Raippaluoto kokosi yhteen silakanlitkauksen ystäviä – viimainen tuuli ja rankkasateen uhkakaan eivät olleet esteenä

Raippaluodon sillalle kokoontui runsaasti silakan litkaajia 26.9. järjestettyyn Suomi silakkalitkaa -tapahtumaan. Edes kova tuuli ja sateenuhka eivät lannistaneet heidän innostustaan, varsinkaan kun saalista tuli runsaasti kaikille.

Viimainen tuuli ja rankkasateen uhkakaan eivät estäneet innokkaimpia silakanlitkauksen ystäviä saapumasta Raippaluodon sillalle Suomi silakkalitkaa -tapahtumaan lauantaina 26. päivä syyskuuta.

Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajien, Pilk Kingsien ja Vaasan Urheilukalastajien järjestämä päivä tarjosi paitsi kalastusta, myös muun muassa ilmaisia silakkamaistiaisia, mukavaa juttelua kalastuksesta, lasten kätköetsintää sekä opastusta silakan käsittelyyn.

Mustasaaresta paikalle olivat saapuneet Sanna ja 10-vuotias Otto Rahko, joka kuuluu tapahtumaa mukana järjestämässä olleeseen kalastusseura Pilk Kingsiin. Rahkoille silakan litkaaminen olikin jo tuttua puuhaa, samoin kuin moni muu kalastamisen muoto.

Pienestä pitäen kalastanut Otto on saanut kalastuskipinänsä äidin innostamana. Ensimmäiset kalastuskokemukset on hankittu Kokemäenjoelta ja meriympäristö on sittemmin laajentanut harrastamisen monipuolisuutta.

”On ollut pojan kalastusharrastuksen myötä hienoa itsekin oppia, miten paljon erilaisia lajeja Suomen vesistä löytyy. En malta odottaa, että pääsee jo perkaamaan tuoreet silakat”, totesi äiti-Sanna, kun ensimmäiset silakat nousivat litkalla ylös sillankaiteen yli.

Sanna ja Otto Rahko litkaamassa silakkaa.

Silakkaa läheisille vietäväksi

Martti Halonen Vaasasta oli tullut litkaamaan silakoita iäkkäämmille läheisilleen vietäväksi. Omat silakat oli litkattu jo aiemmin viikolla, joten Raippaluodon silta kalastusympäristönä oli tuttu. Tunnin kalastuksen jälkeen ämpäri oli jo melkein täynnä.

Halonen kiteyttää mainiosti kalastusharrastuksen yhden keskeisimmistä asioista: ”Kyllä se saaliskin on tärkeää. Mutta vähintään yhtä tärkeää on nämä täällä sillalla tavatut ihmiset. Tämä porukka. Aina löytyy juttuseuraa ja hyviä keskusteluja. Siinä se koko homman suola.”

Martti Halonen tuli litkaamaan silakoita iäkkäämmille läheisille vietäväksi.

Myös Vili, Oona ja Ville Litmanen olivat saapuneet tapahtumaan litkausmielellä. Lapset olivatkin silminnähden innoissaan, kun vavan kärki täristi jo heti alussa. Saaliiksi tuli reilusti silakkaa kotiin viemiseksi. Kätköetsinnästä löytyi vihreä Fisuun-kätkö ja paistetut silakat maittoivat hyvin perheen molemmille lapsille.

Litkaaminen on myös lasten kanssa antoisaa puuhaa, kunhan ahti on suosiollinen. Litkaamassa Ville, Vili ja Oona Litmanen.

Ilahduttavasti lapsiperheitä mukana silakkaa litkaamassa

Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin Veli-Matti Mäenpää oli tyytyväinen tapahtuman liikkeelle saamaan kävijämäärään, vaikka niin sää kuin yleinen tilannekin vaikuttivat osallistujamäärään. Paikalla vieraili litkaamassa ja silakkaa maistelemassa hieman alle 60 osallistujaa.

”Onneksi rankkasadetta ei saatu, vaikka sääennuste niin ennusteli. Kymmenen metriä sekunnissa puhaltanut tuulikaan ei estänyt kalastamista. Silakkaa nousi sillalta todella hyvin ja kaikki litkanneet saivat sitä runsaasti. Ajankohta ei olisi voinut osua paremmin kohdalleen, sillä silakka oli uinut salmeen aivan pari päivää sitten.”

”Erityisen ilahduttavaa oli, että paikalle tuli myös useita lapsiperheitä maistelemaan paistettuja silakoita, etsimään lapsille piilotettuja kätköjä ja kokeilemaan litkaamista. Toivottavasti yhä useammat nuoret aikuiset innostuvat tämän myötä kokeilemaan myös tätä yleiskalastusoikeutta”, toteaa Mäenpää.

Järjestäjät olivat tyytyväisiä tapahtuman saamaan kävijämäärään. Kuvassa vasemmalta Tero Pitkämö, Hannu Ala-Honkola, Heidi Pernu, Tero Kankaanpää ja Veli-Matti Mäenpää.

Silakan litkaaminen kannattaa

SVK:n juhlakoordinaattori Johanna Antila kannustaa myös nuoria ja sisempänä Suomessa asuvia kokeilemaan silakanlitkausta.

”Paitsi että litkaaminen on mukavaa puuhaa kauniissa maisemissa, saa siten hankittua perheelle itse ympäristöystävällistä ruokaa. Silakan haitta-ainepitoisuudet ovat entisestään laskeneet koko 2000-luvun ajan ja silakkaa voi huoletta syödä. Silakan hyödyllisten rasvojen pitoisuudet ovat korkeimmillaan juuri syksyisin ja siksikin sitä kannattaa ruokakalana suosia juuri nyt. Tapahtumassa näimme, että myös lapsille paistettu silakka maittoi erinomaisesti ja vaihtoehtoisia, modernejakin valmistustapoja löytyy netistä vaikka kuinka paljon”, Antila toteaa.

Johanna Antilalle Naantalin vesien silakka on tuttua. Raippaluodon silllalta litkaaminen oli hänelle uusi kokemus. Kuva: Juha Ojaharju.

Suomi silakkalitkaa -tapahtuma oli osa SVK:n 20-vuotisjuhlavuoden tapahtumasarjaa, jonka kautta on nostettu esille maamme yleiskalastusoikeuksia ja kannustettu suomalaisia kalastamaan yhdessä. Tapahtuma jouduttiin siirtämään keväältä syksylle koronatilanteen takia.

Teksti ja kuvat: Johanna Antila

Raippaluodossa Fisuun-kätköjahdin megakätkön löysi Sasu Saarinen. Kuva: Heidi Pernu.
Paistetut silakat maistuivat kaikenikäisille.
Raippaluodon hopeakylkiä.