä- ja alapuoleen kohdistuvaa rajoitusaluetta.

Rajoitusten tavoitteena on vaelluskalojen elinkierron turvaaminen. Hauenkalastajan näkökulmasta tässä on pieni ristiriita: Hauki on yksi yleisimmistä kaloistamme, eikä hauenkalastus uhkaa vaelluskalakantoja. Mutta lain kirjain ei hauenkalastajaa muista erottele, vaikka henkeä hauki ei kiinnostaisikaan. Lisäksi, jos saaliiksi saadaan rauhoitettuja tai alamittaisia kaloja, ne on aina laskettava takaisin.

Hauki ja lohikalat

Joissa elävä hauki mielletään usein haittaeläimeksi, jonka pelätään syövän jalokalat: Usein hauen uskotaan yleistyessään hävittäneen aiemmin yleiset vaelluskalat. Totta on, että hauki on yleistynyt ja jalokalat vähentyneet, mutta on erheellistä väittää hauen olevan syypää lohikalojen ahdinkoon. Vaellusesteet, rehevöityminen ja koskipaikkojen katoaminen patoaltaisiin tai uoman perkauksien myötä on murhaa lohikaloille, mutta nannaa hauelle.

Hauen lisääntyminen ei siis ole lohikaloja hävittänyt, vaan ihmisen toiminta. Josta hauki taas on hyötynyt. Vähän samaan tapaan kuin jäätelönkulutuksen ja hukkumiskuolemien tilastollinen yhteys, vaikka todellisuudessa molemmat johtuvat vain kesästä. Silloin ihmiset syövät jäätelöä ja viettävät aikaa vesien äärellä.

Kokonaan toinen lukunsa ovat istukkaat. Laitoksessa monen sukupolven ajan kasvaneet pullalohet ovat yhtä villejä kuin broileri, mihin niitä usein verrataankin. Kaikille on selvää, ettei metsäkanalintuja voi korvata maatiaiskanoilla, miksi siis kuvitellaan, että kadonneet vaelluskalat voidaan korvata kirjolohella? Luonnosta löytyy kyllä molemmille ottajansa, jos ne vapaaksi päästetään.

Teksti ja kuvat: Teemu Koski

Hauen kasvuvauhti hypähtää uudelle käyrälle sen kasvaessa riittävän isoksi saalistamaan kirjolohia. Ruokakalaksi päätyneen vitosen toiseksi viimeinen ateria oli akvaattinen broileri.