Ahventen tappopakko ei käännyttänyt pilkkikansaa – SM-pilkkikilpailu houkutteli yli 1000 kalastajaa Kuusamojärvelle

Kuusamojärven ahventen perään starttasi yli tuhat pilkkijää komeassa auringonpaisteessa.

Kuusamon keskustan vieressä sijaitsevan järven jäälakeudella nähtiin poikkeuksellista vipinää 7. huhtikuuta pilkkikansan taistellessa Suomen mestaruuksista. 1060 osallistujan määrä on maan pohjoisosissa järjestettävissä SM-pilkeissä hyvä saavutus.

Sää oli koko kilpailun ajan aurinkoinen ja lämpötila nollan pinnassa, mutta kova tuuli viilensi pilkkijöitä. Jäätä oli paikoin lähes kairan verran ja lunta päällä saappaan varren syvyydeltä. Suomen kansalliskala ahven oli tässä kilpailussa ainoa hyväksyttävä saalislaji.

Puntarille tuodut suurimmat kalapussit olivat varsin pulleita peilaten poikkeuksellisen paksuun lumipeitteeseen, joka häiritsi pilkkimistä kuluneen talven aikana heikentäen kalojen syöntihalukkuutta koko maassa.

Saaliiden joukossa oli monen kokoista ahventa pienistä tirreistä useamman sadan gramman painoisiin körmyniskoihin.

Sääntöuudistukseen suhtauduttiin kaksijakoisesti

Runsaasti median huomiota saanut sääntöuudistus, joka edellyttää ahventen tappamista heti pyyntihetkellä ei näkyvästi vaikuttanut kilpailun tunnelmaan. Aiemmin saaliin tappaminen välittömästi oli säännöissä suositus. Kilpailijat ottivat sääntöuudistuksen vastaan kaksijakoisesti.

Aktiivisten kilpapilkkijöiden joukosta osa oli edelleen sillä kannalla, että suositus olisi riittänyt. Monet suhtautuvat kuitenkin uuteen kiristyneeseen sääntöön maltillisesti. Sääntöuudistuksen taustalla oli saaliin käsittelyyn liittyviä eettisiä syitä.

Kilpailua edeltäneiden viikkojen aikana kilpailunjohtaja Rauno Veteläinen oli hyvin huolestunut uuden säännön vaikutuksesta osallistujamäärään ja tapahtuman onnistumiseen. Pilkkikansaa saapui kuitenkin paikalle mukavasti. Punnituksen jälkeen, tuomarineuvostossa käydyssä keskustelussa oltiin aika yksimielisiä, että kaikki uuteen sääntöön liittyvä toiminta sujui hieman paremmin kuin ennakoitiin.

Vain kaksi tulosta hylättiin kokonaan saaliin osoittautuessa pääosin sääntöjen vastaisiksi eläviksi ahveniksi. Yksittäiset vahingossa eloon jääneet ahvenet poistettiin pilkkijöiden saaliista seulonnassa ja jätettiin ne punnitsematta. Kilpailun järjestelyt saivat osallistujilta kiitosta, vaikka tappopakko hieman kismitti taustalla.

Ensimmäistä kertaa käytössä ollut tapposääntö edellytti seulamiehiltä tarkkaavaisuutta.

Tapsipilkki oli suosituin pyyntiväline

Kilpailualueella kierrellessäni huomio keskittyi pilkkijöiden välineisiin. Suurimmalla osalla kalastajista siiman päässä kimmelsi tapsipilkki. Pystypilkin alapuolella oli usein morri 10-30 sentin siimatapsin päässä.

Syöttinä käytettiin pääasiassa kärpäsentoukkaa ja surviaista sekä niiden yhdistelmää. Punnitusalueella sain kuulla kärkipäähän sijoittuneelta vinkin, että myös pienen ahvenen silmä oli toiminut hyvin syöttinä.

Kotkasta yötä myöten Kuusamoon ajellut Tero Hänninen luotti syötteinä kärpäsentoukkaan ja surviaiseen. Pystypilkin ja morrin yhdistelmällä nousi Porosaaren kupeesta ahven toisensa jälkeen ja mietin jo hetken, että tuon tahdin säilyessä Tero nousee kisassa aika korkealle. Tuloksia tutkiessani sijoitus oli lopulta miesten sarjassa 238:s eli alueelta ei ollut löytynyt montaa hyvää reikää.

”Tästä reiästä on tullut lähes kilon verran ahvenia. Ei hirvittävän suuria, sellaisia 20-30-grammaisia. Mutta kyllä niistäkin kertyy painoa, jos syönti pysyy hyvänä. Älä ota välineistä lähikuvia! Ne on nuo kilpakumppanit kohta kopioimassa vehkeet!”, tuumasi pilkkimies huumorin pilke silmäkulmassa.

Miesten sarjan Tero Hänninen nosteli haarukkavavalla ahvenia Porosaaren kupeessa.

Suurin saalis oli 5,224 kiloa raitapaitoja

Viiden kilon ylityksiä nähtiin kilpailussa kolme. Painavimman pussin kantoi punnitukseen miesveteraanit 60-vuotta sarjassa pilkkinyt Tapio Mustalahti Vammalan Urheilukalastajista. Lähelle hänen tulostaan ylsi miesten sarjan kultamitalisti Lakeuden Urheilukalastajien Tero Kankaanpää 5,122 kilon saaliilla. Kolmannen yli viitosen saaliin pilkki miesten kakkonen Jussi Voutilainen Kallan Kalakavereista.

Kuusamojärvi antoi saalista ihan kohtuullisesti. Hyvin harvat pilkkijät jäivät ilman ahvenia. Muuta kalaa, enimmäkseen särkiä ja kiiskiä, nousi jään alta tasaiseen tahtiin. Parhaan piirin palkinto meni ensimmäistä kertaa Lappiin. Seurojen ykköseksi pilkki kilpailun järjestäjä Kuusamon Uistinseura.

Tulokset

Teksti ja kuvat: Petter Nissén

Nuorten sarjan mitalikolmikko otti ilon irti menestyksestä. Vasemmalta Saku Kariluoma, Konsta Piirainen ja Jasper Lehtosaari.
Kilpailun lähtöpaikan edustallekin kertyi runsaasti pilkkijöitä ja saaliiksi saatiin isojakin ahvenia reiän sattuessa kohdalleen.