SVK sai onkikansan liikkeelle ympäri Suomen – Lappeenrannassa Suomi onkii -päätapahtumassa oltiin hyvällä tuulella ja kaikki saivat kalaa

Suomi onkii -päätapahtuma keräsi kaikkiaan 70 onkijaa Lappeenrannan Satamatorin rannoille. Yhteensä tapahtumassa oli kävijöitä noin 250.

Kaksikymppisiään juhliva Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) järjesti elokuun viimeisenä viikonloppuna Suomi onkii -tapahtuman 12 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Nämä perheystävälliset tapahtumat kutsuivat suomalaisia vahvistamaan luontosuhdetta ja juhlistamaan ongintaa yleiskalastusoikeutena.

Tapahtumiin saapui SVK 20 vuotta -juhlakoordinaattori Johanna Antilan mukaan ilahduttavan runsaasti perheitä ja nuoria onkijoita viihtymään kalastuksen, kätköetsinnän ja yhdessäolon merkeissä siitäkin huolimatta, että samana viikonloppuna juhlittiin myös koulunsa päättäneitä.

”Merkittävää oli myös se, että keskeisillä sijainneilla toteutetut matalan kynnyksen tapahtumat nostivat esille kaupunkien lähikalastuspaikkoja ja pysäyttivät myös monia ohikulkijoita tapahtumien äärelle. Näin kahden päivän aikana järjestettyihin tapahtumiin osallistui peräti 1100 henkilöä”, Antila sanoo.

Eniten kävijöitä vetivät Lappeenrannan päätapahtuma, jossa kokonaiskävijämäärä oli noin 250, joista onkijoita noin 70 ja Lahden tapahtuma, jossa oli noin 60 onkijaa ja kaikkiaan noin 240 kävijää. Myös Helsingissä, Kemissä ja Mikkelissä päästiin yli sadan henkilön kokonaisosallistujamääriin. Lauantain tapahtumissa saatiin nauttia kauniista loppukesän auringonpaisteesta, sunnuntain tapahtumien sen sijaan saadessa myös vesipisaroita ja viimaa osakseen.

Kaikki Suomi onkii -tapahtumiin osallistuneet saivat halutessaan kotiinviemisiksi onkilaitteen.

Lappeenrannassa kaikki saivat kalaa

Sunnuntaisen päätapahtuman järjestelyistä päävastuun kantaneen Lappeenrannan Urheilukalastajien puheenjohtaja Pekka Turusen mielestä tapahtuma oli sangen onnistunut, sillä ajoittainen vähäinen sade ei latistanut tunnelmaa, vaan sekä onkimaan tulleet perheet että talkoolaiset olivat kaikki hyvällä tuulella. Eikä ihme, sillä jokainen onkimassa käynyt sai kokemuksen lisäksi myös kalaa.

”Toki sateen uhka ja koronatilanne jonkin verran varmaan vähensivät kävijöiden määrää, mutta silti Satama-alueella vieraili kaikkiaan tapahtuman aikana arviolta 250 ihmistä ja ongitettavia oli yhteensä noin 70. Määrä oli oikeastaan aika sopiva, sillä ruuhkilta onkipaikalla pääosin vältyttiin. Sanoisin, että olen kokonaisuuteen 80-prosenttisesti tyytyväinen”, Turunen selvittää.

Lappeenrannan tapahtumassa kaikki onkijat saivat kalaa. Myös 8-vuotias Joona, joka ylpeänä esittelee saalistaan.

Yhteistyö muiden harrastelajien kanssa kannattaa

Eniten Turusta jäi harmittamaan se, ettei paikallinen media kutsuista huolimatta vaivautunut tulemaan paikan päälle. ”Se ei kuitenkaan toisaalta ollut yllättävää, sillä lehdistöä tuntuu nykyisin olevan vaikea saada sunnuntaisin liikkeelle, oli tapahtuma sitten mikä hyvänsä”, hän mainitsee.

Muidenkin kuin kalastusseurojen osallistuminen Lappeenrannan tapahtumaan oli Turusen mielestä oikeaan osunut ratkaisu. ”Täällä olivat mukana esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitto, Luontokeskus Saimaarium, Pepo Futis ja Etelä-Saimaan Meripelastus-seura. Harmi vain, ettei sen pelastusalus päässyt paikan päälle. Se olisi ollut varsinainen lapsia kiinnostava vetonaula. Jatkossa voisi tällaista tapahtumayhteistyötä entisestään tiivistää esimerkiksi urheiluseurojen suuntaan,” Turunen pohtii.

Kilpaongintaa ja sen välineistöä oli Lappeenrannassa esittelemässä Jari Karhu.

Onkiminen on koko perheen harrastus

Lappeenrantalaisen Ismo Oleniuksen kalakavereina ovat nykyisin mökkireissuilla usein tyttärenpojat Rasmus ja Eelis. Toistaiseksi pojat ovat lähinnä onkineet ja pyytäneet vaarin kanssa myös katiskalla. Onkitapahtumaan he tulivat katsomaan, miten todelliset taitajat kalastavat.

Tänä kesänä pojat saivat myös ensimmäiset virvelinsä, jolla kumpikin ilmoittaa saaneensa jo neljän kilon hauen. ”Itse olen kalastanut ihan pikkupojasta asti ja myös poikani on kova kalamies. Voikin sanoa, että kalastus on pysynyt perheessämme niin, ettei yhtään sukupolvea ole jäänyt väliin”, ylpeä isoisä myhäilee.

Lappeenrantalainen Ismo Olenius oli tullut tutustumaan taitajien ongintanikseihin tyttärenpoikiensa Rasmuksen ja Eeliksen kanssa.
Eeliksen saalis. Myös lapsia ongittamassa ollut Arja Villamo on tyytyväinen.

Kuusivuotias Emil Heikkeri ja hänen vanhempansa Amanda ja Petri ovat kaikki sangen kokemattomia kalastajia. Isä-Petri kertoo toki kalastaneensa jonkin verran nuorempana, mutta harrastuksen jääneen vuosiksi tauolle. ”Nyt olen pojan kanssa aloitellut uudelleen kalastuksen ja hänen ehdoillaan mennään jatkossakin.”

Vasta tänä kesänä onkimisen aloittanut Emil sai heti ensi yrittämällä perheen mökkivesiltä kaksi noin 30-senttistä lahnaa. ”Tämä onkiminen onkin helppoa”, oli hän siihen todennut. ”Varoittelin toki häntä, ettei se aina yhtä helppoa ole”, isä-Petri naurahtaa.

Myös vasta tänä kesänä onkimisen aloittanut Emil Heikkeri osallistui Lappeenrannan tapahtumaan.

Lappeenrannan keskustassa asuvalle 14-vuotiaalle Niko Ukolle Satamatorin rannat ovat tuttuja onkipaikkoja. Nuoruudestaan huolimatta hän on sangen kokenut onkimies, sillä hän on kalastanut jo kahdeksan vuoden ajan eli yli puolet elämästään. Hän ei luottanutkaan järjestäjien onkiin ja vapoihin, vaan kalasti omilla välineillään.

”Aloitin kalastuksen vaarin ja isän kanssa lähivesillä. Lisäksi olen onkinut paljon myös Telkjärvellä ja Kotijärvellä. Onkiminen on minulle yhä mieluisin tapa kalastaa pilkkimisen ohella. Virvelikalastusta en juurikaan harrasta”, Niko kertoo.

Lappeenrannan keskustassa asuvalle 14-vuotiaalle Niko Ukolle Satamatori oli ennestään tuttu kalapaikka. Kuvassa mukana myös ongittaja Vesa Poutanen.

Megakätkön etsiminen päivän huipennuksia

Onkimisen lisäksi lapsia ja nuoria kiinnosti kovasti Fisuun-kätköjen etsintä, jossa löytäjät saivat aina jonkinlaisen kalastukseen liittyvän palkinnon. Varsinkin arvokkainta megakätköä etsittiin tapahtuman loppupuolella niin innokkaasti, että onkiminenkin unohtui monilta hetkeksi jos toiseksi, sillä pääpalkinnon antavan kätkön löytäminen ei ollutkaan aivan helppoa.

Lopulta sen kuitenkin löysi yhdeksänvuotias Anton Mikkonen juuri ennen kuin etsijöille olisi annettu vihjeitä kätkön sijainnista. Näin Anton sai kotiin viemisiksi makeisten lisäksi onkilaitteen, jigejä, SVK:n 20-vuotisjuhlauistimen ja upouuden avokelan.

”Omaan käyttöön nämä menevät muuten, mutta kelan saatan antaa isoveljelle”, kalastuksen lisäksi ja päälajinaan jalkapalloa harrastava Anton tuumi.

Lapset ja nuoret etsivät Fisuun-kätköjä innokkaasti kaikissa Suomi onkii -tapahtumissa. Lappeenrannassa ns. megakätkön löysi Anton Mikkonen ja sai palkinnoksi diplomin sekä muun muassa avokelan ja erilaisia vieheitä.
Fisuun-kätköjen etsintä taisi kiinnostaa välillä jopa enemmän kuin onkiminen.

SVK:n toiminnanjohtaja Olli Saari: Kalastusharrastus alkaa useimmilla onginnasta

Lappeenrannan Suomi onkii -päivän avannut SVK:n toiminnanjohtaja Olli Saari korosti onginnan suurta merkitystä koko kalastusharrastuksen kannalta. Hänen mukaansa on syytä tunnistaa, että juuri onginta on lukuisista kalastusmuodoista useimmille myös se ensimmäinen kalastusharrastukseen tutustuttava muoto.

”Vasta harrastuksen syventyessä tulevat sitten vastaan kalastuksen moninaiset muut muodot ja välineet. Onginta ei tee vain harrastajia, vaan samaa polkua ovat monet löytäneet myös työnsä. Niin kaupalliset kalastajat kuin monet kalojen ja vesien parissa esimerkiksi tutkimuksessa ja hallinnossa työskentelevät ovat suurella todennäköisyydellä saaneet kiinnostuksensa vesiluontoon juuri onginnan kautta”, Saari totesi avajaispuheessaan.

SVK:n toiminnanjohtaja Olli Saari korosti Lappeenrannan tapahtuman avajaispuheessaan onginnan merkitystä koko kalastusharrastuksen kannalta. Hän muistutti, että useimmille juuri onginta on se ensimmäinen kalastusharrastuksen muoto. Kuvassa myös järjestelyistä päävastuun kantanut Pekka Turunen (vas.) ja juontajana toiminut näyttelijä Valtteri Lehtinen (oik.).

Kemissä ongittiin kirjolohikin

Kemin Veitsiluodon kalapaikalle järjestettyyn tapahtumaan saapui yhteensä noin 110 osallistujaa, joista onkijoita oli 47. Veitsiluodon Kalamiesten puheenjohtaja Pekka Rajala kertoo olevansa erittäin tyytyväinen kävijämäärään.

”Myös onkijat ja huoltajat tuntuivat olevan tyytyväisiä, kun kaikki onkijat saivat kaloja. Yksi noin 10-vuotias onkija onnistui saamaan jopa kirjolohen, mikä ei ole ihan helppo temppu mato-ongella. Lisäksi kun talkoolaisia oli omasta seurasta peräti 11, niin pystyimme hyvin opastamaan onkijoita ja kertomaan muutenkin kalastuksesta”, Rajala kertoo.

Kemin tapahtuma järjestettiin oivassa kalasäässä Veitsiluodon kalapaikalla. Kuva: Petter Nissen.

Onko tämä kaikki ilmaista?

Lahdessa Pikku-Vesijärven puiston tapahtuma veti kalastusohjaaja Veikko Karinkannnan mielestä kohtuullisesti nuoria onkijoita. ”Olisi niitä toki saanut olla enemmänkin, mutta toisaalta 62 onkijaa oli paikkaan nähden sopiva määrä. Harmillista oli kuitenkin se, että kalan tulo oli huonoa mäskäyksestä huolimatta”, hän harmittelee.

Jos kalansaaliit jäivätkin pieniksi, Fisuun-kätköjen etsiminen sujui paremmin. ”Osa olisi halunnut jatkaa kätköjen etsimistä vielä palkintojen loputtuakin. Kätköilyä järjestetäänkin varmasti tulevissakin tapahtumissa, niin hyvin se otettiin nyt vastaan. Onkia ja Vapaa-ajan Kalastaja -lehtiä myös jaettiin. Lisäksi tarjolla oli kalaruokia. Moni ihmettelikin, onko tämä kaikki ilmaista”, Karinkanta mainitsee.

Lahden tapahtuman kätkökisan voittaja Matias Hämäläinen ja Veikko Karinkanta. Kuva: Marcus Wikström.

Onkilaite kipinänantajaksi kalastusharrastukselle

Seppo Karhu Kirkkonummen Kalapojista oli vetovastuussa Helsingin Suomi Onkii 2020 -tapahtumassa. Hänen mukaansa Vanhankaupungin suvannolle kerääntyi 52 nuorta ja suurin piirtein sama määrä vanhempia.

”Meitä järjestelijöitä Etelä-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiristä oli paikalla noin kymmenen ja olimme tyytyväisiä tapahtuman kulkuun. Ilma oli pilvinen ja viileä, mutta ei sateinen. Auringonpaiste olisi voinut tuoda enemmänkin nuoria onkilaiturillemme”, Karhu arvelee.

”Onkijoille annettiin 3 metrin onkivapa ja purkki kärpäsentoukkia koukkuun laitettavaksi. Tarpeen vaatiessa opastettiin syötin laittamisessa ja ongen heittämisessä. Aivan kaikki eivät kalaa saaneet, mutta monet saivat ja jotkut jopa useamman. Meillä oli myös kalankäsittelijä paikalla ja hän näytti, miten kala valmistellaan pannulle paistettavaksi. Lopuksi jokaiselle onkijalle annettiin onkilaite kipinän antajaksi tulevalle kalastusharrastukselle”, hän selvittää.

Helsingissä nuoret onkijat saivat tutustua myös kalankäsittelyyn. Kuva: Seppo Karhu.

Lappeenrannan, Helsingin, Kemin ja Lahden lisäksi Suomi onkii -tapahtuma järjestettiin myös Raumalla, Mikkelissä, Varkaudessa, Kajaanissa, Viitasaarella, Lempäälässä, Turussa ja Ylivieskassa. Myös näillä paikkakunnilla riitti tapahtumaan vähintään useita kymmeniä onginnasta kiinnostuneita.

Teksti ja kuvat: Ismo Malin

Lempäälän kanavalla Suomi onkii -tapahtuma ongittiin 60 osallistujan voimin.
Turussa Suomi onkii -tapahtumaan kokoonnuttiin Tuomiokirkon puistoon.